Togo

Togon tasavalta République togolaise
lippu vaakuna
Togon sijainti Afrikassa (merkitty vaaleansinisellä ja tummanharmaalla) ja Afrikan unionissa (merkitty vaaleansinisellä).
Valtiomuoto	tasavalta
Presidentti	Faure Gnassingbé
Pääkaupunki	Lomé 6°8′16″N, 1°12′45″E
Muita kaupunkeja	Kara, Dapaong, Sokodé, Atakpamé, Palimé, Anejo, Tsevie, Kpeme.
Pinta-ala
– yhteensä	56 785 km² (sijalla 122)
– josta sisävesiä	4,2 %
Väkiluku (2011)	6 771 993 (sijalla 100)
– väestötiheys	88 / km²
– väestönkasvu	2,762  % (2011)
Viralliset kielet	ranska
Valuutta	CFA-frangi (XOF)
BKT (2010)
– yhteensä	5,927 mrd. USD (PPP)  (sijalla 156)
– per asukas	900 USD
HDI (2014)	0,484 (sijalla 162)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous	47,4  %
– teollisuus	25,4  %
– palvelut	27,2  %
Aikavyöhyke	UTC
– kesäaika	ei käytössä
Itsenäisyys – Ranskasta	27. huhtikuuta 1960
Lyhenne	TG
– ajoneuvot:	?
– lentokoneet:	?
Kansainvälinen suuntanumero	+228
Motto	Travail, Liberté, Patrie (Työ, Vapaus, Isänmaa)
Kansallislaulu	Salut à toi, pays de nos aïeux (Terve sinulle, esi-isiemme maa)
Infobox OKNimi-testi OK

Togon tasavalta eli Togo on valtio Länsi-Afrikassa. Sen rajanaapureita ovat lännessä Ghana, idässä Benin ja pohjoisessa Burkina Faso. Etelässä se rajoittuu Guineanlahteen, jonka rannikolla sijaitsee maan pääkaupunki Lomé. Maan talous perustuu maanviljelyyn, jonka kulmakivet ovat kahvi, kaakao ja puuvilla. Sijainti kauppareittien varrella on saanut aikaan sen, että ulkomaankauppa ja tuotteiden välitystoiminta ovat olleet tärkeitä jo vuosisatojen ajan. Siirtomaaisännät vetivät maan rajat, ja sen sisällä heimoristiriidat ovat jämähtäneet etelän ja pohjoisen vastakkainasetteluksi.

Historia

Ennen siirtomaavaltaa

Togon eteläosissa asuvien esi-isät ovat peräisin Beninistä ja Ghanasta, kun taas pohjoisen asukkaat tulivat Burkina Fasosta ja Nigeristä. Nämä ryhmät muuttivat seudulle 1500–1800-luvuilla. Etelän ewet sekä pohjoisen kotokolit ja tšokossit muodostivat keskitetysti hallittuja heimoliittoja. Etelässä harjoitettiin maanviljelyä ja käsityöammatteja, meren rannalla kalastusta ja pohjoisessa karjanhoitoa sekä metsästystä ja keräilytaloutta. Seudun kautta kulkeneet kauppareitit edistivät tavaravaihdon kehitystä.

1400-1500 luvuilla Portugalilaiset tutkimusmatkailijat vierailivat nykyisen Togin rannikolla. Seuraavien kahden sadan vuoden aikana eurooppalaiset käyttivät aluetta ryöstöretkiin, joilla pidätettiin ihmisiä. Togo ja sitä ympäröivät alueet tulivat tunnetuksi orjarannikkona. Orjakauppa hidasti pitkään alueen kehitystä.

Eurooppalaisten vaikutus oli suurempi maan eteläosissa, lähempänä rannikkoa, jossa sijaitsee nykyinen pääkaupunki Lomé. Nykyisin suurin osa maan kristityistä asuu etelässä.

Saksalaiset kauppiaat ja lähetystyöntekijät alkoivat tulla Togoon 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla.

Siirtomaavallan aika

Saksalaisia kolonialisteja Togossa, kuva ehkä vuodelta 1885.

Saksalainen diplomaatti Gustav Nachtigal solmi vuonna 1884 ewe-hallitsijan Mlapa III:n kanssa protektoraattisopimuksen, jonka mukaan osa rannikkoseudusta joutui saksalaisten hallintaan. Saksan eteneminen sisämaahan kohtasi pitkään ankaraa vastarintaa. Paikallinen väestö joutui viljelemään puuvillaa, kahvia ja kaakaota, tekemään pakkotöitä ja maksamaan korkeita veroja. Maataloustuotteiden vientiä varten rakennettiin rautatietä ja Lomén satama.

