Ajankohtaista

Kuvassa hymyileviä ihmisiä sopimuksen kanssa
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Otakaaren asuntohanke kytkee kampuksen Teekkarikylään – AYY solmi maakaupoista esisopimuksen yliopiston kanssa

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto valtuutti hallituksen allekirjoittamaan Aalto-yliopiston kanssa esisopimuksen Otakaaren tontista. Alueelle rakennetaan yli 700 uutta opiskelija-asuntoa ympäristöä kunnioittaen.
Design Notebook 2021
Ajankohtaista Julkaistu:

Suunnittele seuraava Design Notebook

Design-muistikirjan kysyntä on ollut suurta, joten on aika suunnitella uusi muistikirja! TOKYOn ja AYY:n tutun lukuvuosikalenterin sijaan tammikuussa ilmestyy nyt jo toisen kerran muistikirja, Design Notebook 2023. Vuoden alussa ilmestyvää muistikirjaa voi käyttää bullet journalina kalenterin tapaan, perinteisenä vihkona muistiinpanoille tai vaikka päiväkirjana. Toivomme, että muistikirjasta on iloa ja hyötyä mahdollisimman monelle jäsenellemme.
Text in Finnish: Varkauksia Otaniemessä - kattava vartiointi alkaa AYY:n kiinteistöjen alueella
Ajankohtaista Julkaistu:

Varkauksia Otaniemessä – kattava vartiointi alkaa AYY:n kiinteistöjen alueella

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta lisää vartiointia Otaniemessä, koska alueen kiinteistöissä on tehty varkauksia. Tapaukset ovat poliisin tiedossa.
Kuvassa kaksi hymyilevää henkilöä, jotka ovat Sainio ja Regelin.
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

AYY esittää Sampo Sainiota ja Antti Regeliniä SYL:n hallituksen jäseniksi 2023

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta esittää Sampo Sainiota ja Antti Regeliniä Suomen ylioppilaskuntien liiton hallitukseen. Hallitus valitaan liittokokouksessa 18.-19.11.2022.
Turkoosilla pohjalla valkoiset kysymysmerkit
Ajankohtaista Julkaistu:

Usein kysyttyä asumisesta ja jäsenpalveluista

Täältä löydät vastauksen useimpiin opiskelijoita mietityttäviin kysymyksiin koskien asunnonhakua, opiskelijakorttia ja jäsenmaksua.

Tapahtumat

Come and dance with great people! Sign-up for free 1st class at www.polijazz.fi !
Liikunta (toistuva)

Polijazzin tanssitunnit alkavat taas Otaniemessä 14.2.

Kyllästyttääkö jo kotona kykkiminen eikä solun lattialla mahdu joraamaan?
Tule opiskelijoiden tanssiyhdistys Polijazzin helmikuussa alkaville kursseille joraamaan ylimääräinen energia pois!
Ilmo on auki 24.1. alkaen. Tarjoamme ensimmäisen kerran ilmaiseksi ja tuomalla kaverin saat kaverialennusta!
Lakinlaskijaiset 2022
Juhlat, Kulttuuri

Lakinlaskijaiset 2022

Lakinlaskijaiset ovat täällä taas! ♥️ Kun teekkarilakkien käyttöaika tältä vuodelta taas päättyy, on aika juhlistaa kulunutta lakinkäyttöaikaa kunnolla. Olit sitten tieteen, taiteen tai talouden harjoittaja, suuntaa siis Dipoliin 30.9. nauttimaan upeiden artistien – Maija Vilkkumaan, KNV:n ja AaltoDJn – kera ♦️🔥 Pistä Telegramissa seurantaan @lakinlaskijaiset -tiedotuskanava ja saa ensimmäisten joukossa kuulla lipunmyyntien ja rannekkeenvaihtojen aikatauluista.
ITF Taekwon-Do alkeiskurssi alkaa 20 syyskuuta
Liikunta (toistuva)

Syksyn 2021 Taekwon-Do alkeiskurssi alkaa sunnuntaina 19 syyskuuta

Helsingin yliopiston Taekwon-Do-seuran järjestämä alkeiskurssi alkaa 19.9
Alpha
Keskustelutilaisuus (toistuva)

Ristin kilta: Alfa-kurssi

Mikä on elämän merkitys? Mikä on kärsimyksen syy? Onko Jumalaa olemassa? Jos olet viime aikoina pohtinut näitä elämän suuria kysymyksiä, tai olet muuten kiinnostunut niistä, liity Alfa-kurssille! Kurssi koostuu sarjasta keskustelumuotoisista tapahtumista jotka rakentuvat pääosin ryhmäkeskustelun ja ilmaisen illallisen ympärille.
Students walking with a banner "The best students life in the world"

Palvelut jäsenille

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta tarjoaa jäsenilleen useita palveluita, kuten edullisia opiskelija-asuntoja, vuokrattavia juhlatiloja, edunvalvontaa ja erilaisia etuja. Tutustu ylioppilaskunnan palveluihin!

