Tämä on hyvä artikkeli.

Kolumbia

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo Etelä-Amerikan valtiosta. Brittiläinen Kolumbia on Kanadan provinssi. Katso myös Columbia.
Kolumbian tasavalta
República de Colombia
Kolumbian lippu Kolumbian vaakuna
lippu vaakuna
Kolumbian sijainti kartalla
Valtiomuoto tasavalta
Presidentti Juan Manuel Santos
Pääkaupunki Bogotá (7 321 831 as.)
Muita kaupunkeja Medellín, Cali, Barranquilla, Cartagena
Pinta-ala
– yhteensä 1 138 910[1] km² (sijalla 26)
– josta sisävesiä 8,8 %
Väkiluku (2014) 46 245 297[1] (sijalla 28)
– väestötiheys 37 / km²
– väestönkasvu 1,07 % (2014)
Viralliset kielet espanjan kieli
Valuutta Kolumbian peso (COP)
BKT
– yhteensä 526,5 miljardia USD (PPP)[1] (sijalla 29)
– per asukas 11 100 USD
HDI (2014) 0,720[2] (sijalla 97)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 9,3 %
– teollisuus 38 %
– palvelut 52,7 %
Aikavyöhyke UTC−5
– kesäaika ei käytössä
Itsenäisyys
– Espanjasta
20. heinäkuuta 1810
Lyhenne CO
Kansainvälinen
suuntanumero		 +57
Motto Libertad y Orden (Vapaus ja järjestys)
Kansallislaulu ¡Oh, Gloria Inmarcesible!

Kolumbian tasavalta (esp. República de Colombia) eli Kolumbia (esp. Colombia) on valtio luoteisessa Etelä-Amerikassa. Sen rajanaapureita ovat idässä Venezuela, kaakossa Brasilia, etelässä Peru ja Ecuador ja luoteessa Panama. Kolumbia on myös Etelä-Amerikan ainoa valtio, jolla on rantaviivaa sekä Tyynellemerelle että Karibianmerelle. Se on Brasilian jälkeen asukasluvultaan Etelä-Amerikan suurin valtio. Suuret asutuskeskukset sijaitsevat Andien tuntumassa ylänköalueella, mutta maahan kuuluu myös rannikoiden alankoja, savannia ja Amazonin sademetsää. Kolumbian luonto on pinta-alaan suhteutettuna maailman monimuotoisinta.

1970-luvulta alkaen maan oloja ovat kurjistuttaneet huumekauppa ja siihen liittyvä väkivalta, sekä sissiliikkeiden ja puolisotilaallisten ryhmien toiminta. Vuonna 2010 yhteensä 46,8 % maan asukkaista eli köyhyysrajan alapuolella. Kolumbia on nimetty tutkimusmatkailija Kristoffer Kolumbuksen mukaan.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kolumbian historia

Varhaishistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen eurooppalaisten tuloa nykyisen Kolumbian alueella asui lukuisia intiaanikansoja ja -heimoja. Noin vuonna 1200 eaa. Keski-Amerikasta tulleet kansat toivat alueelle maissin viljelyn. Seuraava maahanmuuttaja-aalto tapahtui noin 500 eaa. Heidän jäljiltään on arkeologisia jäänteitä erillisistä kulttuureista maan eri puolilta. Vuosina 400–300 eaa. chibchat saapuivat Nicaraguasta ja Hondurasista, ja pian heidän jälkeensä alueelle levittäytyi arawakeja Brasilian suunnalta. Lähellä vuotta 1000 jaa. alueelle muutti karibeja Karibian saarilta. Uudet tulijat pakottivat chibchat väistymään vuoristoon. Vuoteen 1500 mennessä chibchat olivat eriytyneet kahdeksi kansaksi, joista kehittyneempiä olivat Bogotán seudulla valtaa pitäneet muiscat. Muiscat viljelivät maissia ja perunaa, ja heidän hallintojärjestelmänsä perustui matrilineaariseen vallanperimykseen. Myös toinen ryhmä, taironat, perustivat hyvin organisoituja kaupunkeja, joita yhdistivät kivetyt tiet.[3]

Espanjalaisvalloitus ja siirtomaa-aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espanjalaiset purjehtivat Kolumbian pohjoisrannikkoa pitkin 1500-luvun alussa, mutta ensimmäinen pysyvä eurooppalaisasutus Santa Marta perustettiin vuonna 1525.[4] Alueelle tuli kolmenlaisia espanjalaisia: Konkistadorit pyrkivät rikastumaan itse, hallintomiehet pyrkivät vahvistamaan Espanjan imperiumin valtaa ja omaisuutta ja papisto pyrki käännyttämään alkuperäisväestöä kristinuskoon ja hankkimaan kirkolle omaisuutta.[5]

Santa Fe de Bogotá, nykyinen Bogotá, perustettiin vuonna 1538 lähelle entistä chibchojen pääkaupunkia, ja alueesta tuli osa valtaosan Etelä-Amerikkaa kattavaa Perun varakuningaskuntaa. Vuonna 1717 Santa Fe de Bogotasta tehtiin Espanjan Uuden-Granadan varakuningaskunnan pääkaupunki, mihin kuului nykyisten Venezuelan, Ecuadorin ja Panaman alueet. Bogotá oli yksi Espanjan kolmesta Uuden maailman hallintokeskuksesta.[4][6]

Itsenäistyminen ja 1800-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suur-Kolumbia vuonna 1824

