1782
Tapahtumia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- 7. tammikuuta – Yhdysvaltain ensimmäinen kaupallinen pankki (Bank of North America) aloitti toimintansa.
- 5. helmikuuta – Espanjan joukot löivät britit ja ottivat haltuunsa Menorcan saaren.
- 8. maaliskuuta – Gnadenhuttenin joukkomurha (Gnadenhutten massacre) Ohiossa: 90 alkuperäisamerikkalaista murhattiin (29 miestä, 27 naista ja 34 lasta).
- 16. heinäkuuta – Wolfgang Amadeus Mozartin saksankielisen koomisen oopperan Ryöstö seraljista kantaesitys Wienin Burgtheaterissa.
- 30. marraskuuta – Yhdysvaltain vapaussota: Yhdysvaltain ja Ison-Britannian edustajat allekirjoittivat alustavan rauhansopimuksen Pariisissa (vahvistettiin myöhemmin Pariisin rauhansopimuksessa).
- 6. joulukuuta – Joseph Haydnin oopperan Orlando Paladino kantaesitys Esterházassa.
- Kiinassa valmistui Siku Quanshu, Kiinan suurin kirjallinen kokoelma (ohitti 1400-luvulta peräisin olevan Yongle ensyklopedian). Kirjoja on sidottuna 36 381 kappaletta (册), lukuja (卷) on yli 79 000, sivuja noin 2,3 miljoonaa ja kiinalaisia kirjoitusmerkkejä arviolta 800 miljoonaa.
- Bangkokista tuli pääkaupunki.
- Wolfgang Amadeus Mozart: C-mollimessu.
Syntyneitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- 18. tammikuuta – Daniel Webster, yhdysvaltalainen lakimies ja poliitikko
- 20. tammikuuta – Juhana, Itävallan arkkiherttua
- 29. tammikuuta – Daniel-François-Esprit Auber, ranskalainen säveltäjä
- 30. tammikuuta – Ann Taylor, englantilainen runoilija ja kirjallisuuskriitikko
- 18. maaliskuuta – John C. Calhoun, yhdysvaltalainen valtiomies
- 24. maaliskuuta – Orest Kiprenski, venäläinen taidemaalari ja graafikko
- 25. maaliskuuta – Maria Nunziata Carolina Buonaparte, Napolin kuningatar, Bergin ja Kleven ruhtinatar
- 18. huhtikuuta – Georg August Goldfuss, saksalainen paleontologi ja eläintieteilijä
- 19. huhtikuuta – Johan Zacharias Bång, suomalainen ruotusotilas, mahdollisesti Sven Dufvan esikuva
- 21. huhtikuuta – Friedrich Fröbel, saksalainen varhaiskasvatuksen ja päiväkotitoiminnan uranuurtaja
- 22. huhtikuuta – Carl Henrik Anckarswärd, ruotsalainen sotilas
- 26. heinäkuuta – John Field, irlantilainen säveltäjä ja pianisti
- 10. toukokuuta – Daniel Myréen, suomalainen professori, Turun akatemian ja Keisarillisen Aleksanterin yliopiston rehtori
- 19. toukokuuta – Ivan Paskevitš, venläinen sotamarsalkka ja Varsovan ruhtinas
- 27. toukokuuta – Antoni Jan Ostrowski, puolalainen kenraali ja poliitikko
- 30. toukokuuta – Mihail Vorontsov, venäläinen sotamarsalkka
- 2. heinäkuuta – Samuel Fredrik von Born, suomalainen everstiluutnantti, maaherra ja senaattori
- 10. elokuuta – Charles James Napier, englantilainen kenraali
- 22. elokuuta – Carl Gerhard Hising, suomalainen senaattori, todellinen valtioneuvos ja laamanni
- 3. syyskuuta – Christian Ludwig Nitzsch, saksalainen eläintieteilijä
- 11. syyskuuta – Hans Gabriel Trolle-Wachtmeister, ruotsalainen virkamies
- 14. syyskuuta – Christian Magnus Falsen, norjalainen poliitikko, "Norjan perustuslain isä"
- 16. syyskuuta – Daoguang, Kiinan keisari
- 22. syyskuuta – Fredrik Westin, ruotsalainen taidemaalari
- 23. syyskuuta – Maximilian zu Wied-Neuwied, saksalainen tutkimusmatkailija
- 25. syyskuuta – Charles Maturin, irlantilainen kirjailija
- 9. lokakuuta – Lewis Cass, yhdysvaltalainen prikaatinkenraali ja valtiomies
- 27. lokakuuta – Niccolò Paganini, italialainen säveltäjä
- 1. marraskuuta – Frederick John Robinson, brittiläinen valtiomies
- 5. marraskuuta – Jacob Jonas Estlander, suomalainen kirkkoherra ja kirjailija
- 13. marraskuuta – Esaias Tegnér, ruotsalainen kirjailija, professori ja piispa
- 5. joulukuuta – Martin Van Buren, Yhdysvaltain kahdeksas presidentti
- 15. joulukuuta – Friedrich von Gebler, saksalainen tutkimusmatkailija ja luonnontieteilijä
- 17. joulukuuta – Gustaf Anton Brakel, suomalaissyntyinen pankkikomissaari ja näytelmäkirjailija
- 25. joulukuuta – Martin Boos, saksalainen teologi
- Carl Fredrik Richter, suomalainen virkamies
- Axel Magnus Tolpo, suomalainen kirkonrakentaja
- Anders Gabriel Wikman, suomalainen pappi
Kuolleita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- 1. tammikuuta – Johann Christian Bach, saksalainen säveltäjä
- 1. tammikuuta – Isä Juan Crespí, espanjalainen roomalaiskatolinen pappi ja tutkimusmatkailija
- 4. tammikuuta – Ange-Jacques Gabriel, ranskalainen arkkitehti
- 10. helmikuuta – Friedrich Christoph Oetinger, saksalainen pietisti ja teosofi
- 17. maaliskuuta – Daniel Bernoulli, sveitsiläinen matemaatikko ja fyysikko
- 7. huhtikuuta – Taksin, kiinalaissyntyinen kenraali ja Thaimaan kuningas
- 21. huhtikuuta – Georg Tillaeus, ruotsalainen pappi
- 25. huhtikuuta – Anne Bonny, irlantilaissyntyinen merirosvo
- 28. huhtikuuta – Carl Magnus Jägerhorn, suomalainen eversti
- 15. toukokuuta – Sebastião José de Carvalho e Melo, portugalilainen valtiomies
- 15. kesäkuuta – Isaak Iselin, sveitsiläinen filosofi
- 1. heinäkuuta – Charles Watson-Wentworth, brittiläinen poliitikko
- 15. heinäkuuta – Farinelli, italialainen kastraattilaulaja
- 16. heinäkuuta – Loviisa Ulrika, Ruotsin kuningatar, Aadolf Fredrikin puoliso
- 4. syyskuuta – Serafino Filangeri, italialainen katolinen arkkipiispa
- 21. marraskuuta – Jacques de Vaucanson, ranskalainen keksijä
- 2. joulukuuta – Anders Henrik Ramsay, suomalainen kenraaliluutnantti, valtiopäiväpoliitikko ja maaherra
- 27. joulukuuta – Lordi Kames, skotlantilainen filosofi
- 31. joulukuuta – Simo Achrenius, suomalainen runoilija ja pappi
- Matti Jylkkä, suomalainen kirkonrakentaja
- Vasili Nejelov, venäläinen arkkitehti
- Joseph Pickford, englantilainen arkkitehti