Siirry sisältöön

Omakotitalo kantaa omistajaansa, se näyttää omistajaltaan, ja niin myös sen piha. Lisäksi pihan näkevät kaikki, joten piha on hyvä pitää kunnossa ja viihtyisänä.

Ja vaikka sisätilojen kunnossa pitämiseen ja sisustamiseen panostetaankin enemmän, on hyvä siis myös pitää talon ja pihapiirin ulkoasukin ajantasalla, sillä jos ulkopinta pettää, myös sisätilat ovat alttiimpia vaurioille.

Upeita asuntoja

Oman talon rakentaminen lähtee tietysti hyvästä suunnittelusta ja perustan rakentamisesta. Huteralle alustalle ei kannata rakentaa mitään pysyvämpää vaihtoehtoa. Myös Suomen laki edellyttää hyvää rakennustapaa.
Suunnitteluvaihe kestää suunnittelun aloituksesta talon valmistumiseen asti. Kysymys on siis merkittävästä prosessista projektin aikana.

Kestävyyden ja ulkoasun tärkeimpiä työkaluja ovat hyvät materiaalit ja ammattitaito talon ja pihan ympäristöä väheksymättä, sillä auttamattomasti maaperä ja ympäristö vaikuttavat talon rakennusmateriaaleihin ja säännöksiin.
Eri asuinpaikoilla on omat säännöksensä, joissakin tiukemmat ja joissakin löyhemmät.

Suomessa jotkut naapurit voivat määritellä hyvinkin tarkasti minkänäköinen naapurin mökki saa olla. Kannattaa siis pitää huoli, että toteutat suunnittelun ja rakennuksen sääntöjen mukaan.

Modernia rakentamista britanniassa

Naapureiden lisäksi kannattaa myös miettiä haluatko myydä talon tulevaisuudessa vai pitää sen suvussa monta sukupolvea. Tietenkään tällaista asiaa ei kannata miettiä liikaa, sillä tilanteet muuttuvat, mutta hyötyä ajattelutavasta, millä nykyiseen asuntoon ja pihapiiriin saisi uudistusta ja modernia suunnittelua vähällä vaivalla perustuksia muuttamatta.

Myitpä tai et hyvä ja ammattimainen rakentaminen ja suunnittelu on arvossa. Esimerkiksi vanhat hirsitalot ovat arvokkaita. Hyvinsäilynyt antiikki on aina arvossa!

Lisäksi samaan tapaan kuin tapetteja ja kylpyremontteja tehdään sisätiloissa, myös talon ulkopintoja maalataan ja kukkapenkkejä istutetaan uudelleen. Tällöin kannattaa miettiä ajanhengen lisäksi sistä, että on uskollinen talon hengelle ja sen iälle. On hyvin yleistä, että modernia ja vanhaa yhdistetään sisustuksessa ja sisätilojen uudistusta mietittäessä, mutta näin voi tehdä myös ulkotiloja uusittaessa.

Lisäksi tietenkin pihan käyttöarvo kannattaa miettiä tarkoin. Tykkäätkö olla ulkotiloissa, onko sinulla viherpeukalo, haluatko kenties kasvattaa jotain pihallasi... Vai haluatko pitää sen vain siistinä jos satut viettämään yhdet kesäiset kutsut pihallasi?

Omakotitalo

Vaihtoehtoja on useita, sillä tottakai myös piha palvelee sinua talvella, jos tykkäät viettää ulkon aikaa myös talvisin. Perheen pienimmät kaipaavat ulos leikkimään myös pakkasilla. Hiekkalaatikko saattaa olla lumen peitossa, mutta omassa pienessäkin pihassa kekseliäs lapsenmieli saa aikaan hienoja lumileikkejä.

Kesällä omasta pihastasi saatat saada kuin toisen olohuoneen tai keittiön, jos rakennat siihen terassikatoksen grilleineen tai laitat pihalle keinun ja aurinkovarjon sadepäiviä varten.
Syksyllä maahan varisseet värikkäät puidenlehdet koristavat pihaa ja myös lapset nauttivat syksyn leikeistä ja väreistä. Lapsiperheet kokoontuvat omiin pihatalkoisiinsa haravoiden lehdet loppusyksystä.

Jos haluat laajentaa taloasi yhdessä siivellä, kannattaa myös varmistaa, että laki sen sallii.

Vanhempana kun lapset ovat kasvaneet ja muuttaneet saatat oman rauhan lisäksi haluta myös vuokralaisen omalle lisäsiivellesi. Ennen vanhaan rakennettiin myös piharakennuksia, missä nuori piika asui. Miksei vuokrata siis lisärakennusta jollekin nuoremmalle opiskelijalle, joka on innostunut myös pihan kunnossa pitämisestä! Tällöin saat lisää elämää pihapiiriisi!

Rakensitpa omat tai kunnostaisitpa vanhaa, rakennus on aina asujansa ja rakentajansa mukainen ja kielii ajan ja ihmisen historiasta.
Ole uskollinen talon historialle äläkä yritä muuttaa sitä kokonaan, sillä niin voi sattua vaurioita talon rakenteille ja aiheutat enemmän ongelmia kuin sinulla oli alunperin.

Myös talon ulkopinnat kannattaa maalata rakennuksen materiaaleille sopivilla maaleilla ja lisärakennukset antaa suunnittelijoiden käsiin, jotka parhaiten osaavat yhtenäistää eri aikakausien tyyliä.
Oli uudistuksessa sitten kyse uusien liuskekivilaattojen asennuksessa pihamaalle tai koko talon ulkoasun muokkaamisesta, tärkeintä on, että ulkoasuun ovat sinun lisäksi tyytyväisiä muu ympäristö ja sen asukkaat.