Bogotán asukkaat perustivat ensimmäisen Espanjan valtaa haastavan neuvoston 20. heinäkuuta 1810. Itsenäisyys julistettiin vuonna 1813 ja vahvistettiin vuonna 1819, kun Simón Bolívar löi Espanjan joukot Boyacássa. Varakuningaskunnan alueista muodostettiin Suur-Kolumbian tasavalta, johon kuului Kolumbian lisäksi nykyisten Ecuadorin, Venezuelan ja Panaman alueet. Sen presidentiksi valittiin Bolívar ja varapresidentiksi toinen itsenäisyystaistelija Francisco de Paula Santander. Bolívarin ja Santanderin välille syntyi erimielisyyksiä ja kaksi kilpailevaa puoluetta vuonna 1849. Bolívarin tukijoista syntyi myöhemmin konservatiivipuolue, joka tuki vahvaa keskusvaltaa, liittoa katolisen kirkon kanssa ja rajoitettua äänioikeutta. Santarderin tukijoista syntyivät liberaalit, jotka halusivat hajauttaa hallintoa, koulutuksen valtion alaisuuteen ja laajentaa äänioikeutta.[4][6]

Vuosien 1829 ja 1830 aikana Suur-Kolumbian tasavalta hajosi kolmeen osaan: Venezuelaan, Ecuadoriin ja Uuteen-Grenadaan, johon kuului Kolumbia ja Panama, sekä pieniä osia nykyisistä Venezuelasta ja Ecuadorista. Uudesta Grenadasta tuli vuonna 1863 Kolumbian yhdysvallat, ja 1886 se sai nykyisen nimensä Kolumbian tasavalta.[4][6]

Maassa säilytettiin siviilivalta ja pidettiin säännöllisiä ja vapaita vaaleja. Liberaalien valta 1861–1885 jakoi maan yhdeksään suvereeniin osavaltioon, ja kirkko erotettiin valtiosta. Vuonna 1885 alkanut konservatiivien 45-vuotinen valtakausi palautti valtaa keskushallinnolle, ja kirkon vaikutusvalta palautettiin.[6]

Vuosien 1899–1903 välillä käydyssä tuhannen päivän sodassa liberaalien ja konservatiivien välillä kuoli arviolta 120 000 ihmistä. Yhdysvallat tuki Panaman itsenäistymistä Kolumbiasta vuonna 1903 kanavahanketta silmällä pitäen.[6]

Kohti sisällissotaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alfonso López Pumarejo 1930-luvulla

Talouden modernisoituminen 1900-luvun alussa johti kaupungeissa uusien, parempia oikeuksia vaatineiden yhteiskuntaluokkien syntyyn. Kasvava äänestäjäkunta kaupungeissa suosi yhteiskuntamuutoksia puoltavia poliitikkoja. Liberaalit onnistuivat hyötymään tästä kehityksestä paremmin, varsinkin vuosina 1934–1938 presidenttinä toimineen liberaalin Alfonso López Pumarejon kaudella. López uudisti radikaalisti maataloutta, koulutusta ja verotusta. Uudistusten seurauksena kahvista saadut tulot ja viennin määrä kasvoivat ja teollistuminen ja talouskasvu saivat vauhtia.[7]

Lópezin seuraaja Eduardo Santos oli maltillisempi liberaali, joka sai jonkinlaista tukea myös konservatiiveilta. Kautensa loppupuolella Santos kiinnitti huomionsa suhteisiin katoliseen kirkkoon ja Yhdysvaltoihin. Hänen jälkeensä López, joka valittiin uudelleen presidentiksi vuonna 1942, ei onnistunut enää toisella kaudellaan viemään läpi suuria uudistuksia konservatiivien ja oikeistoliberaalien vastustuksen vuoksi. Oikeistolainen Laureano Gómez hyödynsi Lópezin heikkoa asemaa ja teki Lópezia ja hänen perhettään kohtaan rajuja henkilökohtaisia hyökkäyksiä, joiden vuoksi hän joutui vuonna 1944 vankilaan, mikä sai aikaan mellakoita Bogotássa. López joutui vuonna 1944 epäonnistuneen vallankaappausyrityksen kohteeksi jääden vallankaappaajien vangiksi muutamaksi päiväksi. López menetti arvovaltansa, ja erosi presidentinvirastaan vuonna 1945. Liberaalipuolue pirstaloitui, ja maltillinen konservatiivi Mariano Ospina Pérez voitti vuoden 1946 vaalit.[7]

Ospina yritti liennyttää kasvavaa poliittista jännitystä koalitiohallituksen avulla. Se ei onnistunut, ja maaseudulla puhkesi liberaalien ja konservatiivien välille joitain väkivaltaisia yhteenottoja.[8] Populisti-liberaalipoliitikko Jorge Gaitánia pidettiin vahvana presidenttiehdokkaana, mutta hänet murhattiin Bogotássa vuonna 1949. Väkijoukko lynkkasi ampujan, ja syntyneessä El Bogotazon mellakassa kuoli arviolta 2 000 ihmistä. Väkivaltaisuudet kiihtyivät myös maaseudulla.[9]

La Violencia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: La Violencia

Ospinan hallitus muutti El Bogotazon mellakan jälkeen politiikkaansa ankarammaksi ja kielsi ensin julkiset kokoontumiset maaliskuussa, erotti liberaalit kuvernöörit ja sulki lopulta armeijan voimin kongressin marraskuussa 1949. Liberaalit eivät asettaneet ehdokastaan seuraaviin vaaleihin, jolloin äärikonservatiivi Gómez valittiin vuonna 1950 presidentiksi.[9]

Gómez hankki itselleen laajat valtuudet ja vähensi kansalaisten vapauksia hillitäkseen kasvavia väkivaltaisuuksia ja sen mahdollisuuden varalta, että liberaalit saattaisivat päästä takaisin valtaan. 1930-luvulla säädetyt työvoimalait peruttiin, itsenäiset ammattiliitot hajaannutettiin, kongressivaalit pidettiin ilman oppositiota, lehdistöä sensuroitiin, tuomioistuimia piti hallussaan toimeenpanovalta, ja uskonnonvapaus joutui koetukselle kun väkijoukot hyökkäsivät protestanttisiin kappeleihin. Gómez keskitti sorron varsinkin liberaaleja vastaan leimaten heidät kommunisteiksi. Väkivallan huipulla kuoli arviolta 1 000 ihmistä kuukaudessa.[9]

