Iran

Iranin islamilainen tasavalta جمهوری اسلامی ایران (Džomhūrī-je Eslāmī-je Īrān)
lippu vaakuna
Valtiomuoto	teokratia, islamilainen tasavalta
Hengellinen johtaja	Seyed Ali Khamenei
Presidentti	Hassan Rouhani
Pääkaupunki	Teheran (8 154 051 as., 2011) Teheranin provinssi: 12 183 391 35.6962°N, 51.4230°E
Muita kaupunkeja	Mašhad (2 749 374 as., 2011), Isfahan (1 756 126 as.), Karaj (1 614 626)
Pinta-ala
– yhteensä	1 648 195 km² (sijalla 18)
– josta sisävesiä	0,7 %
Väkiluku (2014)	80 840 713 (sijalla 18)
– väestötiheys	42,0 / km²
– väestönkasvu	1,22 % (2014)
Viralliset kielet	persia (farsi)
Valuutta	rial = 100 dinaaria (IRR)
BKT
– yhteensä	987 mrd. USD (sijalla 19)
– per asukas	12 800 USD
HDI (2014)	0,766 (sijalla 69)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous	10,7 %
– teollisuus	44,9 %
– palvelut	44,5 %
Aikavyöhyke	UTC+3.30
– kesäaika	UTC+4.30
Itsenäisyys  – islamilainen vallankumous	1. huhtikuuta 1979
Lyhenne	IR
– ajoneuvot:	IR
– lentokoneet:	EP
Kansainvälinen suuntanumero	+98
Motto	(Riippumattomuus, Vapaus, Islamilainen tasavalta). (Esteqlal, Azadi, Jomhuri-ye Eslami)
Kansallislaulu	Sorood-e Jomhoori-e Eslami
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Iranin islamilainen tasavalta eli Iran (pers. ‏ایران, Īrān‎) on Lähi-idässä sijaitseva valtio, jonka pääkaupunki on Teheran. Se rajautuu pohjoisessa Armeniaan, Azerbaidžaniin ja Kaspianmereen, pohjoiskoillisessa Turkmenistaniin, idässä Afganistaniin ja Pakistaniin, etelässä Persianlahteen ja Arabianmereen ja lännessä Irakiin ja Turkkiin. Maan virallinen nimi oli vuoteen 1935 Persia. Sen kulttuuri on maailman vanhimpia. Šiialaisuus on valtionuskonto ja persia virallinen kieli. Yli 80 miljoonan asukkaan väestöstä suurin osa on persialaisia, ja suurimmat vähemmistöt ovat azerit ja kurdit.

Iranin maaperä on epävakaata ja alttiina maanjäristyksille. Paksuista sedimenttikerroksista löytyy öljyä ja maakaasua. Maan talous perustuu ennen kaikkea öljyvaroihin.

Nimi

Persiankieliset iranilaiset ovat sassanidien kaudesta alkaen käyttäneet maasta nimitystä Iran, joka tarkoittaa ”arjalaisten valtakuntaa”, kun taas lännessä on käytetty kreikkalaisilta periytyvää Persia-nimitystä. Vuonna 1935 šaahi Reza Pahlavi vaati kansainvälistä yhteisöä käyttämään Iran-nimeä. Hänen poikansa Muhammad Reza Pahlavi salli 1959 sekä Persia- että Iran-nimien käytön. Iran on vakiintunut muoto puhuttaessa nyky-Iranista, mutta historiallisesta Iranista käytetään usein edelleen nimitystä Persia. Vuoden 1979 islamilaisen vallankumouksen jälkeen maan koko nimi on ollut Iranin islamilainen tasavalta.

Maantiede

Iranin topografinen kartta

Iranin maisemaa hallitsevat jylhät vuorijonot, jotka erottavat syvänteitä tai mannerlaattoja toisistaan. Maan läntinen osa, jossa suurin osa väestöstä elää, on vuoristoista. Siellä on vuorijonoja kuten Kaukasia, Zagros ja Alborz-vuoret, joista viimeksi mainittu sisältää Iranin korkeimman kohdan, Damavandvuoren (5 604 metriä). Maan keskiosa on laaja tasanko 300–900 metrin korkeudessa, ja sen itäosassa sijaitsee kaksi suola-aavikkoa, Iso Suola-aavikko eli Dasht-e Kavir ja Iso Hiekka-aavikko eli Dasht-e Lut suolajärvineen. Monin paikoin vuoret ulottuvat Persianlahden rannalle asti, ja maassa on vain kaksi alankoaluetta: Mesopotamian alangon jatke maan lounaisosassa ja Kaspianmeren rannikon alanko.

Kallioperä

Iranin kallioperä on seismisesti aktiivista, sillä maan poikki kulkee useita suuria siirroslinjoja.

Zagrosvuoret ovat syntyneet Arabian ja Iranin laattojen painuessa vastakkain. Iran ja sen lähialueet Alpeilta Indonesiaan muodostuvat mikromannerlaatoista, jotka painuvat toisiaan vasten ja toistensa alle. Triaskaudella tälle alueelle syntyi merkittäviä malmivaroja: porfyyrityyppisitä kuparia, kromiittia ja siihen liittyviä malmeja sekä lyijy-sinkkimalmioita.

Sedimenttikerros on paikoin jopa 15 kilometriä paksu, ja siinä on kerrostumia kaikilta geologisilta kausilta. Kaikkia alueita, jotka vaikuttavat lupaavilta öljy- tai kaasuesiintymien suhteen, ei ole vielä tutkittu perusteellisesti.

