Olen puhumassa Yhdessä Rojavan Puolesta ryhmän edustajana. Yhdessä Rojavan puolestä on solidaarisuusryhmä, jonka tavoitteena on tukea kurdiliikettä sekä täällä että Kurdistanin alueella ja levittää tietoa Pohjois-Syyrian vallankumouksellisesta ruohonjuuritason demokraatiasta.
Olemme kokoontuneet osoittamaan mieltä Turkin hyökkäyksiä vastaan. Turkki on hyökännyt toistuvasti Rojavan alueelle, viimeisimmän kerran viime sunnuntaina, kun Turkin armeija ylitti rajan Kobanen kaupungin lähellä ja otti yhteen kansan puolustusjoukkojen kanssa.
Helsingissä torstaina 31.08.2017 klo 14.30 järjestävällä mielenosoituksella toivotaan kansainvälistä huomiota Turkin armeijan toimille Syyriassa ja vaaditaan Turkkia lopettamaan Pohjois-Syyrian sotilaallinen uhkaaminen.
tällä hetkellä Syyrian kurdit YPG:n ja YPJ:an johdolla, liittolaisten tukemana taistelevat kiivaasti terroristien päämajana toimivassa Raqqan kaupungissa. Vapauden ja demokratian nimissä SDF (Syrian demokraattiset voimat) ovat vapauttaneet 50% Raqqan kaupungista ja piirittäneet Isiksen joukot kaupungissa.
Turkin fasistinen ja islamistinen hallitus, joka on demokratian ja kurdien vapauden vihollinen, on siirtänyt kymmeniä tuhansia sotilaita Rojavan (Pohjois-Syyrian) rajalle, varsinkin Afrinin alueelle, uhaten alueen valtaamista muiden islamilaisryhmien tuella.
Turkin hallitus haluaa tällä tavalla heikentää kamppailua ISIStä vastaan Raqqassa, tukien näin epäsuorasti ISIStä.
Järjestämme mielenosoituksen Helsingissä Turkin hallitusta vastaan, demokratian ja vapauden puolesta.
Toivotamme kaikki ihmiset ja ryhmät tervetulleeksi mukaan. Omat tunnukset, banderollit ja liput ovat tervetulleita.
Mielenosoituksessa ei hyväksytä rasismia, fasismia, islamofobiaa tai muuta syrjintää.
Järjestäjät: Suomen kurdien kulttuurikeskus Yhdessä Rojavan puolesta Suomi-Rojava yhdeistyökeskus Vasemmistonuoret Kurdistanin isänmaallinen liitto PUK (Etelä-Kurdistan) Iranin kommunistinen puolue Kurdistanin järjestö (Komalah) CPI Itäkurdistanin vapaiden naisten yhteisö KJAR (Itä-Kurdistan ) Kurdistanin vapaan elämän puolue PJAK (itä-Kurdistan) Muutos-liike GORAN (Etelä-Kurdistan) Vanhat sissit - Suomen komitea Irakin kommunistinen liitto CUIRAQ FC Kobane -jalkapallojoukkue FC Finnkurd -jalkapallojoukkue
Demonstration in support of Rojava and against the offensive by the Turkish government
Dear Kurdish people and friends of Kurds in Finland,
at this moment Kurds in Syria led by YPG and YPJ, together with their allies, are fiercely fighting in the city of Raqqa that acts as the headquarter for terrorists. In the name of freedom and democracy, the SDF (Syrian Democratic Forces) have freed 50% of the city of Raqqa and encircled forces of ISIS in the city.
The fascist and islamist government of Turkey, enemy of democracy and freedom of the Kurds, has moved tens of thousands of soldiers to the border of Rojava/Northern Syria, especially in the region of Afrin. Through this Turkey is threatening to capture the area together with other islamist groups.
Through these actions the Turkish government wants to weaken the struggle against ISIS in Raqqa, thus indirectly supporting ISIS.
We are organizing this demonstration in Helsinki against the Turkish government, and for freedom and democracy.
We welcome all people and groups to join us. Please bring your own flags, banderolls and symbols.
Racism, fascism, islamofobia, or other discrimination are not welcome in the demonstration.
Organizers: Cultural center of the Finnish Kurds Together for Rojava Finland-Rojava cooperation center Vasemmistonuoret Kurdistan Patriotic Union (PUK) Communist Party of Iran’s organization for Kurdistan (KOMALAH) CPI Free Women Society of East Kurdistan KJAR Kurdistan Free Life Party PJAK Movement for Change - GORAN Old Peshmergas - Finland’s comittee Communist Union in Iraq CUIRAQ FC Kobane football club FC Finnkurd football club
On suuri kunnia puhua teille tänä tärkeänä vuosipäivänä. Tuon tervehdyksen Yhdessä Rojavan Puolesta -solidaarisuusryhmältä.
