Inhimillisen kehityksen raportti 2016: Inhimillistä kehitystä kaikille!

Inhimillisen kehityksen raportti 2016 pureutuu kysymyksiin siitä, miljoonat ihmiset ovat syystä tai toisesta jääneet viime vuosikymmeninä otettujen kehitysharppausten ulkopuolelle. Miksi naiset, vammaisryhmät ja seksuaalivähemmistöt muiden muassa jäävät edelleen marginaaliin ja miten tähän voitaisiin tarttua aiempaa onnistuneemmin?

Mobiilikurssi: Kohti kestävää kuntapäätöksentekoa

Kaikille maksuton mobiilikurssi esittelee kestävän kehityksen tavoitteet ja tukee niiden edistämistä paikallistasolla suomalaisissa kunnissa.

Tarinoita kentältä: Ketään ei jätetä!

Noin 15 prosenttia maailman väestöstä elää jonkinasteisen vamman kanssa. Vaikka eri tavoin vammaisia ihmisiä on paljon, he ovat monesti näkymätön ryhmä yhteiskunnassa. Lue ihmisoikeuksien apulaisasiantuntijana toimivan Tomi Lounion kokemuksia vammaistyöstä UNDP:n Afrikan aluekeskuksessa Addis Abebassa.

Hätäapu on tarpeen, mutta ratkaisee vain osan ongelmista

Epävakaa tilanne Sahelin alueella ja erityisesti Nigeriassa ja Tsad-järven rannoilla Kamerunissa, Nigerissä ja Tsadissa on jäänyt vähäiselle huomiolle ja nyt kehittymässä täysimittaiseksi ”humanitaariseksi myrskyksi”, kirjoittaa Abdoulaye Mar Dieye, UNDP:n Afrikan aluetoimiston johtaja.

UNDP julkaisu: Mobilizing Private Finance for Sustainable Development

Kestävä kehityksen tavoitteita ei saavuteta vain julkisen rahoituksen voimin, oli kyse sitten kotimaan resursseista tai kehitysyhteistyörahoituksesta. Mutta millä perustein yksityisen sektorin rahaa tulisi investoida kestävään kehitykseen? Mitä yksityinen sektori tästä hyötyy ja mitä varotoimia täytyy ottaa huomioon?

Julkaisut

Vuosittaisten Inhimillisen kehityksen raporttien ohella UNDP tuottaa säännöllisesti muitakin keskeisiä julkaisuja. Löydät kaikki julkaisumme täältä (englanniksi).

Avoimet työ- ja harjoittelupaikat

UNDP on yksi YK:n suurimmista työnantajista.