Luonto

Iranin kasvillisuus voidaan jakaa neljään päävyöhykkeeseen:

• Kaspianmeren rannikko on kapea nauha järven eteläreunalla. Se voidaan jakaa edelleen Alborzin metsäaroon, jossa rohtokataja ja tavallinen kataja ovat pääasiallisia puulajeja, sekametsäalueeseen, jonka lajeja ovat idänpyökki, euroopanvalkopyökki, rautapuu, euroopanmarjakuusi, vuorijalava, tervaleppä, granaattiomena, eräs lehmus (Tilia rubra) ja tammi (Quercus castanefolia), sekä alankoalueen aavikkoon.
• Iranoturanilainen vyöhyke on laajin kasvillisuusvyöhyke. Se on kuivaa, talvisin kylmää aluetta. Se voidaan jakaa tasankoon ja vuoristoalueeseen. Tasangolla kasvaa marunalajeja ja suolaa sietäviä kasveja. Hiekka-aavikon ja soran laitamilla kasvaa monia tamariskilajeja. Vuorilla tavataan katajaa ja hedelmäpuita kuten mantelia muistuttava Prunus scoparia sekä kurjenherneitä ja muita matalia kasveja.
• Zargosvuorten vyöhyke kattaa vuorten lisäksi niitä ympäröivää aroa. Lehtimetsän valtalajeja ovat tammet ja pistaasit. Puurajan yläpuolella kasvaa vuoristokasvillisuutta. Kalkkikivijyrkänteiden koloissa 1500–3500 metrin korkeudella kasvaa monia endeemisiä esikkokasveihin kuuluvia Dionysia-lajeja. Vuorilla tavataan myös monia sipulikasveja kuten pikarililjoja, käenrieskoja, tulppaaneita, helmililjoja ja afrikantähdikin sukulaisia (Ornithogalum).
• Khalidj-o-Ommanin vyöhyke levittäytyy vuorten länsipuolelta Persianlahden rannikolle. Siellä tavataan subtrooppisia lajeja kuten Acacia, Prosopia, Ziziphus, Avicennia, Rhizophora, Populus euphatica ja Prosopis stephaniana.

Iranin harvinaisin eläinlaji on gepardin aasialainen alalaji, jonka ei tiedetä varmuudella elävän missään Iranin ulkopuolella, ja sielläkin populaatio on pieni. Alueella elänyt aasianleijonapopulaatio on kuihtunut ja kaspiantiikeri kuollut sukupuuttoon. Maassa elää silti edelleen noin 160 nisäkäslajia, 516 villiä lintulajia ja noin kymmenen tuhatta kasvilajia. Kaspianmeren kaviaaria tuottava kitasampi on erittäin uhanalainen, ja Iran istuttaa vuosittain 24 miljoonaa sammenpoikasta Kaspianmereen kannan ylläpitämiseksi.

Aavikoituminen ja siitä välillisesti seuraava maanviljelyksen levittäytyminen uusille alueille ovat uhkana luonnon monimuotoisuudelle.

Ilmasto

Iranin maaston monimuotoisuuden takia maan eri osissa on erilainen ilmasto. Maan pohjoisella reunalla Kaspianmeren rannikon tasangolla lämpötilat laskevat nollarajan alapuolelle ja säilyvät loppuvuoden kosteina. Kesälämpötilat ylittävät harvoin 29 °C. Vuosittainen sademäärä on 680 mm itäisellä puolella tasankoa ja yli 1 700 mm läntisellä puolella tasankoa. Lännempänä asuinkeskukset Zagros-vuorten juuressa kokevat kylmempiä lämpötiloja. Näillä alueilla on ankaria talvia, joina lämpötila menee pakkasen puolelle ja lunta sataa paljon. Vuorten itäisillä ja keskisillä juurilla on kuivaa alueiden saadessa alle 200 mm sadetta ja aavikoituessa silloin tällöin. Keskiarvoiset kesälämpötilat ylittävät 38 °C. Satelliittikuvien perusteella Iso hiekka-aavikko kaakossa on kesäpäivisin yksi maailman kuumimmista paikoista. Eteläisessä Iranissa olevien Persianlahden ja Omaninlahden rannikkotasangot kokevat miedot talvet ja erittäin kosteat ja kuumat kesät. Sademäärä jää 300 millimetrin alapuolelle.

Luminen Damavandvuori on Iranin korkein kohta.

Historia

Pääartikkeli: Iranin historia

Faravahar, muinainen zarathustralainen symboli Persepoliissa, Akemenidien valtakunnan pääkaupungissa

Ruhollah Khomeini saapuu Iraniin maanpaosta vallankumouksen yhteydessä vuonna 1979.

Varhaishistoria

Iranin korkeakulttuuri on maailman vanhimpia. Kirjoitettu historia alkaa elamilaisten kirjoituksista noin 3000 eaa. Maahan tunkeutuneet arjalaiset toivat useimpien Iranin nykykielten esimuodot. Meedian valtakunnan jälkeen akemenidit muodostivat Kyyros II Suuren johdolla Persian valtakunnan 546 eaa. Aleksanteri Suuri valloitti Persian vuonna 331 eaa., mutta se jatkui pian seleukidien dynastiana, jota seurasivat parthialaisten ja sassanidien valtakunnat.

Keskiaika ja uuden ajan alku

Keskiaikaan sijoittui monia Iranin historian kannalta tärkeitä tapahtumia, kuten islamilainen valloitus, turkkilaiskansojen saapuminen alueelle, Mongolivaltakunnan 1220-luvulla alkanut tuhoisa hyökkäys, Timur Lenkin valloitus ja šiialaisuuden tulo valtionuskonnoksi safavidien aikana 1501–1722. Uudella ajalla Persiasta tuli kilpailevien siirtomaaimperiumien, kuten Venäjän ja Yhdistyneen kuningaskunnan taistelukenttä. 1800-luvun modernisaatio johti Persian perustuslailliseen vallankumoukseen vuosina 1905/1911.

Pahlavien valtakausi

Perustuslaillisen vallankumouksen jälkeen Reza Pahlavi kaappasi vallan Qajar-dynastialta 1921. Šaahi Reza Pahlavi teki suunnitelmia teollisuuden kehittämisestä, rautateiden rakentamisesta ja kansallisesta koulutusjärjestelmästä. Hänen itsevaltainen hallitsemistapansa aiheutti kuitenkin vastustusta. Toisen maailmansodan aikana maan miehittäneet liittoutuneet pakottivat šaahin luovuttamaan vallan pojalleen Muhammad Reza Pahlaville, jonka toivottiin olevan yhteistyöhaluisempi.