Servin Maijan tie 12

Asuminen

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta omistaa pääkaupunkiseudulla 2 600 asuntoa, jotka ovat kotina 3 200 ylioppilaskunnan jäsenelle.

Ulkotapahtuma. Karuselli, auringonlasku, savua.

Ylioppilaskuntasi

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta AYY edustaa noin 14 000 Aalto-yliopiston taiteen, suunnittelun, talouden ja tekniikan opiskelijaa. AYY valvoo jäsentensä etuja ja tarjoaa heille opiskelija-asuntoja ja palveluita.

Tiedotteet, blogit ja kannanotot

Kuvassa hymyileviä ihmisiä sopimuksen kanssa
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Otakaaren asuntohanke kytkee kampuksen Teekkarikylään – AYY solmi maakaupoista esisopimuksen yliopiston kanssa

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto valtuutti hallituksen allekirjoittamaan Aalto-yliopiston kanssa esisopimuksen Otakaaren tontista. Alueelle rakennetaan yli 700 uutta opiskelija-asuntoa ympäristöä kunnioittaen.
Kuvassa kaksi hymyilevää henkilöä, jotka ovat Sainio ja Regelin.
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

AYY esittää Sampo Sainiota ja Antti Regeliniä SYL:n hallituksen jäseniksi 2023

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta esittää Sampo Sainiota ja Antti Regeliniä Suomen ylioppilaskuntien liiton hallitukseen. Hallitus valitaan liittokokouksessa 18.-19.11.2022.
Otarannan kattosauna kabinetti
Blogi Julkaistu:

Hyödynnä jäsenetusi käyttämällä AYY:n vuokratiloja

AYY tarjoaa jäsenilleen kertavuokrattavia tiloja maksutta tai kohtuullista korvausta vastaan. Lue palveluneuvoja Päivin teksti, ja valitse sopiva tila liikuntaan, askarteluun, kokkailuun ja illanviettoihin.
People in a meeting looking at the camera, smiling.
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Hae SYL:n liittokokoukseen AYY:n delegaatioon tai ehdokkaaksi SYL:n hallitukseen!

Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL edustaa yliopisto-opiskelijoita valtakunnallisessa päätöksenteossa. SYL:n vaikuttamistyötä ohjaava toimintasuunnitelma ja linjapaperi hyväksytään liittokokouksessa, jossa valitaan myös liiton hallitus. Vuoden 2022 liittokokous pidetään 18.-19.11.2022 Korpilammella.

Opiskelijatoiminta

AYY:n ja yhdistysten toimintaan voi tulla mukaan kuka tahansa ylioppilaskunnan jäsen. Ylioppilaskunnan piirissä pääset osallistumaan tapahtumiin, harrastamaan, toimimaan vapaaehtoistehtävissä ja edustamaan opiskelijoita yliopiston hallinnossa.

Opiskelijatoiminta

AYY:n ja yhdistysten toimintaan voi tulla mukaan kuka tahansa ylioppilaskunnan jäsen. Ylioppilaskunnan piirissä pääset osallistumaan tapahtumiin, harrastamaan, toimimaan vapaaehtoistehtävissä ja edustamaan opiskelijoita yliopiston hallinnossa.

Manta2019

Vapaaehtoiset

Vapaaehtoispestejä löytyy niin tapahtumajärjestämisestä kampuksen kehittämiseen ja opiskelijaedunvalvontaan, unohtamatta tietenkään hallitusta ja edustajistoa.

Aalto-party

Hae rahallista tukea

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta tarjoaa rahallista tukea sekä jäsenilleen että piirissään toimiville yhdistyksille muun muassa stipendien ja yhdistyksille suunnattujen toiminta-avustusten kautta. Tutustu erilaisiin rahoitusmahdollisuuksiin.

Yhdistysopas (external link)

Yhdistysoppaasta löydät lähes kaiken, mitä AYY:n piirissä toimivat yhdistykset tarvitsevat toimintansa tueksi ja turvaksi.

Muistilista, ympyrä

Liity Telegram-kanavillemme