Maltillisten konservatiivien ja liberaalien tukeman kenraali Gustavo Rojas Pinilla kaappasi vallan vuonna 1953. Rojasin ensimmäinen tavoite oli päättää väkivaltaisuudet lupaamalla armahduksen ja hallituksen tukea niille jotka laskisivat aseensa. Tuhannet suostuivatkin tarjoukseen, ja vallankaappauksen jälkeen tilanne oli useiden kuukausien ajan rauhallinen. Rojas siirsi poliisin tehtävät asevoimille, vähensi sensuuria ja vapautti poliittisia vankeja, aloitti laajoja julkisia rakennusurakoita vähentämään työttömyyttä ja siirsi verotaakkaa rikkaammille. Uudistukset toteutettiin kuitenkin huonosti, eikä niillä ollut suurta vaikutusta.[10]

Rojasin hallinto menetti tukensa ensimmäisen vuoden aikana. Väkivaltaisuudet maaseudulla kiihtyivät uudelleen vuoden 1953 loppua kohden. Rojas ryhtyi tiukkoihin vastatoimiin, ja hallinto jarrutti yhteiskunnallisia uudistuksia, kiristi sensuuria ja lakkautti maan suurimpia sanomalehtiä. Hallitus korruptoitui, jonka lisäksi taloudellinen tilanne huononi kahvin hinnan laskun vuoksi ja hallituksen toimien vuoksi. Väkivaltaisuudet kiihtyivät, ja niitä yritettiin tukahduttaa yhä kovemmin keinoin.[10]

Vuoden 1957 alussa suurin osa järjestäytyneistä ryhmistä vastusti Rojasin hallintoa. Konservatiivi- ja liberaalijohtajat olivat neuvotelleet vuoden 1956 alusta lähtien maltillisten konservatiivien tukiessa Rojasia vuoteen 1957 asti. Kaikki osapuolet allekirjoittivat sopimuksen vuonna 1957 luoden Kansallisen rintaman yhteishallituksen.[10] Sopimus vahvisti vallanjaon puolueiden välillä ja päätti La Violencian. Presidentinvaalit pidettäisiin säännöllisesti neljän vuoden välein liberaalien ja konservatiivien välillä, ja molemmilla puolueilla olisi tasa-arvoiset asemat vaaleissa ja muissa viroissa.[4] Rojas yritti vielä pysyä vallassa, mutta joutui eroamaan ja lähtemään maanpakoon mielenosoittajien ja armeijan johtohenkilöiden vaatiessa hänen eroaan. Seuraavaksi presidentiksi valittiin vuonna 1958 liberaali Alberto Lleras Camargo.[10]

Vuodesta 1948 vuoteen 1958 kestänyt La Violencia vaati yli 200 000 ihmisen hengen.[9]

Sissiliikkeiden ja huumeparonien aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kolumbian sisällissota

La Violencia vaihettui 1960-luvun puoliväliin mennessä hallituksen ja kommunistisen väliseksi sisällissodaksi, kun Kansallisen rintaman yhteishallitus sulki pois muut puolueet. Kansallista rintamaa vastaan syntyivät vuonna 1965 vasemmistolainen Kansallinen vapautusarmeija (ELN) ja maolainen Kansan vapautusarmeija (EPL). Seuraavana vuonna syntyi Vallankumouksellisen Kolumbian asevoimat (FARC) ja vuonna 1971 Demokraattinen allianssi (M-19).[11]

Kansallista rintamaa vastaan perustettiin 1960-luvun alussa Rojas Pinillan johtama vasemmistolainen oppositiopuolue ANAPO, josta tuli virallinen puolue vuonna 1971. Puolueen suosio alkoi heikentyä 1970-luvulla, varsinkin Rojasin kuoleman jälkeen vuonna 1975. Kansallisesta rintamasta luovuttiin vuonna 1974 ja poliittista järjestelmää vapautettiin sissiliikkeiden suosion vähentämiseksi.[12]

Konservatiivipresidentti Belisario Betancur neuvotteli rauhan FARCin ja M-19:n kanssa vuonna 1984 ja vapautti monet niiden vangituista jäsenistä. ELN hylkäsi sopimuksen ja M-19 jatkoi taistelua seuraavana vuonna. Marraskuussa 1985 M-19 valtasi oikeustalon Bogotássa, ja armeijan vapauttaessa sen sai 115 ihmistä surmansa, joista 11 oli korkeimman oikeuden tuomareita. Hallitus ja M-19 solmivat uuden rauhan maaliskuussa 1989 ja M-19:n jäsenet palasivat siviilielämään. M-19 osallistui puolueena uuden perustuslain laadintaan. Rauha FARCin kanssa ei pitänyt, ja se jatkoi taistelua vuonna 1990, kun 2 000–3 000 sen aseista luopunutta jäsentä oli murhattu.[4]

Kolumbiasta tuli 1970- ja 1980-luvuilla maailman suurin huumeiden tuottaja- ja salakuljettajamaa, ja suuret huumekartellit saivat maassa paljon vaikutusvaltaa. 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa kartellit rahoittivat lukuisia valtion virkamiehien, tuomarien ja poliitikkojen murhia.[11] Huumekartellit tappoivat maan oikeusministerin Rodrigo Lara Bonillan vuonna 1984, jonka jälkeen toimia niitä vastaan kiihdytettiin.[6][13] Vuonna 1989 kartellit tappoivat sekä liberaalien että isänmaallisen unionipuolueen presidenttiehdokkaat.[6] Poliisi surmasi vuonna 1989 José Gonzalo Rodríguez Gachan, joka oli yksi maan merkittävimmistä huumeparoneista. Vuonna 1993 Medellínin kartellin johtaja Pablo Escobar surmattiin hänen paetessaan poliisin erikoisjoukkojen pidätystä. Calin kartellin johtajat vangittiin vuosina 1995–1996.[13]