Vuonna 1953 Anglo-Iranian Oil Companyn kansallistamisen vuoksi pääministeri Mohammed Mossadeq syöstiin vallasta brittien ja amerikkalaisten tiedustelupalveluiden avustuksella. Tarkoituksena oli suojella maiden öljyintressejä. Vallankaappauksen jälkeen monarkia palautui ja valta siirtyi takaisin šaahi Muhammad Reza Pahlaville. Hänen itsevaltainen hallintonsa johti lopulta islamilaiseen vallankumoukseen 1979, jota johti maanpaossa ollut ajatollah Khomeini.

Islamilainen tasavalta

Uusi teokraattinen poliittinen järjestelmä toteutti konservatiivisia islamilaisia reformeja ja papiston ennennäkemättömän suoran vaikutusvallan. Se vahvisti Iranin länsimaitten vastaista suuntausta, joka osin johtui lännen tuesta šaahille sekä Irakille Irakin–Iranin sodan aikana. Iranin Yhdysvaltain-suhteita haittasi erityisesti Yhdysvaltain lähetystötyöntekijöiden vangitseminen 1979, Iranin pyrkimys levittää islamilaista vallankumousta ja myöhemmin tuki Hizbollahin kaltaisille järjestöille.

Vuonna 1980 Irak hyökkäsi vallankumouksen heikentämään Iraniin ja tuhoisa Irakin–Iranin sota jatkui vuoteen 1988. Kamppailu reformistien ja konservatiivien välillä jatkuu nykyisin vaaleilla valittujen poliitikkojen kautta, joiden valtaa papisto voimakkaasti rajoittaa. Presidentiksi valittiin 2005 konservatiivinen Mahmud Ahmadinedžad.

Iran ilmoitti vuonna 2005 jatkavansa uraanin rikastamista, jonka se oli keskeyttänyt vuonna 2003 IAEA:n pyynnöstä. IAEA ja YK totesivat Iranin rikkovan määräyksiä ja uhkailivat sitä rangaistuksilla. Yhdysvallat laittoi rangaistuksia täytäntöön 2007, jolloin IAEA arvioi Iranin kykenevän halutessaan kehittämään ydinaseen 3–8 vuodessa.

Kesäkuussa vuonna 2009 maassa puhkesi mellakoita, kun oppositio väitti vanhoillisten väärentäneen vaalituloksen, jossa vanhoillisten tukema Ahmadinedžad voitti vaalit. Hallitus vastasi mielenosoituksin ankaralla turvallisuusjoukkojen ja vallankumouskaartien väkivallalla. Tammikuussa 2010 teloitettiin kaksi miestä jotka oli tuomittu syyllisinä näihin levottomuuksiin.

Politiikka ja yhteiskunta

Presidentti Hassan Rouhani

Länsimediassa Iranin poliittiset ryhmittymät jaetaan usein konservatiiveihin ja liberaaleihin. Konservatiivit ovat uskollisia islamilaisen vallankumouksen perinteelle ja jakaantuneet kahteen puolueeseen ja liittoumaan: Yhdistynyt periaatteellisrintama (UPF) ja Laaja periaatteellisrintama (BPF). Vasemmisto tai reformistit (Eslah-Talaban) ovat samoin kahdessa puolueessa: Kansallinen luottamus ja uudistusten kansankoalitio (PCR) ja Reformistien koalitio.

Iranissa noudatetaan tiukkaa islamilaista šaria-lakia, jonka pohjalta tehtyjen tulkintojen mukaan päätetään tuomioista. Šaria kieltää esimerkiksi alkoholin nauttimisen. Tästä voidaan tuomita kuolemantuomioon, mutta vähintään raipaniskuihin jos syytetty osoittaa katumusta.

Valtionjohto

Korkein uskonnollinen johtaja ja tosiasiallinen valtionpäämies (velayat-e faqih, suom. lain vartija, vuodesta 1989 Ali Khamenei) on elintärkeässä roolissa Iranin hallinnollisessa rakenteessa. Perustuslain mukaan uskonnollinen johtaja on vastuussa ”Iranin islamilaisen tasavallan politiikan yleisestä valvonnasta”. Uskonnollinen johtaja on asevoimien ylipäällikkö ja hallitsee Iranin vakoilu- ja turvallisuusoperaatioita; hän voi yksin julistaa sodan. Hänellä on valtuudet nimittää ja erottaa puolet Valvojien neuvoston jäsenistä, oikeuslaitoksen johtaja, yleisradion johtaja ja asevoimien esikuntapäällikkö ja komentaja sekä vallankumouskaartin (Pasdaran tai IRGC) komentaja.

Korkeimman uskonnollisen johtajan valitsee Asiantuntijoiden neuvosto Madžles-e-Khobregan, joka koostuu 86:sta mudžtahidista. Sen jäsenet valitaan suoralla kansanvaalilla kahdeksanvuotiskausiksi. Ehdokkaiden soveltuvuus hyväksytään samoin kuin parlamenttivaaleissa. Neuvoston puhemies on Akbar Hašemi Rafsandžani syyskuusta 2007 lähtien.

Iranin presidentti on vastuussa toteuttamaan perustuslakia ja toimimaan hallinnon johtajana muissa kuin uskonnollisen johtajan toimistolle kuuluvissa asioissa. Sama presidentti voi hallita korkeintaan kaksi peräkkäistä kautta ja lisäksi kolmannen kauden, mutta ei edellisten perään. Vuodesta 2013 virassa on Hassan Rouhani.

Parlamentti ja valvojien neuvosto

Iranin yksikamarinen parlamentti, islamilainen konsultoiva kokous tai Madžles-e Šura-je Eslami, koostuu 290 jäsenestä, jotka äänestetään nelivuotiselle kaudelle. Viisi paikkaa on varattu vähemmistöille: armenialaiskristityille kaksi, juutalaisille ja zarathustralaisille yksi paikka ja assyrialaisille ja Kaldean katolisille myös yksi jaettu paikka.

Madžles on lainsäädäntöelin, joka myös vahvistaa budjetin ja kansainväliset sopimukset. Se voi myös erottaa ministerit epäluottamuslauseella tai panna viralta presidentin virkarikkeestä. Madžlesin päätökset vaativat kuitenkin valvojien neuvoston sekä uskonnollisen johtajan vahvistuksen.