Britannia ja Ranska valtasivat alueen ensimmäisessä maailmansodassa vuonna 1914. Versailles’n rauhassa Togon länsiosasta tehtiin Britannian ja itäosasta Ranskan mandaattialue. Kansainliitto vahvisti maiden välisen rajan vuonna 1922. Brittiläinen Togomaa liitettiin Britannian Kultarannikkoon vuonna 1923.

Nykyistä Togoa vastaavaa Ranskan mandaattia hallitsi ranskalainen ylikomissaari. Käytännössä alue oli siirtomaa, jonka eteläosa tuotti Ranskaan vietäviä maataloustuotteita. Kulkuyhteyksien puuttumisen takia maan pohjoisosa oli eristetty rannikosta. Mandaattien lakkauttamisen jälkeen vuonna 1946 Ranskan Togosta tuli Ranskan hallitsema YK:n huoltohallintoalue.

Toisen maailmansodan jälkeen ranskalaiset laajensivat alueen itsehallintoa. Ensimmäiset poliittiset puolueet perustettiin 1940-luvun lopulla. Vuonna 1956 säädettiin yleinen äänioikeus. Samana vuonna Ranskan Togo julistettiin autonomiseksi tasavallaksi, jonka raha-asiat, puolustus ja ulkopolitiikka jäivät edelleen Ranskan ylikomissaarin päätettäviksi. Vuoden 1958 vaaleissa itsenäisyysmieliset Togon yhtenäisyyden komitea ja Juvento-puolue voittivat suurimman osan edustajainkokouksen paikoista ja Sylvanus Olympio muodosti hallituksen.

Britannian hallitsemalla Länsi-Togon huoltohallintoalueella järjestettiin vuonna 1956 YK:n valvoma kansanäänestys, jossa 58 prosenttia äänestäjistä kannatti alueen liittämistä itsenäistymässä olleeseen Kultarannikkoon. Vuodesta 1957 lähtien entinen Länsi-Togo eli Voltan alue on kuulunut Ghanaan. Maiden välisen rajan jakaman ewe-kansan kohtalo aiheutti alkuvaiheessa ristiriitoja Ghanan ja Togon välillä.

Itsenäisyyden aika

Togo julistettiin itsenäiseksi tasavallaksi 27. huhtikuuta 1960. Huhtikuussa 1961 pidetyissä vaaleissa Olympio valittiin presidentiksi ja Togon yhtenäisyyden puolue (entinen komitea) sai kansalliskokouksen kaikki paikat. Tammikuussa 1962 siirryttiin yksipuoluejärjestelmään.

Vallan keskittämiseen tyytymätön oppositio teki tammikuussa 1963 sotilaiden tuella vallankaappauksen, jonka aikana presidentti Olympio murhattiin. Pääministeriksi tuli Togon kansan demokraattisen liiton johtaja Nicolas Grunitzky, joka samana vuonna valittiin presidentiksi. Grunitzkyn johtama monipuoluehallitus pyrki vakauttamaan maan poliittista tilannetta.

Tammikuussa 1967 armeija teki vallankaappauksen esikuntapäällikkö Gnassingbé Eyadéman johdolla. Marraskuussa 1969 Eyadéman hallitus perusti Togon kansan liiton, josta myöhemmin tuli maan ainoa sallittu puolue. Tammikuussa 1972 järjestetyssä kansanäänestyksessä Eyadéma valittiin Togon presidentiksi. Vuonna 1979 pidettiin presidentin- ja parlamenttivaalit, joiden yhteydessä vahvistettiin maan uusi perustuslaki.

Gnassingbé Eyadéma oli Togon presidentti aina kuolemaansa asti 5. helmikuuta 2005. Togon siirryttyä monipuoluejärjestelmään Eyadéma valittiin vaaleilla uudestaan virkaansa vuosina 1998 ja 2003. Eyadéman kuoltua armeija siirsi vallan presidentin pojalle Faure Gnassingbélle vastoin maan perustuslakia. Vuonna 2007 järjestettiin vihdoin maan ensimmäiset melko vapaat vaalit.

Vuonna 2009 presidentin velipuolta syytettiin vallankaappaushankkeesta.

Togossa oli levottomuuksia vuosina 2017-18 sen jälkeen, kun maassa saatettiin voimaan perustuslaillinen muutos, joka poisti rajoituksen peräkkäisissä presidenttikausissa ja mahdollisti presidentti Faure Gnassingben jatkamisen virassa vuoteen 2030 saakka. Pesidentinvaaleissa helmikuussa 2020 hänet valittiin taas uudelle virkakaudelle. Oppositio syytti vaaleja vilpillisiksi.