Uusi perustuslaki tuli voimaan vuonna 1991. Se laillisti avioeron ja kielsi maan kansalaisten luovuttamisen ulkomaille tuomittavaksi, sekä takasi alkuperäiskansojen oikeudet, muttei vastannut niiden maavaatimuksiin.[6] Kuitenkin vuodesta 1997 lähtien Kolumbian kansalaisten luovutus ulkomaille on ollut mahdollista.[11] Konservatiivi Andrés Pastrana Arango valittiin presidentiksi vuonna 1998. Hän aloitti neuvottelut sissiryhmien kanssa ja myönsi FARCille maan kaakkoisosasta noin 51 000 neliökilometrin kokoisen suoja-alueen, jonne armeijalla ei ollut asiaa. Rauhanneuvottelut etenivät katkottaisesti, mutta päättyivät 20. helmikuuta 2002, kun FARC kaappasi lentokoneen. Pastrana määräsi maan eteläosan sotatilaan kun sissit kiihdyttivät hyökkäyksiään.[6]

2000-luku ja Plan Colombia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pastranan ja Bill Clintonin hallintojen käynnistämä huumeiden salakuljetuksen kitkemiseen tähtäävä Plan Colombia[14] sai vuonna 2000 Yhdysvalloilta miljardi dollaria tukea.[6] Ohjelman vaikutukset ovat olleet kuitenkin vähäiset eikä se ole vaikuttanut kokaiinin maailmanhintaan.[14]

Toukokuussa 2002 puolueiden ulkopuolinen ehdokas Álvaro Uribe voitti vaalit luvaten kovaa linjaa sissejä vastaan. Vain hetkiä ennen hänen astumistaan virkaansa, surmasivat pommit 20 ihmistä Bogotássa.[6] Oikeistolainen AUC aloitti rauhanneuvottelut vuonna 2003, jotka päättyivät onnistuneesti vuonna 2006 Uriben hallinnon suostuessa suurimpaan osaan ryhmän vaatimuksista.[11]

Vuonna 2005 perustuslakia muutettiin toisen presidentinkauden sallimiseksi, ja Uribe aloitti seuraavan kautensa vuonna 2006.[4] Uribe onnistui virkakausillaan ajamaan sissiryhmät ahtaalle. FARCin toiminta kiihtyi uudelleen seuraavan presidentin Santosin astuessa virkaan vuonna 2010, ryhmän osoittaessa olevansa vielä elinvoimainen.[15]

Vuonna 2008 Uriben hallinto oli aloittaa sodan Kolumbian, Venezuelan ja Ecuadorin välillä. Kolumbia iski Ecuadorin puolelle tappaen FARCin Raúl Reyesin. Ecuador syytti Kolumbiaa alueellisen koskemattomuutensa loukkaamisesta ja lähetti joukkojaan Venezuelan kanssa Kolumbian rajoille.[16]

2010-luku ja Havannan rauhanneuvottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2010 presidentinvaalit voitti maan puolustusministerinä toiminut Juan Manuel Santos. Santos lupasi tiukempaa linjaa huumekaupan kitkemisessä. Suhteita Venezuelaan hiertää se, että vasemmistolaiset kapinallisjärjestöt FARC ja ELN toimivat osittain Venezuelasta käsin.[17] FARC vapautti vuoden 2011 alussa useita panttivankeja rauhaneleenä hallitukselle.[6] FARC ja Kolumbian hallitus ovat käyneet rauhanneuvotteluja Havannassa vuodesta 2012 lähtien.

Istuva presidentti Santos voitti presidentinvaalit kesäkuussa 2014 ja pääsi toiselle kaudelle. Hän on puhunut vahvasti rauhan puolesta ja hänen vaalilauseensa oli: "con paz haremos más" (rauhalla saavutamme enemmän).[18] Santosin muita vaaliteemoja olivat muun muassa asevelvollisuudesta luopuminen ja tasa-arvoisempi koulutuspolitiikka.

Hänen vastaehdokkaanaan oli Óscar Iván Zuluaga, joka olisi ryhtynyt koviin toimiin FARCia vastaan. Zuluaga olisi toiminut Uriben tavoin. Hän olisi keskeyttänyt rauhanneuvottelut FARCin kanssa[19]. Santosin vastaehdokas Zuluaga on kutsunut sotatoimia terrorisminvastaiseksi operaatioksi kiistäen näin ollen sen, että Kolumbiassa käytäisiin sisällissotaa.[20] Vastaehdokas on myös syyttänyt Venezuelaa diktatuuriseksi valtioksi.[21] Santos taas hakee diplomaattisempaa lähestymistapaa suhtautumisessa FARCiin ja Venezuelaan. Zuluagan vaalikampanjaa varjosti niin sanottu hakkeriskandaali.[22]

Santos ei ole yltänyt suosiossa edeltäjänsä[23] tasolle. Santosin vaalivoitto ei näyttänyt varmalta vielä kesäkuun 2014 alussa[24] . Arvostelijat ovat sanoneet Santosia vähemmän huonoksi vaihtoehdoksi.[25] Santosin ensimmäisellä presidenttikaudella säädettiin vapaakauppasopimuksen nojalla kyseenalainen laki ("Ley970"), mikä olisi antanut esimerkiksi Monsantolle monopoliaseman siementen tuottamisessa.[26] Laki hyllytettiin sittemmin laajojen mielenosoitusten ja lakkojen jälkeen. Santosia on toisaalta kiitelty rauhaan tähtäävästä politiikasta. FARCin ja hallituksen käymissä rauhanneuvotteluissa on saavutettu merkittäviäkin tuloksia. Tähän asti suurimpana saavutuksena voidaan pitää sopua maauudistuksesta, mikä takaisi mailtaan aseellisen konfliktin takia lähtemään joutuneet olevan oikeutettuja korvauksiin. Santosin kaudella tehty maauudistus tunnetaan nimellä "La Ley de Victimas y Restitución de Tierras".[27] Rauhanneuvotteluissa otettiin takapakkia, kun presidentti Santos jäädytti rauhanneuvottelut FARCin kanssa marraskuussa 2014 kenraali Rubén Darío Alzaten jouduttua siepatuksi.[28] Rauhanneuvotteluja jatkettiin jälleen joulukuussa 2014 FARCin vapautettua siepatun kenraalin, joka sittemmin erosi virastaan.[29]