Parlamenttiehdokkuus on edellyttää 26–75 vuoden ikää ja yliopistotutkintoa. Lisäksi ehdokkaan tulee olla uskollinen perustuslaille ja sitoutunut lakien noudattamiseen, mistä päättää valvojien neuvosto. Vuoden 2008 vaaleissa ehdokkaiksi asettuneista noin 7 600:sta 1 700 hylättiin. Äänioikeusikäraja on 18.

Valvojien neuvosto on eräänlainen perustuslakituomioistuin, joka koostuu kuudesta uskonnollisen johtajan nimittämästä islamilaisen lain asiantuntijasta ja kuudesta Madžlesin valitsemasta lakimiehestä, johon asemaan ehdokkuuden asettaa oikeuslaitoksen johtaja, jonka nimittää uskonnollinen johtaja. Valvojien neuvoston tehtävänä on valvoa vaaleja ja tarkastaa parlamentin jo hyväksymät lait.

Oppositio

Oppositiojohtaja Mir-Hosein Musavia kannattavaa hiljaista mielenosoitusta 2009.

Öljykentältä nousee savua Khuzestanin maakunnassa lähellä Ahvazia.

Iranin oppositioliike toimii ulkomailla.

Viimeinen šaahin aikainen pääministeri Shapour Bakhtiar perusti Pariisissa monarkistisen NAMIR-puolueen, joka pyrkii vuoden 1906 perustuslain palauttamiseen. NAMIR teki yhteistyötä myös Ali Aminin Iranin vapautusrintaman kanssa. Myös entinen hovin jäsen Manuchehr Ganji johti omaa järjestöään.

Tasavaltalainen Iranin kurdien demokraattinen puolue on taistellut Irania vastaan vuodesta 1979, vaikka sen joukot karkotettiin Iranin Kordestānista jo 1986.

Iranin kommunistinen puolue, Tudeh hajotettiin pakolla 1983, mutta perustettiin myöhemmin uudelleen Itä-Saksassa. Toisen kielletyn puolueen, Fadayanin jäsenet liittyivät pääasiassa uuden Tudehin joukkoihin puolueen osallistuttua mujahedinien kapinaan. Kurdien kommunistinen puolue Komala taisteli hallitusta vastaan vuoteen 1985 asti.

Iranin kansallinen vastarintaneuvosto perustettiin Ranskassa 1981, ja sitä pidetään Kansan mujahedin -järjestön julkisivuna. Kansan mujahedin perustettiin 1965 taistelemaan šaahia vastaan, mutta hallitus murskasi sen pääosin 1975. Kesällä 1981 Kansan mujahedin nousi kapinaan Islamilaista tasavaltaa vastaan, mutta hävisi, ja sen johtajat pakenivat maasta. Vuonna 1986 Ranska karkotti järjestön, joka siirsi päämajansa Bagdadiin ja taisteli Saddam Husseinin tukemana Irania vastaan. Yhdysvaltojen mukaan useat maat, ei kuitenkaan EU, pitävät sitä terroristijärjestönä.

Toinen Irania vastustava liike on Britanniassa asuvan Amir Jahanchahin johtama Vihreä aalto -niminen (Green Wave) liike. Iranilaisia diplomaatteja on eronnut palveluksesta, muun muassa Suomessa lähetystön kakkosmiehenä toiminut Hossein Alizadeh. Aiemmin tammikuussa 2010 Oslossa toiminut Iranin konsulaatin virkailija sai turvapaikan Norjasta.

Vuoden 2009 presidentinvaalien yhteydessä syntyi Green Movement -niminen liike, joka sai nimensä tunnusväristään vihreästä.

Iranin energiapolitiikka ja ydinohjelma

Pääartikkeli: Iranin energiapolitiikka

Iranin energiapolitiikassa keskeistä ovat suuret öljyvarat. Saudi-Arabia, Iran, Irak, Kuwait ja Arabiemiraatit tuottivat neljäsosan maailman öljystä vuonna 2005. Iranissa löydettiin öljyä vuonna 1908. Britannia sai osake-enemmistön Anglo-Iranian Oil Company -yhtiössä. Siitä syntyi myöhemmin BP. Iranin historiassa öljyvarojen hallinta on ollut merkittävä kysymys. Öljyn tuottajamaat perustivat öljykartellin OPEC 1960-luvulla. Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA epäilee, että Iranissa on tiedettyä enemmän ydinlaitoksia.

Iran on pyrkinyt aloittamaan energiantuotannon ydinvoimalla säästääkseen kallistuvaa öljyä. Ydinohjelma alkoi jo 1950-luvulla šaahin aikana Yhdysvaltain tuella Atoms for Peace -ohjelmassa. Vuoteen 2000 mennessä oli tarkoitus rakentaa 23 voimalayksikköä. Sopimukset ensimmäisistä kahdesta yksiköstä tehtiin länsisaksalaisten Siemens AG:n ja AEG Telefunkenin kanssa. Iran sijoitti myös uraaninrikastuslaitosta rakentavaan Eurodif-yritykseen. Islamilaisen vallankumouksen jälkeen Irania estettiin saamasta uraania ja saksalaiset jättivät laitosten rakentamisen kesken. Huhtikuussa 2006 Iran ilmoitti aloittaneensa uraanin rikastamisen omin voimin.

Vuonna 1995 Iran solmi sopimuksen Venäjän kanssa osittain valmiin Bušehrin laitoksen rakentamisesta loppuun. Polttoaineen lataaminen voimalaan aloitettiin lokakuussa 2010. Bušehrin laitoksen rakennusvaiheessa löytyi Stuxnet-haittaohjelma. On arveltu, että Stuxnet oli suunniteltu nimenomaan hidastamaan tai estämään Iranin ydinohjelman toteuttamista.