Togon hallitseva dynastia on nykyisen Afrikan pisimpään vallassa ollut poliittinen sukudynastia. Nykyinen presidentti Faure Gnassingbé on hallinnut vuodesta 2005, jota ennen hänen isänsä Gnassingbé Eyadéma oli 38 vuotta maan presidentti vuodesta 1967 vuoteen 2005.

Politiikka

Togon siirtyminen demokratiaa kohti pysähtyi entisen presidentin Gnassingbe Eyadéman kuoltua vuonna 2005. Perustuslain mukaan parlamentin puhemiehestä (Fambaré Ouattara Natchaba) olisi pitänyt tulla presidentti hetkeksi ennen kuin uudet vaalit ehdittäisiin järjestää. Armeija nosti kuitenkin Eyadéman pojan Faure Gnassingbén valtaan. Huhtikuun 2005 vaaleissa Gnassingbé valittiin virkaan selvällä enemmistöllä. Vuoden 2010 vaaleissa hänet valittiin toiselle kaudelle yli 60 prosentilla äänistä.

Hallitusta johtaa pääministeri, joka yhdessä presidentin kanssa nimittää hallituksen. Parlamentin 81 jäsentä valitaan vaaleilla viiden vuoden välein. Vuonna 2007 valitussa parlamentissa Rassemblement du Peuple Togolais -puolueella on ehdoton 50 paikan enemmistö, Union of Forces for Change (UFC) nosti paikkamääränsä 27:ään, Action Committee for Renewal CAR sai loput neljä paikkaa.

Maantiede

Togon kartta.

Togo satelliittikuvassa marraskuussa 2002.

Togo on pieni rannikkovaltio, jolla on rantaviivaa 56 kilometriä. Maa koostuu pääasiassa kahdesta savannivyöhykkeestä, jotka erottaa toisistaan mäkinen seutu. Etelässä savanni muuttuu rannikkovyöhykkeeksi, jossa on laguuneja, soita ja järviä. Maan korkein kohta on Mont Agou 986 metrissä.

Metsien tuhoutuminen kaskiviljelyn ja polttopuiden keräämisen takia on merkittävä ympäristöongelma, samoin etenkin kalastusta haittaava vesien saastuminen ja kaupunkialueiden ilmansaasteet.

Ilmastoltaan Togo on trooppinen. Pääkaupunki Loméssa on kaikkien kuukausien keskimääräinen ylin lämpötila 28–33 astetta ja keskimääräinen alin 22–25 astetta. Rannikko on kuivinta aluetta, vaikka eteläosa saakin kaksi sadekautta. Pohjoisella puoliskolla ainoa sadejakso on kesäkuulta syyskuulle. Kuivana kautena harmattan-tuuli on yleinen.

Vuoden 2010 arvioiden mukaan maassa oli seitsemän yli 50 tuhannen asukkaan kaupunkia. Väestönlaskentatiedot ovat vuodelta 1981, ja 30 vuodessa kaupungistuminen on ollut huomattavaa.

Togon suurimmat kaupungit

nimi	1981 laskenta	2010 arvio
Lomé	375 499	1 628 431
Sokodé	45 660	114 808
Kara	28 902	110 908
Atakpamé	24 139	82 984
Palimé	28 262	79 707
Dapaong	16 939	55 845
Tsévié	20 480	51 972

Luonto ja luonnonsuojelu

Kéranin kansallispuisto on Togon suosituin luontonähtävyys. Se sijaitsee maan pohjoisosassa ja siihen kuuluu Koumongou-joen tulvatasanko. Togon suurin koskematon metsäalue on Fazao-Malfakassan kansallispuisto maan keskiosassa Ghanan rajalla. Se kattaa savannia, tiheää metsää ja ruohikkoisia kukkuloita. Fosse aux Lionsin kansallispuisto on perustettu 1954 suojelemaan elefantteja. Siellä on myös monia apinoita. Togodon suojelualue maan kaakkoisosassa keskittyy puhvelien ja antilooppien suojeluun.

Hallinnollinen jako

Pääartikkeli: Togon alueet ja Luettelo Togon prefektuureista

Togo on jaettu viiteen alueeseen (région), jotka ovat pohjoisesta etelään lueteltuina Savanes, Kara, Centrale, Plateaux ja Maritime. Alueet on vuorostaan jaettu 35 prefektuuriin, joista viisi muodostettiin vuonna 2009.

Talous

Togo on riippuvainen maanviljelystä jonka palveluksessa on 65 prosenttia työvoimasta. Kaakao, kahvi ja puuvilla muodostavat yhteensä noin 40 prosenttia vientituloista. Tuonti- ja vientikauppa on perinteisesti suuri tulonlähde, mutta alueen levottomuudet ovat vähentäneet sen merkitystä. Teollisuudessa fosfaatinlouhinta on selvästi tärkein toimiala, mutta se on kärsinyt viime aikoina fosfaatin maailmanmarkkinahintojen romahduksesta ja lisääntyneestä kilpailusta.