Rauhanneuvotteluissa saavutettiin historiaa huomioimalla seksuaalivähemmistöt yhtenä neuvottelujen osapuolena.[30] Hallitus ja FARC ottivat jälleen askeleita lähemmäksi rauhaa syyskuussa 2015, kun osapuolet pääsivät sopuun muun muassa totuuskomission perustamisesta ja sodan uhrien korvauksista. Presidentti Santosin mukaan konfliktin osapuolten on tarkoitus saada rauhansopimus puolessa vuodessa.[31] Yhdysvaltain varapresidentti Joe Biden on sanonut Yhdysvaltain tukevan Kolumbian rauhanneuvotteluita.[32] Myös Kiina on ilmaissut tukensa rauhanponnisteluille. Kiina on luvannut lahjoittaa kahdeksan miljoonaa dollaria sodanjälkeiseen aikaan.[33] Hallitus ja Farc solmivat rauhansopimuksen Havannassa elokuussa 2016. Kolumbiassa järjestettiin rauhansopimuksesta kansanäänestys 2.10.2016. Niukka enemmistö äänesti rauhansopimusta vastaan.[34][35]

Hallinto ja politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliittinen järjestelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolumbian presidentti Juan Manuel Santos

Kolumbia on tasavalta, jonka presidentti ja varapresidentti valitaan vuoden 1991 perustuslain mukaisesti kansanäänestyksellä neljän vuoden kaudeksi. Presidentti toimii sekä valtion päämiehenä että hallituksen johdossa. Lokakuun 2005 perustuslain lisäyksen mukaan uudelleenvalinta toiselle kaudelle tuli mahdolliseksi.[11] Pääministeriä ei ole.

Kolumbiassa on kaksikamarinen parlamentti eli Kolumbian kongressi (congreso), joka koostuu 102 paikan senaatista (senado) sekä 166 paikan edustajainhuoneesta (Cámara de Representantes). Molempien kamarien edustajat valitaan kansanäänestyksellä neljän vuoden mittaisiksi kausiksi.[11] Lakijärjestelmää Kolumbiassa on uudistettu merkittävästi 1990-luvulla. Esimerkiksi avioero tuli lailliseksi, maahan perustettiin ihmisoikeusasiamiehen virka ja perustuslakituomioistuin.[4]

Vuosien 2002–2010 välillä kaksi kautta presidenttinä toimineen Álvaro Uriben jälkeen virkaan astui nykyinen presidentti Juan Manuel Santos.[17]

Ongelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolumbian poliitikkojen yhteyksiä oikeistolaisiin puolisotilaallisiin sissijärjestöihin ja rikollisjärjestöihin epäillään yleisesti. Vuonna 2006 puolisotilaallisten joukkojen edustajien mukaan 35 % kongressin jäsenistä on tullut valituksi heidän ansiostaan.[36]

Viisi kongressiin jäsentä ja 15 muuta poliitikkoa pidätettiin toukokuussa 2007 epäiltynä yhteyksistä kuolemanpartioihin. Lisäksi maan poliisikomentaja ja tiedustelujohtaja joutuivat eromaan, koska turvallisuuspalvelut olivat kuunnelleet lainvastaisesti opposition edustajien, toimittajien ja hallituksen jäsenten puheluja.[37]

Departementit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kolumbian departementit
Kolumbian departementit numeroituina. Keskellä sijaitseva punaisella merkitty alue on pääkaupunkialue.

Kolumbia jaetaan vuoden 1991 perustuslain mukaisesti 32 departementtiin (departamento) sekä pääkaupunkialueeseen (distrito capital). Pääkaupunkialue on hallinnollisesti riippuvainen Cundinamarcan departementista. Departementit jaetaan edelleen kuntiin (municipio). Kolumbiassa oli vuonna 1993 yhteensä 1 061 kuntaa ja vuonna 2005 niitä oli yhteensä 1 098.[11][38]

  1. Amazonas
  2. Antioquia
  3. Arauca
  4. Atlántico
  5. Bolívar
  6. Boyacá
  7. Caldas
  8. Caquetá
  9. Casanare
  10. Cauca
  11. Cesar
  12. Chocó
  13. Córdoba
  14. Cundinamarca
  15. Guainía
  16. Guaviare
  1. Huila
  2. La Guajira
  3. Magdalena
  4. Meta
  5. Nariño
  6. Norte de Santander
  7. Putumayo
  8. Quindío
  9. Risaralda
  10. San Andrés, Providencia y Santa Catalina
  11. Santander
  12. Sucre
  13. Tolima
  14. Valle del Cauca
  15. Vaupés
  16. Vichada

Asevoimat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolumbian laivaston fregatti

Kolumbian asevoimat (esp. Fuerzas Militares de Colombia) koostuvat armeijasta, merivoimista johon kuuluu merivoimien ilmailutoiminta, merijalkaväki ja rannikkovartiosto, ilmavoimista sekä puolisotilaallisesta poliisista. Puolustusministeriö on vastuussa sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta, ja hallinnoi asevoimia sekä poliisia. Presidentti on kuitenkin armeijan ylipäällikkö, ja omaa suoran käskyvallan, joten ministeriölle jää ainoastaan hallinnolliset tehtävät.[11]