Iranin ydinohjelma on luonut kitkaa maan kansainvälisissä suhteissa. YK:n turvallisuusneuvosto vaatii Iranilta uraanin käsittelyn ja rikastuksen pysyvää lopettamista. Yhdysvaltain edustaja on syyttänyt Irania ydinaseen tavoittelusta. Iranin mukaan yritys kieltää uraanin rikastaminen rauhanomaisiin tarkoituksiin rikkoo kansainvälistä lakia, ydinsulkusopimusta ja IAEA:n määräyksiä. Yhdysvaltain tiedustelupalvelujen konsensus on kuitenkin että Iranilla ei ole ollut projektia ydinaseiden kehittämiseksi ainakaan vuoden 2003 jälkeen. IAEA:n raporteissa on mainittu huolestuneisuus Iranin rikastusohjelman sotilaallisesta ulottuvuudesta. Israel sen sijaan pitää Irania uhkana olemassaololleen. Yhdysvallat ja Euroopan unioni ovat asettaneet 2012 tiukkoja pakotteita Iranin öljy- ja pankkisektoreille.

Aiemmin George W. Bush lukikin Iranin ”pahan akseliin” kuuluvaksi valtioksi. Lehtitietojen mukaan Bushin hallinto teki suunnitelmia sotilaallisesta iskusta Irania vastaan. Myös Israelin on uutisoitu suunnittelevan tai suunnitelleen iskua Iranin ydinohjelman hidastamiseksi. Syytöksiä Iranin ydinohjelmasta on verrattu Bushin hallinnon syytöksiin Saddam Husseinin joukkotuhoaseista, joita käytettiin syynä hyökkäykseen Irakiin 2003.

Ihmisoikeudet

Iranin ihmisoikeustilanne on ihmisoikeusjärjestöjen mukaan heikko. Homoseksuaalisuus voi johtaa kuolemanrangaistukseen. HRW:n mukaan kaksi miestä hirtettiin Gorgānissa homoseksuaalisuudesta 2005. Syyskuussa 2007 kerrottiin, ettei Iranissa presidentti Ahmadinejadin mukaan ole homoja, mutta Ahmadinejadin apulaisen mukaan hän oli sanonut vain, että verrattuna Yhdysvaltoihin Iranissa ei ole montaa homoa.

Iran on tiedetty teloittaneen alaikäisiä, vaikka on allekirjoittanut Lapsen oikeuksien sopimuksen. Vuonna 2008 Iran lupasi lopettaa käytännön. Kansainvälistä kritiikkiä herätti Atefah Sahaalehin tapaus vuonna 2004. Hän joutui 16-vuotiaana julkisesti hirtetyksi avioliiton ulkopuolella harrastetusta seksistä. Taiteilijanakin tunnettu Delara Darabi tuomittiin kuolemaan 17-vuotiaana tehdystä murhasta. Hän tunnusti teon alun perin, mutta teki sen ilmeisesti suojatakseen 19-vuotiasta poikaystäväänsä teloitukselta, koska uskoi itse alaikäisenä välttyvänsä kuolemantuomiolta.

Iranissa voidaan tuomita ihmisiä aviorikoksesta kivitettäviksi kuoliaaksi. 2000-luvulla viranomaiset sanovat että näitä tuomioita pannaan harvoin toimeen. Amnestyn mukaan vuosina 2006–2010 kivitettyjä oli ainakin kuusi.

Ulkosuhteet ja armeija

Iranin ulkosuhteet perustuvat kahteen tukijalkaan: alueen ulkopuolisen vaikuttamisen minimointiin sekä kattaviin diplomaattisiin suhteisiin kehittyviin ja sitoutumattomiin maihin. Iranilla on diplomaattisuhteet lähes kaikkiin YK:n jäsenmaihin, pois lukien Israel ja Yhdysvallat (johon suhteet katkesivat Iranin vallankumouksen yhteydessä).

Iranilla on kahdenlaiset asevoimat: tavanomainen armeija, johon kuuluu Iranin maavoimat, ilmavoimat ja merivoimat sekä Iranin Vallankumouskaarti. Asevelvollisuus kestää 18 kuukautta. Iranin vallankumouksenjälkeisten kauppasaartojen myötä maa on kehittänyt laajalti omaa puolustusteollisuutta. Iran valmistaa itse tankkeja, panssaroituja miehistönkuljetusvaunuja, ohjuksia ja ohjusjärjestelmiä, sukellusveneitä, sotilasaluksia, sotilashelikoptereita ja hävittäjiä.

Aluejako

Pääartikkeli: Iranin provinssit

Iran koostuu 31 provinssista (ostan-haa, yksikkö ostan). Vuonna 2010 Teheranin provinssista erotettiin Ālborz omaksi provinssikseen.

Alborz Ardabil Boyer Ahmadi ja Kohkiluyeh Bušehr Chahar Mahal ja Bakhtiari Esfahan Etelä-Khorasan Fars Gilan Golestan Hamadān Hormozgan Ilam Itä-Azerbaidžan Kerman Kermanšah

Khuzestan Kordestan Lorestan Länsi-Azerbaidžan Markazi Mazandaran Pohjois-Khorasan Qazvin Qom Razavi Khorasan Semnan Sistan ja Balutšistan Teheran Zanjan Yazd

Alborz Ardabil Bušehr Chahar Mahal ja Bakhtiari Esfahan Fars Gilan Golestan Hamadan Hormozgan Ilam Kerman Kermanshah Khuzestan Kohkiluyeh ja Buyer Ahmad Kordestan Lorestan Markazi Mazandaran Qazvin Qom Razavi Khorasan Semnan Sistan ja Balutšistan Teheran Yazd Zanjan Pohjois- Khorasan Etelä- Khorasan Länsi- Azerbaidžan Itä- Azerbaidžan Kaspianmeri Persianlahti Turkmenistan Afghanistan Pakistan Azerbaidžan Armenia T u r k k i Irak Kuwait Saudi-Arabia

Iranin saaret kuuluvat pääosin Hormozgānin provinssiin.

Katso myös: Luettelo Iranin kaupungeista

Talous

Teheran on Iranin tärkein talouskeskus.

