Neuvostoliiton kommunistinen puolue
| Neuvostoliiton kommunistinen puolue | |
|---|---|
| Коммунистическая партия Советского Союза Kommunistitšeskaja partija Sovetskogo Sojuza |
|
|
|
|
| Perustettu | 1917 |
| Lopetti | 1991 |
| Ideologia | marxismi-leninismi |
| Poliittinen kirjo | äärivasemmisto |
| Äänenkannattaja | Pravda |
| Kansainväliset jäsenyydet |
Komintern Kominform |
| Nuorisojärjestö | Komsomol |
Neuvostoliiton kommunistinen puolue, lyhenne NKP[1] (ven. Коммунистическая партия Советского Союза, Kommunistitšeskaja partija Sovetskogo Sojuza, lyh. КПСС, KPSS) oli Neuvostoliiton hallitseva marxilais-leninistinen kommunistinen puolue ja ainoa sallittu puolue. Sillä oli jäsenpuolueita neuvostotasavalloissa Venäjän federatiivista sosialistista neuvostotasavaltaa lukuun ottamatta. Puolue toimi myös Venäjän neuvostotasavallan kommunistisena puolueena, koska siellä ei ollut muodollisesti omaa kommunistipuoluetta, käytännössä NKP:n alaosastoa toisin kuin muissa neuvostotasavalloissa. Tämä asiantila muuttui vasta hieman ennen Neuvostoliiton hajoamista, kun vuonna 1990 perustettiin Venäjän SFNT:n kommunistinen puolue.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Venäjän sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen toisessa puoluekokouksessa 1903 puolue jakautui kahteen kilpailevaan ryhmään, bolševikkeihin ja menševikkeihin. Vladimir Iljitš Leninin päämääränä oli kehittää puolueesta pienen vallankumouksellisen ryhmän puolue. Hän vastusti eurooppalaisten sosialististen puolueiden suuren jäsenmäärän mallia. Leninin ryhmä itse asiassa hävisi kiistan, mutta sen jäseniä nimitettiin bolševikeiksi, koska he olivat voittaneet äänestyksen Iskra-lehden toimittajakunnan kokoonpanosta. Ryhmien väliset todelliset voimasuhteet olivat varsinkin alkuun epäselvät, koska monet puolueen jäsenet eivät halunneet valita osapuolten välillä.
Bolševikit muodostivat oman ryhmänsä 1912[2], mutta muodollisesti Venäjän sosiaalidemokraattinen työväenpuolue (bolševikit) perustettiin Venäjän keisarivallan päättäneen helmikuun vallankumouksen jälkeen toukokuussa 1917.[3] Lokakuun vallankumouksen jälkeen puolueesta tuli Venäjän kommunistinen puolue (bolševikit) vuonna 1918.[4] Neuvostoliiton muodostamisen myötä nimeksi muuttui vuonna 1925 Yleisliittolainen kommunistinen puolue (bolševikit)[5] ja 1952 Neuvostoliiton kommunistinen puolue. Sen tunnuslause oli "Kaikki ihmisen puolesta, kaikki ihmisen hyväksi".
Puolueen korkein päättävä elin oli puoluekokous, joka valitsi keskuskomitean. Keskuskomitea (ven. Центральный комитет, ЦК КПСС) valitsi puolueen johtajat, politbyroon ja sihteeristön. Keskuskomitea oli melko suuri, vuonna 1989 yli 300 henkeä. Se kokoontui kuuden kuukauden välein vahvistamaan ylempien elimien päätökset.[6] Keskuskomitean kokoontumisten välissä puoluetta johti politbyroo.
Yhdeksännen puoluekokouksen perustama keskuskontrollikomissio valvoi puoluekuria vuosina 1920–1934.
Puolueen matalimman tason organisaatio oli nimeltään ensimmäisen tason organisaatio (ven. первичная партийная организация), jonka virallinen nimi vuoteen 1934 oli 'solu'. Puoluesoluja järjestettiin Neuvostoliiton joka organisaation yhteyteen, jossa oli vähintään kolme kommunistia. Joka työpaikalla, yliopistolla, kolhoosilla ja sotilasyksiköllä oli oma puoluesolunsa, johon kuuluivat siellä työskentelevät puolueen jäsenet.
Jokaisella Neuvostoliiton tasavallalla oli oma tasavallan tason puoluekoneistonsa, paitsi Venäjän sosialistisella federatiivisella tasavallalla (ennen vuotta 1990).
Puolueella ei ollut puheenjohtajaa. Neuvostoliitossa korkein valta oli käytännössä NKP:llä ja sen keskuskomitean sihteeristöä johtaneella henkilöllä, pääsihteerillä (1953–1966 nimitys oli ensimmäinen sihteeri). Vuonna 1977 säädetyssä perustuslaissa NKP todettiin neuvostoyhteiskunnan johtavaksi ja suuntaa antavaksi voimaksi, sen poliittisen järjestelmän, valtiollisten muodostelmien ja kansalaisjärjestöjen ytimeksi.[7] Vuonna 1985 pääsihteeriksi valittiin Mihail Gorbatšov, jonka tavoitteisiin kuului Neuvostoliiton taloudellinen ja poliittinen uudistaminen glasnostilla ja perestroikalla. Hänen tavoitteitaan olivat muun muassa monipuoluejärjestelmän luominen ja itäisen Keski- ja Etelä-Euroopan liittolaismaiden poliittisen valvonnan lakkauttaminen.
Puolueen loppu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eräiden NKP:n johtohenkilöiden tekemän vallankaappausyrityksen jälkeen maan parlamentti, korkein neuvosto kielsi puolueen elokuussa 1991 ja saman vuoden lopulla Neuvostoliitto lakkasi olemasta. Kommunistiset puolueet olivat Venäjällä kiellettyjä marraskuuhun 1992 asti.
NKP:n seuraajapuolueita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
NKP:n toimintaan ja asemaan myönteisesti suhtautuvia lukuisia, enimmäkseen pieniä puolueita toimii paitsi Venäjällä myös muissa Itsenäisten valtioiden yhteisön maissa.
Venäjällä osa NKP:n perintöön tukeutuvista ryhmistä perusti vuonna 1993 Gennadi Zjuganovin johdolla vuonna 1993 Venäjän federaation kommunistisen puolueen. KPRF on nykyisin Venäjän suurin oppositioryhmittymä. Tätä radikaalimpi puolue on mm. Venäjän kommunistinen työväenpuolue - Vallankumouksellinen kommunistien puolue.
Pääsihteerit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Lyhenneluettelo 25.04.2013. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 9.6.2013.
- ↑ РСДРП 1912 года: Документы и материалы. КПСС, Публичная Библиотека (venäjäksi)
- ↑ 7-я (апрельская) Всероссийская конференция РСДРП(б); Петроградская общегородская конференция РСДРП(б) (апрель 1917 года): Протоколы. КПСС, Публичная Библиотека (venäjäksi)
- ↑ 7-й экстренный съезд РКП(б) (март 1918 года): Стенографический отчет. КПСС, Публичная Библиотека (venäjäksi)
- ↑ 14-й съезд ВКП(б): Стенографический отчет. КПСС, Публичная Библиотека (venäjäksi)
- ↑ Encyclopedia of Russian History, s. 221. Thomson Gale, 2004
- ↑ perustuslain 6 §