Vuonna 2005 asevoimat koostuivat 209 000 sotilaasta, joista 180 000 kuului armeijaan, 22 000 merivoimin ja 7 000 ilmavoimiin. Reservissä oli lisäksi 238 000 sotilasta. Vuoden 1991 perustuslain mukaan kaikki 18 vuotta täyttäneet ovat asevelvollisia, ja heidän tulee ilmoittautua kaksi vuotta kestävään palvelukseen. Asevoimat koostuvat kuitenkin enimmäkseen köyhästä ja vähän koulutetusta väestöstä, sillä rikkaat voivat ostaa vapautuksen ja opiskelijat saavat sen automaattisesti.[11]

Kolumbian puolustusmenot kasvoivat 3,2 % BKT:stä vuonna 2000, kuuteen prosenttiin vuonna 2006, johtuen Yhdysvaltojen tukemasta operaatiosta kitkeä huumeiden salakuljetusta ja sissijoukkoja. Maan puolustusmenojen arveltiin olevan vuonna 2006 yhteensä noin 4,1–4,5 miljardia USD. Presidentti Álvaro Uriben kaudella on laajennettiin varsinkin sissienvastaisia ja ammattisotilaiden osastoja.[11]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kolumbian maantiede
Kolumbia satelliittikuvassa helmikuussa. Kuvassa näkyvät maan halki kulkevat Andit.

Kolumbia sijaitsee Etelä-Amerikan luoteisosassa rajautuen pohjoisessa Karibianmereen ja lännessä Tyyneenmereen. Kolumbia on pinta-alaltaan 1 138 910 neliökilometriä, johon luetaan mukaan myös saaret sekä vesialueet. Maapinta-alaa Kolumbialla on yhteensä 1 038 700 neliökilometriä. Kolumbian naapurivaltioita ovat Ecuador ja Peru etelässä, Brasilia ja Venezuela idässä ja Panama lännessä. Kolumbialla on 3 208 kilometriä rantaviivaa ja on Etelä-Amerikan ainoa valtio joka rajaa sekä Karibianmerta että Tyyntämerta. Kolumbialla on selvittämättömiä aluekiistoja Nicaraguan ja Venezuelan kanssa.[11]

Kolumbia voidaan jakaa neljään maantieteellisesti erilaiseen alueeseen. Ensimmäinen alue käsittää Karibianmeren ja Tyynenmeren vastaiset alankoalueet, jotka erottaa toisistaan Panaman kannaksen eteläosissa sijaitseva suoalue. Toiseen alueeseen kuuluu maan länsiosassa kulkevat Andit, jotka jakautuvat kolmeen pienempään vuoristoon. Karibianmeren rannalla kohoavassa eristyneessä Sierra Nevada de Santa Martan vuoristossa sijaitsee Kolumbian korkein huippu Pico Cristóbal Colón (5 700 m). Kolmas alue käsittää vuoristojen välissä sijaitsevat laaksot sekä alankoalueet, joissa asuu suurin osa maan väestöstä. Kolumbian itäinen osa, joka peittää yli puolet maan pinta-alasta, on osin tiheiden sademetsien peittämää alankoa. Koillisosa on savannia ja eteläpuoli Amazonin sademetsää.[1][11]

Kolumbiassa virtaa yli 20 000 kilometriä jokia, joista yli 18 000 kilometriä on purjehduskelpoista. Maan suurimmat joet ovat Magdalena, Putumayo ja Cauca. Cauca ja Magdalena virtaavat pohjoisensuuntaisesti Andien kolmen päävuoriston välissä laskien soisten alankoalueiden kautta Karibianmereen. Patía virtaa maan lounaisosassa laskien Andien läpi Tyyneenmereen.[11]

Luonto ja luonnonsuojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kultanuoli (Phyllobates terribilis)

Kolumbiassa on 55 suojelualuetta[39] jotka peittävät yhteensä yli 9 miljoonan hehtaarin alueen.[40] Maassa on pinta-alaan nähden enemmän kasvi- ja eläinlajeja kuin missään muualla maailmassa, ja luonnon monipuolisuus jää toiseksi ainoastaan Brasilialle. Kolumbiassa on määritetty yli 130 000 kasvilajia, yli 450 nisäkäslajia, 1 800 lintu- ja 600 sammakkolajia, sekä yli 35 000 hyönteislajia.[39][40]

Andeilla, missä luonto on monimuotoisinta, on myös väestön tiheys suurin. Niinpä metsät ja kosteikot ovat pirstaloituneet. Yli puolet alueen sammakkoeläimistä on uhanalaisia. Suuri hedelmiä syövä lintu, kolumbiansaku, elää enää neljällä metsäalueella, ja välillä sen luultiin jo kuolleen sukupuuttoon. Muita Andien uhanalaisia lajeja ovat silmälasikarhu ja andienkondori.[41]

Maailmanperintökohteet ja muut kansallispuistot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Unescon maailmanperintöluettelossa on Kolumbiasta kuusi kohdetta. Niistä kaksi on luontokohteita: Los Katíoksen kansallispuisto ja Malpelosaaren eläimistön ja kasviston rauhoitusalue. Kulttuurikohteita ovat Cartagenan satama, linnoitukset ja muistomerkit, San Agustínin arkeologinen puisto, Santa Cruz de Mompoxin historiallinen keskusta ja Tierradentron arkeologinen kansallispuisto.[42]

Lisäksi Kolumbiassa on useita muitakin kansallispuistoja.[43] Karibianmeren rannikolla matkailijoiden suosiossa ovat Tayronan kansallispuisto ja Corales del Rosarion kansallispuisto Cartagenan lähellä. Playa Blancasta tehdään näihin veneretkiä. El Cocuyn kansallispuistossa on lumihuippuisia vuoria, Iguaquen kansallispuisto on matalampaa seutua, mutta lähempänä Bogotaa. Los Nevadosin kansallispuisto houkuttelee tulivuorillaan ja Amacayacun kansallispuisto oikealla sademetsällä.[44]

Kuitenkin arviolta 10 kansallispuistoa sijaitsee sissien toiminta-alueiden lähettyvillä eivätkä ole turvallisia turisteille. Lisäksi joidenkin kansallispuistojen alueilla harrastetaan huumeiden viljelyä, laitonta karjataloutta, puunkaatoa, kaivostoimintaa ja salametsästystä.[45]

Ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Kolumbia sijaitseekin kokonaan tropiikissa, tekevät maan suuret korkeuserot ilmastosta vaihtelevaa. Tyynenmeren rannikolla ja Andien alarinteillä sataa vuodessa 2 500 millimetriä ja monin paikoin jopa 5 000 millimetriä. Sateita saadaan ympäri vuoden, ja lämpötila pysyy myös korkeana. Poikkeuksellisesti yöllä sataa enemmän kuin päivällä, mikä on harvinaista päiväntasaajan seudulla, vaikkakin myös iltapäivisiä ukkoskuuroja esiintyy. Korkean lämpötilan ja kosteuden takia ilmastoa voi kuvata nihkeäksi. Karibianmeren puoleisella rannikolla sataa vähemmän, ja vuodessa on joulukuusta maaliskuuhun kestävä kuivakausi. Tälläkin alueella ilmasto on kuitenkin lämmintä ja kosteaa. Rannikon itäosassa, lähellä Venezuelan rajaa, vuosittainen sademäärä on trooppiselle alueelle matala.[46]

Maan keskiosassa on korkeaa vuoristoa, jossa lämpötilaolot riippuvat hyvin paljon korkeudesta. 4 500 metrin yläpuolella pääosa sateesta tulee lumena. Koko alueella saadaan sadetta vuosittain 1 000–2 500 millimetriä ilman kuivia kausia. Vuoriston länsiosat saavat enemmän sadetta kuin itäosat.[46]

Kolumbia jaetaan yleensä kolmeen ilmastolliseen alueeseen: kuuma (tierra caliente) alle 900 metrissä, lauhkea (tierra temblada) 900–2 000 metrissä ja kylmä vyöhyke (tierra fría) 2 000–3 500 metrissä. Pääkaupunki Bogotán olosuhteet ovat tyypilliset kylmälle vyöhykkeelle. Bogotássa, joka sijaitsee 2 630 metrin korkeudella, keskimääräiset päivälämpötilat ovat 20 asteen ja yölämpötilat 10 asteen paikkeilla. Pilvisyys lisääntyy iltapäiväksi, ja sadekuurot ovat yleisiä.[46][11]

Maan itäosan harvaanasutulla alangolla sadetta saadaan aina, eniten kuitenkin joulu–tammikuun ja huhti–toukokuun aikana. Vuotuinen sademäärä jää 2 000–2 500 millimetriin.[46]

Suurimmat kaupungit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolumbiassa oli vuonna 2010 yhteensä yli 40 yli 100 000 asukkaan kaupunkia, 9 yli 500 000 asukkaan kaupunkia ja 4 yli miljoonan asukkaan kaupunkia.[47]

Kolumbian suurimmat kaupungit
sija nimi departementti väkiluku 2009[48]
1. Bogotá pääkaupunkialue 7 243 000
2. Medellín Antioquia 2 281 000
3. Cali Valle del Cauca 2 183 000
4. Barranquilla Atlántico 1 174 000
5. Cartagena Bolívar 888 000
6. Cúcuta Norte de Santander 591 000
7. Soledad Atlántico 519 000
8. Bucaramanga Santander 516 000
9. Ibagué Tolima 491 000
10. Soacha Cundinamarca 439 000

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konttialus Cartagenassa

Kolumbia on vapaa markkinatalous. César Gavirian 1990-luvun alussa suorittamien talousuudistusten seurauksena maahantuontirajoituksia helpotettiin ja useimmat sektorit avattiin ulkomaalaiselle sijoitukselle, vaikkakin maatalous pysyi edelleen suojeltuna. Álvaro Uribe Vélezin hallinto (2002–2010) pyrki pysymään varovaisessa finanssipolitiikassa ja suoritti rajuja taloudellisia muutoksia kuten vero-, eläke- ja budjettimuutoksia. Työttömyysaste oli vuonna 2009 12 % verrattuna 15,7 % vuonna 2002. Vuonna 2010 työttömyysasteen arvioitiin olevan 11,2 %.[1][4]

Kolumbian vuosien 2002–2007 välinen talouskasvu voidaan liittää kasvaneen turvallisuustilanteen lisäämään ulkomaalaiseen sijoitukseen, talousuudistuksiin öljy- ja kaasusektoreilla, varovaiseen rahapolitiikkaan ja viennin kasvuun. Kansainvälinen talouskriisi kuitenkin vähensi Kolumbian vientiä ja maan talous kasvoi ainoastaan 2,7 % vuonna 2008 ja väheni 0,8 % vuonna 2009, mutta elpyi 4,5 prosenttiin vuonna 2010.[1][4]

Kolumbian vientituotteisiin kuuluu runsaasti maataloustuotteita, energiaresursseja ja mineraaleja. Näitä ovat esimerkiksi kivihiili, kahvi, kupari, smaragdit, kukat, hedelmät, kaasu, kulta, vesivoima, rautamalmi, nikkeli, maaöljy, platina ja hopea. Kolumbialla on Latinalaisen Amerikan suurimmat kivihiili-, neljänneksi suurimmat kaasu- ja kuudenneksi suurimmat öljyvarat. Kolumbialla on Brasilian jälkeen suurimmat vesivoimapotentiaalit.[11]

Merkittävimmät kahvinviljelyalueet ovat paisojen asuinalueella Caldasin, Quindíon ja Risaraldan departementeissa, joita nimitetään "kahvinviljelyakseliksi" (esp. Eje cafetero).[49]

Huumekauppa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2009 arvioitiin, että Kolumbia tuottaa 50 % maailman kokaiinista. Yhdysvaltojen lisäksi sitä viedään yhä enemmän myös Eurooppaan, varsinkin Isoon-Britanniaan.[50] Huumekaupan arvioitiin vuonna 2004 työllistävän Kolumbiassa arviolta 200 000 ihmistä kasvatuksen, tuottamisen ja kuljetuksen saralla, ja muodostavan lähes 3 % bruttokansantulosta.[51]