Basaari Teheranissa

Iranin talousjärjestelmä on sekoitus keskussuunnittelua, valtion omistusta öljystä ja suuryrityksistä, kylien maataloutta ja pienimuotoista yksityistä vaihtotaloutta ja palveluyrityksiä. Nykyinen hallinto on jatkanut edellisen hallinnon markkinareformia ja osoittanut pyrkimystä monipuolistaa Iranin öljystä riippuvaa taloutta. Monipuolistamiseen kuuluu autonvalmistus, ilmailuteollisuus, kuluttajaelektroniikka, aseteollisuus, petrokemia ja ydinteknologia. Autovalmistajat Iran Khodro ja SAIPA valmistavat omia ja ulkomaisia merkkejä lisenssillä.

Iran toivoo myös houkuttelevansa miljardeja ulkomaisia investointeja luomalla suosiollisen sijoitusilmaston, johon kuuluvat vähennetyt rajoitteet ja tullit sekä vapaakauppa-alueet kuten Tšabahar ja Kiš-saari. Modernissa Iranissa on vahva keskiluokka ja kasvava talous, mutta korkea inflaatio ja työttömyys ovat ongelmia. Työttömyyden takia monet koulutetut nuoret lähtevät maasta, ja Iran kärsii aivovuodosta.

Iran on OPECin perustajajäsen. Vuonna 2012 Iran oli OPECin toiseksi suurin ja maailman viidenneksi suurin öljyntuottaja (Venäjä, Kiina, Yhdysvallat eivät kuulu OPECiin) , ja sen tunnetut öljyvarat olivat kolmanneksi suurimmat (Saudi-Arabian ja Venezuelan jälkeen). Sillä on hallussaan yli 10 prosenttia maailman näytetyistä öljyvarannoista. Sillä on hallussa myös Venäjän jälkeen maailman toiseksi suurimmat maakaasuvarannot.

Iranin vienti suuntautuu Aasiaan: Kiinaan, Japaniin, Intiaan, Etelä-Koreaan ja Turkkiin. Tuontia on Arabiemiraateista, Kiinasta, Saksasta, Etelä-Koreasta, italiasta, Venäjältä ja Intiasta. Maan merkittävimmät luonnonvarat ovat öljy, maakaasu, kivihiili, kromi, rautamalmi, kupari, lyijy, mangaani ja rikki. Merkittävin vientituote on öljy, joka vastaa 80 prosenttia viennin arvosta. Muita vientituotteita ovat muut petrokemian ja kemian tuotteet, hedelmät ja pähkinät sekä matot.

Liikenne

Iranissa on 319 lentopaikkaa, joista 133:n kiitotietä on päällystetty ja 42:lla on yli kolmekilometrinen kiitotie. Teheranissa on kaksi lentoasemaa, joista vanhalle Mehrabadin kentälle suuntautuvat lennot naapurimaista ja kotimaasta, kun taas vuonna 2004 valmistunut Imaami Khomeinin kansainvälinen lentoasema on maan kansainvälisen liikenteen keskus. Širazin lentoasema on myös suosittu ulkomaalaisten matkailijoiden käytössä, samoin kuin Esfahan, Bandar Abbas ja Kiš.

Iranissa on ollut hyvät maantieyhteydet Silkkitien ajoista asti. Nykyisin maassa on päällystettyjä maanteitä 125 908 kilometriä, mihin kuuluu noin 1 400 kilometriä moottoritietä. Rautateitä on 8 442 kilometriä. Turkin Istanbulista Teheraniin kulkevan viikoittaisen junayhteyden nimi on Trans-Asia Express. Junayhteyden avaamista Azerbaidžaniin suunnitellaan. Satamakaupunkeja ovat Assaluyeh, Bandar Abbas ja Bandar-e-Eman Khomeyni.

Väestö

Kävelykatu Šīrāzin kaupungissa

Moskeija Eṣfahānissa

Iranin etninen väestönkartta.

  Kurdit

  Mazandaranit

  Gilakit

  Lurit

  Belutšit

  Arabit

  Kaškait

  Persialaiset

Ethnologue: Languages of the World -teoksessa vuodelta 2013 listataan 75 Iranissa käytettyä elävää kieltä. Tiedot eri kielten puhujamääristä ovat eri vuosilta.

Iranin suurimmat kielet

nimi	puhujia	vuosi	muuta
Azeri	15,5 milj.	2010
Bakhtiari	1 milj.	2001	lounaisosa
Belutši	856 000	1986	jakaantuu etelä- ja länsibelutšiin
Domari	1,34 milj.	2000	romanikieli
Farsi	45 milj	2011
Gilaki	3,27 milj.	1993	Gilan alueella
Kaškai	1,5 milj.	1993	Farsin ja Kohkiluyehin ja Buyer Ahmadin provinsseissa
Kurdi	6,6 milj.	2000	kolme murretta yhteensä
Laki	1 milj.	2000	länsiosassa
Luri	2,4 milj.	2001	länsiosassa
Mazandarani	3,27 milj.	1993	Kaspianmeren rannalla
Turkmeeni	2 milj.	1997	Turkmenistanin lähialueella

Iranin väestöstä yli kaksi kolmasosaa puhuu jotain iranilaista kieltä. Suurimmat iranilaiset ryhmät ovat persialaiset (50–60 prosenttia väestöstä), kurdit (noin 10 prosenttia), gilakit ja mazandaranit (10 prosenttia), lurit (2 prosenttia) ja belutšit (2 prosenttia). Turkkilaissukuisia vähemmistöjä ovat azerit (n. 20 prosenttia) ja turkmeenit (2 prosenttia). Muita etnisiä vähemmistöjä ovat muun muassa arabit (1 prosenttia), armenialaiset, assyrialaiset ja juutalaiset.

Vain persia arabialaisilla kirjaimilla kirjoitettuna on virallinen kieli.

Islam on virallinen valtionuskonto – sen suositumpi haara on šiialaisuus johon kuuluu 90–95 prosenttia iranilaisista (2011). 5–10 prosenttia kuluu sunnimuslimeihin, jotka ovat enemmistönä useimmissa muissa islaminuskoisissa maissa. Virallisesti tunnustettuja vähemmistöuskontoja ovat juutalaisuus, kristinusko ja zarathustralaisuus. Lisäksi on muiden uskontokuntien, kuten Iranista lähtöisin olevan baha’ilaisuuden, kannattajia.