Merkittävimmät luonnonvarat ovat fosfaatti, kalkkikivi ja marmori. Merkittävimmät vientituotteet ovat fosfaatti, puuvilla, kahvi ja kaakao.

Liikenne

Togossa on kahdeksan lentokenttää, joista kahdessa on päällystetty kiitotie. Rautateitä on 532 kilometriä ja päällystettyä maantietä 2 376 kilometriä. Satamakaupungit ovat Kpeme ja Lomé.

Maan sisäistä liikennettä hoitavat kuusi-, yhdeksän- tai 16-paikkaiset tilataksit. Kaupunkien välillä kulkee pikavuoroja. Myös moottoripyöriä toimii takseina, niitä kutsutaan nimillä taxi-moto eli zemi-john.

Väestöjakauma

Väestö muodustuu 37 etnisestä ryhmästä. Etelän ewet, minat ja pohjoisen kabyet ovat tärkeimmät ryhmät. Togon väestöstä peräti 99 prosenttia koostuu afrikkalaisista kansoista. Maan virallinen kieli on ranska. Eteläosan puhutuimmat kielet ovat ewe ja gen ja pohjoisen kabye sekä dagomba.

Noin puolet togolaisista kuuluu luonnonuskontoihin. Kristittyjä on noin 29 prosenttia ja muslimeja 20 prosenttia.

Vuonna 2007 arvioitiin, että HIV:n kantajia oli noin 3,3 prosenttia aikuisväestöstä, kaikkiaan noin 130 000 henkeä. ARVT-lääkitystä olisi tarvinnut noin 41 000 henkeä, mutta sitä sai vain viidennes heistä, noin 8 000 henkeä. Lääkitystilanne oli parantunut, vuonna 2004 lääkettä sai kuusi prosenttia tarvitsijoista.

Kulttuuri ja media

Gnassingbé Eyadéman diktatuurin alkuun asti Togossa eteläisten ewejen kulttuuri oli hallitsevassa asemassa, ja vain ranskalaiset vaikutteet olivat tärkeämpiä kuin se. Vuodesta 1967 alkaen presidentti pyrki tasoittamaan etelän etumatkaa kulttuurissa, politiikassa ja yhteiskunnallisissa asioissa. Hän otti mallia Zairen diktaattori Mobutun authenticité-politiikasta. Alun perin tavoitteena oli edistää Togon kulttuureiden moninaisuutta, mutta lopputuloksena oli kaksinapaisuus etelän ja pohjoisen välillä. Myöhemmin käsitys togolaisuudesta on haudannut alleen kabaye-heimoidentiteetin.

Togolaiset syövät yleensä kaksi tai kolme päivittäistä ateriaa, joiden perustana on hiilihydraattipitoinen aines, kuten kassava, maissi, riisi, jamssi tai ruokabanaanit. Päivä- ja iltaruoan kanssa tarjotaan mausteinen kastike, jossa on palmuöljyä tai maapähkinätahnaa ja jotain proteiinipitoista, kuten kalaa, lihaa tai papuja. Vihanneksia syö pääasiassa porvaristo.

Radio on tärkein joukkotiedotusväline; maassa toimii noin 80 radioasemaa. Maassa toimii myös kaksi valtiollista, kaksi yksityistä, yksi kaupallinen, yksi kristillinen ja yksi islamilainen televisiokanava. Ainoa päivittäin ilmestyvä sanomalehti on valtion omistama Togo-Presse.

Urheilu

Togo on osallistunut olympialaisiin vuonna 1972 ja vuodesta 1984 alkaen. Ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan mitalin sai Benjamin Boukpeti vuonna 2008 melonnasta.

Togon jalkapallomaajoukkue on Afrikan keskikastia. Se selvisi jalkapallon MM-kilpailuihin ensimmäisen kerran vuoden 2006 kisoissa. Fifan rankigissa heinäkuussa 2018 se oli sijalla 125. Maassa on sata seuraa, joissa pelaa 3 300 rekisteröityä pelaajaa.

Jääkiekkoilussa kenties menestynein togolaissyntyinen on nykyisin Suomessa asuva Ekue Tomety, joka pelasi kausilla 2009–2012 Oulun Kärppien A-juniorien SM-liigajoukkueessa.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Togo Wikimedia Commonsissa

• Matkaopas aiheesta Togo Wikivoyagessa (englanniksi)

Hallinto

• Republic of Togo (ranskaksi)
• National Assembly of Togo (ranskaksi)

Uutiset

• AllAfrica.com – Togo
• IFEX – Togo

Yleisesitys

• BBC News Country Profile – Togo
• U.S. Department of State – Togo
• Nations Encyclopedia – Togo