Syksyllä 2014 Kobanen kaupungin sankarillinen vastarinta Daeshin jihadisteja vastaan kiinnitti maailman huomion myös Rojavan yhteiskunnalliseen vallankumoukseen. Rojavan vallankumous oli kuitenkin alkanut jo yli kaksi vuotta aikaisemmin. Tasan viisi vuotta sitten tästä päivästä, 19. heinäkuuta 2012 Kobanen kaupunki vapautettiin Assadin diktatuurin hallinnasta, ja Rojavan demokraattinen itsehallinto laajeni pian kattamaan suuren osan Pohjois-Syyriasta.
Rojavan vallankumous täyttää viisi vuotta kesällä 2017. Pohjois-Syyrian demokraattinen konfederalismi perustuu kolmeen peruspilariin, jotka ovat suora demokratia, ekologia ja naisten vapautus. Näyttelyssä perehdytään naisten rooliin vallankumouksessa ja arjen uudelleenrakentamiseen videoiden avulla.
Näyttely on nähtävänä Lymy-tilassa kolmena päivänä ja se on osa Mustaa Kalliota https://mustakallio.noblogs.org/. Tilassa on turvallisemman tilan periaatteet.
Näyttely on avoinna keskiviikkona ja torstaina klo 14-19. Avajaiset pidetään tiistaina klo 20-22.
Luento- ja keskustelutilaisuus järjestetään Turussa lauantaina 27.5. klo 12-14 Arkenilla, luentosali Helikon (A202).
Sozdar Sevim saapuu Suomeen puhumaan Rojavan arkipäivästä Tampereelle,
Turkuun sekä Helsinkiin. Sozdar on Saksassa toimiva kurdi-aktivisti. Hän
on Hannoverin Ronahî-nimisen naisneuvoston jäsen. Ammatiltaan Sozdar on
traumakirurgian sairaanhoitaja. Huhtikuussa 2015 Sozdar lähti Cizîrên
kantoniin Rojavaan, Pohjois-Syyriaan. Siellä hän oli terveysneuvoston
jäsen ja työskenteli puolitoista vuotta eri sairaaloissa Cizîrên ja
Kobanen kantoneissa.
Sozdar
Sevim saapuu Suomeen puhumaan Rojavan arkipäivästä Tampereelle, Turkuun
sekä Helsinkiin. Sozdar on Saksassa toimiva kurdi-aktivisti. Hän on
Hannoverin Ronahî-nimisen naisneuvoston jäsen. Ammatiltaan Sozdar on
traumakirurgian sairaanhoitaja. Huhtikuussa 2015 Sozdar lähti Cizîrên
kantoniin Rojavaan, Pohjois-Syyriaan. Siellä hän oli terveysneuvoston
jäsen ja työskenteli puolitoista vuotta eri sairaaloissa Cizîrên ja
Kobanen kantoneissa.
Syyria tunnetaan alueena, jolta lukuisia ihmisiä on joutunut pakenemaan sotaa Eurooppaan. Vähemmän tunnettu on Pohjois-Syyriassa sijaitseva Rojavan ruohonjuuritason demokratia sekä se, että Rojava myös vastaanottaa turvapaikanhakijoita – nimittäin kaikki ihmiset, jotka turvapaikkaa hakevat. Tämä pohjautuu Rojavan yhteiskuntasopimukseen, joka koskee demokraattisesti ja autonomisesti järjestäytyneitä kantoneita. Yhteiskuntasopimuksen 37. pykälän mukaan ”Jokaisella on oikeus poliittiseen turvapaikkaan. Ketään, joka hakee turvapaikkaa, ei saa karkottaa vasten hänen tahtoaan.” Tämä maaliskuussa 2017 tehty haastattelu kuvailee turvapaikanhakijoiden vastaanottoa Rojavassa sekä Turkin ja Pohjois-Irakin Rojavalle asettamaa kauppasaartoa. Haastattelemamme kurdiaktivisti Sozdar työskenteli puolitoista vuotta eri sairaaloissa Rojavassa.
Rojavassa, Pohjois-Syyriassa ihmiset ovat sodasta huolimatta jo vuodesta 2012 järjestäytyneet toteuttamaan demokraattista konfederalismia: ruohonjuuritason demokraatiaa, ekologisuutta ja sukupuolten välistä tasa-arvoa ajavaa yhteiskunnallista mallia. Rojavalaiset järjestäytyvät neuvostoissa, joissa kaikki alueen etniset ja uskonnolliset ryhmät ja vähemmistöt ovat edustettuina.
Kurdiaktivisti ja traumakirurgian sairaanhoitaja Sozdar Sevim saapuu Suomeen puhumaan Rojavan arkipäivästä Tampereelle, Turkuun sekä Helsinkiin.