Iranissa uskonnonvapaus taataan perustuslaissa, mutta vähemmistöuskontoja rajoitetaan ankarasti ja niiden jäsenet joutuvat vainon, vangitsemisten ja jopa kidutuksen uhreiksi. Open Doors -niminen järjestö listaa joka vuosi maat sen mukaan, miten huonosti kristittyjen uskonnonvapaus niissä toteutuu ja miten paljon niissä esiintyy kristittyjen vainoa. Siinä tutkitaan myös, onko kristittyjä vangittu, pidätetty tai tapettu uskonsa vuoksi. Vuoden 2014 luettelossa Iran oli yhdeksänneksi pahiten kristittyjä vainoava maa. Myös Bahai-uskon harjoittajia vainotaan.

Iranissa on vain vähän ihmisiä, joilta on diagnostisoitu HIV tai AIDS. Vuonna 2012 HIV-positiivisia aikuisia arvioitiin olevan 70 800, eli 0,2 % aikuisista. Antiretroviraalilääkitystä saa vain pieni osa tarvitsijoista.

Kulttuuri

Farhang (”kulttuuri”) on ollut Iranin sivilisaation keskipiste, ja monet iranilaiset ovat ylpeitä perinnöstään ja asemastaan muinaisen kulttuurin jatkajina.

Hafezin muistomerkki Šīrāzissa

Iranilainen kulttuuri on yksi maailman pisimpään säilyneitä sivilisaatioita. Maahan on vuosien varrella vyörynyt yhä uusia valloittajia, mutta sen sijaan että he olisivat hävittäneet iranilaista kulttuuria, valloittajat ovat itse iranilaistuneet.

Iranin vuotuisista juhlista tärkein on uusivuosi, Nowrūz, jota vietetään kevätpäiväntasauksen aikaan kevään alkamisen kunniaksi. Sitä on juhlittu ainakin kolmentuhannen vuoden ajan, legendan mukaan jääkauden päättymisestä asti. Uudenvuodenpäivänä sotilaat saavat ylennyksensä, vankeja armahdetaan ja luontoa siivotaan talkoilla.

Suuri osa Iranista on erämaata, ja ehkä siksi puutarhat, kukat ja hedelmät ovat tärkeitä aiheita, joita kuvataan niin matoissa kuin kirjallisuudessa ja runoudessakin.

Iranilaisessa kodissa vain keittiön ja kylpyhuoneen käyttötarkoitus pysyy samana. Muut huoneet ovat tarpeen mukaan ruokasaleja, olohuoneita tai makuuhuoneita. Tuolit eivät kuuluneet sisustukseen ennen 1800-lukua, ja edelleen pehmeillä matoilla istumista pidetään usein kodikkaampana. Huoneiden monikäyttöisyys on tärkeää, sillä vieraanvaraisuus edellyttää, että yövieraita voidaan majoittaa lyhyellä varoitusajalla, ja sukulaiset ystävineen voivat tulla lyhyemmälle tai pitemmälle vierailulle koska tahansa.

Iranilaisen ydinperheen määrittelee päivällispöydän koko. Usein saman suvun eri haaroja asuu samassa rakennuksessa tai pihapiirissä, mutta kaikki eivät silti syö yhdessä. Aikuiset lapset saattavat asua vanhempiensa luona myös naimisiin mentyään ainakin jonkun aikaa. Koska avioliitto sitoo perheet tiukasti yhteen, on tärkeää, että itse kihlaparin lisäksi appivanhemmat tulevat keskenään hyvin toimeen. Avioliiton järjestäminen on ennen kaikkea tulevien anoppien tehtävä. Moniavioisuus on sallittua, mutta ei kovin yleistä.

Unescon maailmanperintöluettelossa on Iranista yksitoista kulttuurikohdetta: Armenialaiset luostarit (Taddeuksen luostari, Stefanoksen luostari ja Dzordzorin kappeli), Bamin kulttuuriympäristö, Behistun, Meidan Emam, Pasargadae, Persepolis, šeikki Safi ad-Dinin khanqah ja mausoleumi, Band-e Kaisar, Soltaniyeh, Tabrizin basaari, Takht-i Suleiman ja Tšogha Zanbil.

Iranilainen keittiö perustuu hedelmiin ja vihanneksiin. Liha, yleensä lampaanliha, on lisuke. Hiilihydraatteja saadaan riisistä ja leivästä. Makeita paloja syödään useammin iltapäivällä teen kanssa kuin jälkiruokana – ateria lopetetaan mieluummin tuoreisiin hedelmiin. Iranin eri alueilla on omia tyypillisiä makeisiaan, joita viedään tuliaisiksi ja tarjotaan vieraille. Näihin kuuluvat ruusuvedellä maustettu nougat gaz ja sahramista, voista ja pistaaseista tehty nekkumainen sohan. Islamilaisessa Iranissa alkoholinkäyttö on periaatteessa kiellettyä mutta silti yleistä. Juutalaiset, armenialaiset ja zarahustralaiset valmistavat paikallista viiniä, ja pontikkaa tehdään lähes joka kylässä.

Persialaiset, käsinsolmitut matot ovat tärkeä osa iranilaista kulttuuriperinnettä, sekä edelleen merkittävä vientituote. Hienoimmissa matoissa on satoja solmuja neliötuumalla, ja niiden valmistus vie vuosia. Mattojen kuva-aiheet ovat vuosisatoja vanhoja, mutta kutojat kehittävät, muuntelevat ja yhdistelevät niitä vapaasti.

Persialaisen kuvataiteen aarteisiin kuuluvat miniatyyrimaalaukset, joita käytettiin kuvittamaan runoelmia ja klassisia tarinoita. Toinen visuaalisen taiteen ilmentymä on kalligrafia. Modernit iranilaiset kuvataiteilijat käyttävät usein työssään elementtejä molemmista.

Iranin valtio on kieltänyt takatukan ja pyrkii edistämään islamilaisia kampauksia.

Kirjallisuus ja elokuva

Ferdowsin Shahnameh on persialaisen kirjallisuuden klassikko.

Leipomo Teheranissa

Persialainen kirjallisuus alkaa zarahustralaisuuden pyhistä teksteistä ja parthialaisten ja sassanidien valtakausien aikaisista kirjoituksista, jotka tunnetaan vain toissijaisten lähteiden kautta. Arabivalloituksen jälkeen 600-luvulla arabiasta tuli kirjallisuuden vallitseva kieli. Persian kieli palasi kirjallisuuteen 800-luvulla, ja sitä seuraavilla vuosisadoilla klassisen persialaisen kirjallisuus kukoisti.

Länsimaissa tunnetuin tuon ajan persialainen runoilija on epäilemättä Omar Khaijam (1050–1123). Persiassa hänet tunnettiin ennen kaikkea luonnontieteilijänä. 1900-luvulla itsenäisyystaistelu ja länsimaiset vaikutteet muuttivat runoutta suoraviivaisemmaksi, ja poliittiset ja yhteiskunnalliset teemat yleistyivät. 1900-luvun tunnustettuja kirjailijoita ovat Ali-Mohammad Afghani ja Jamal Mir-Saadeghi.

Iranilaiset elokuvat ovat tunnettuja, Iran on saanut 300 kansainvälistä elokuvapalkintoa viimeisen kahdenkymmenenviiden vuoden aikana. Ehkäpä kaikkein tunnetuin ohjaaja on Abbas Kiarostami.

Tiedotusvälineet

Lehdistönvapaus on Iranissa ollut suhteellisen suurta Khatamin hallintokaudelta alkaen. Konservatiivit pyrkivät kuitenkin kiristämään lehdistön valvontaa. Maassa ilmestyy noin 20 valtakunnallista sanomalehteä päivittäin, mutta harvat iranilaiset lukevat lehteä joka päivä. Sen sijaan televisiota katsoo päivittäin 80 prosenttia iranilaisista. Valtion televisioyhtiö IRIS lähettää ohjelmaa neljällä kanavalla. Ulkomaankanavien seuraaminen omalla satelliittilautasella on periaatteessa kiellettyä, mutta käytännössä varsin suosittua, ja viranomaiset ummistavat siltä usein silmänsä.

Iranin islamilainen hallintokoneisto päätti lokakuussa 2006 taistella länsimaisia vaikutuksia vastaan kieltämällä nopeat nettiyhteydet. Palveluntarjoajia on käsketty rajoittamaan tiedonsiirtonopeudet maksimissaan nopeuteen 128 kbps. Iranilaiset kansanedustajat, akateemikot ja palveluntarjoajat tuomitsevat hallituksen määräyksen.

Urheilu

Iran on osallistunut olympialaisiin ensimmäisen kerran vuonna 1900 ja vuodesta 1948 alkaen varsin säännöllisesti. Sillä on ollut talviolympialaisissa tyypillisesti muutaman hengen ja kesäolympialaisissa 20–50 hengen joukkue.

Helmikuussa 2016, Iranin jalkapallomaajoukkue oli FIFA-rankingissa sijalla 44. Maan koripallomaajoukkue voitti Aasian-mestaruuskilpailut vuosina 2007 ja 2009. Aasian-mestaruuden myötä maa selviytyi ensimmäistä kertaa lajin maailmanmestaruuskilpailuihin vuonna 2010.

Katso myös

• Iranilainen ajanlasku
• Iranilainen filosofia
• Iranin ja Saudi-Arabian suhteet
• Iranin öljypörssi

Kirjallisuus

• Vihervuori, Marita & Schreiberhuber, Hermine: Iran, maa mullahin varjossa Allahin nimeen. Helsingissä: Otava, 1989. ISBN 951-1-10387-3.
• Alavi, Nasrin: Me olemme Iran. Suomennos: Sari Kumpulainen. - Suomennettu englanninkielisestä laitoksesta We are Iran: The Persian blogs, 2005.. Helsinki: Avain, 2007. ISBN 978-952-5524-36-9.
• Liimatainen, Liisa: Iran: Huntu ja haaste: Yritys ymmärtää Iranin yhteiskuntaa. Pystykorvakirja. Helsinki: Like: Suomen rauhanpuolustajat, 2009. ISBN 978-952-01-0231-9.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Iran Wikimedia Commonsissa

• Encyclopaedia Iranica 1996, 2008-2009. Center for Iranian Studies, Columbia University. Viitattu 13.1.2011. (englanniksi)

Lähi-idän valtiot

Arabiemiirikunnat | Bahrain | Irak | Iran | Israel | Jemen | Jordania | Kuwait | Kypros | Libanon | Oman | Qatar | Saudi-Arabia | Syyria | Turkki

Itsehallintoalueet

Palestiinalaishallinto

Aasian valtiot

Islamilaisen yhteistyöjärjestön jäsenvaltiot

Eurooppa: Turkki · Albania Lähi-itä: Syyria · Libanon · Palestiina · Irak · Kuwait · Bahrain · Qatar · Jordania · Jemen · Saudi-Arabia · Yhdistyneet arabiemiirikunnat Aasia: Iran · Malesia · Indonesia · Tadžikistan · Bangladesh · Pakistan · Malediivit · Brunei · Afganistan · Uzbekistan · Kazakstan · Kirgisia · Azerbaidžan Afrikka: Marokko · Algeria · Tunisia · Libya · Egypti · Sudan · Komorit · Tšad · Niger · Mali · Mauritania · Senegal · Gambia · Guinea-Bissau · Guinea · Sierra Leone · Norsunluurannikko · Benin · Togo · Nigeria · Gabon · Kamerun · Uganda · Mosambik · Somalia · Djibouti Etelä-Amerikka: Guyana · Suriname Ehdokasmaat: Intia · Filippiinit Liitännäis- ja tarkkailijavaltiot: Bosnia ja Hertsegovina · Keski-Afrikan tasavalta · Thaimaa · Pohjois-Kyproksen turkkilainen tasavalta · Venäjä

Organization of the Petroleum Exporting Countries (OPEC)

Algeria | Indonesia | Irak | Iran | Kuwait | Libya | Nigeria | Qatar | Saudi-Arabia | Venezuela | Yhdistyneet arabiemiirikunnat