Kolumbia saa vuosittain Yhdysvalloilta noin neljä ja puoli miljardia dollaria apua huumekaupan vastaiseen taisteluun. Siitä yli 80 % käytetään armeijan ja poliisin varustamiseen ja loput sosiaalisiin ohjelmiin.[52]

Liikenneyhteydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

El Doradon kansainvälinen lentoasema

Tieliikenne on Kolumbian tärkein liikkumismuoto, ja noin 70 % rahdista kuljetetaankin teitä pitkin. Kolumbiassa oli vuonna 2005 yhteensä 164 257 kilometriä autotietä josta lähes 70 prosenttia päällystettyä ja hyvässä kunnossa.[1][11]

Kolumbiassa on 3 802 kilometriä rautatietä. Rautatieliikenne, joka oli ennen rahdin pääkuljetusmuoto, on jäänyt tieverkoston kehityksen seurauksena tieliikenteen varjoon ja käsittääkin nykyään noin neljäsosan rahdin kuljetuksesta. Vaikka Kolumbian junaverkosto yhdistääkin suurimman osan maan tärkeimmästä kaupungeista toisiinsa, käytetään sitä kuitenkin turvallisuusriskien, ylläpidon puutteen ja ylipäätänsä hyvän tieverkoston vuoksi vähän. Matkustajaliikenne keskeytettiin vuonna 1992, mutta aloitettiin uudelleen 1990-luvun lopulla. Kuitenkin vuonna 1999 tehtiin ainoastaan 165 000 junamatkustusta verrattuna yli viiteen miljoonaan junamatkustukseen vuonna 1972. Vuonna 2004 kunnostettiin arviolta 2 000 kilometriä maan rautatieverkostoa.[1][11]

Satamat käsittelevät noin 80 % prosenttia Kolumbian kansainvälisestä rahdista. Maan tärkeimmät satamat ovat Barranquilla, Cartagena ja Santa Marta Karibianmeren rannalla ja Buenaventura ja Tumaco Tyynenmeren rannalla.[1] Kolumbian sisämaassa on noin 18 000 kilometriä jokia ja vesiteitä joista noin 11 000 kilometriä on jokiveneille purjehduskelpoista. Se onkin sekä matkustaja- että rahtiliikenteen kannalta tärkeä kulkumuoto, joka kuljettaa noin 3,8 miljoonaa tonnia rahtia ja yli 5 miljoonaa matkustajaa vuosittain. Kolumbian hallitus suunnittelee ottavansa tärkeimmät vesitiet tehokkaampaan käyttöön ja maan armeija onkin tehostanut valvontaansa syrjäisemmillä alueilla etelässä ja idässä turvatakseen vesiliikennettä.[11]

Kolumbiassa on 990 lentokenttää joista on 116 päällysteisiä.[1] Maassa on 12 kansainvälistä lentoasemaa.[53] Pääkaupungissa Bogotássa sijaitseva El Doradon kansainvälinen lentoasema on Latinalaisen Amerikan vilkkain.[11]

Sananvapaus ja media[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka sananvapaus taataankin vuoden 1991 perustuslaissa, on Kolumbia toimittajille maailman vaarallisimpia paikkoja toimia. Toimittajien työtä vaikeuttavat edelleen poliittinen paine, aseelliset konfliktit, hallituksen valvonta, tappouhkaukset ja väkivaltaisuudet. 1990-luvulla murhattiin yli 120 toimittajaa, joista moni raportoi huumeiden salakuljetuksesta ja korruptiosta. Vaikka 2000-luvulla onkin tapahtunut edistystä, pysyy lähes 90 % toimittajien murhista edelleen ratkaisemattomina. Puolisotilaalliset joukot ovat vastuussa useista hyökkäyksistä toimittajia vastaan. Toimittajat joutuvat toisinaan harjoittamaan itsesensuuria koston pelossa, jonka lisäksi heitä on ajettu maanpakoon. Toimittajat ilman rajoja -järjestö on leimannut aseelliset joukot, korruptoituneet poliitikot ja huumeparonit vapaan lehdistön vihollisiksi.[54][55] Kolumbiaa on myös pidetty hyvin vaarallisena maana ay-aktivisteille.[56]

Vuonna 2009 Semana-lehti paljasti maan turvallisuuspalvelun vakoilleen salaa tunnettuja toimittajia, hallituksen arvostelijoita, poliitikkoja ja korkeimman oikeuden tuomareita, jonka seurauksena kymmenet turvallisuuspalvelun työntekijät saivat potkut tai haastettiin oikeuteen.[54]

Kolumbian media on suurimmaksi osaksi yksityisten sijoittajien omistuksessa. Televisio on tärkein uutislähde. Hallitus ylläpitää yhtä opetus- ja kahta kaupallista televisiokanavaa sekä kansallista radioverkostoa.[54] Kapinalliset ovat käyttäneet radiota hyväkseen levittääkseen propagandaansa ja yksi tärkeimmistä asemista on FARC-ryhmän ylläpitämä La Voz de la Resistencia.[55]

Ihmisoikeudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seksuaalivähemmistöt joutuvat usein syrjinnän kohteeksi Kolumbiassa.[57] Viharikoksia seksuaalivähemmistöjä kohtaan tapahtuu usein.[58] Samaa sukupuolta olevien henkilöiden adoptio-oikeudesta harkittiin kansanäänestystä.[59] Asia siirtyi kuitenkin maan perustuslakituomioistuimen käsiteltäväksi, joka päätti olla hyväksymättä tasa-arvoista adoptiolakia.[60] Tällä hetkellä samaa sukupuolta olevilla pareilla on oikeus adoptioon, mikäli pareista toinen on lapsen biologinen vanhempi.[61] Transsukupuolisten asemassa tapahtui parannusta vuonna 2015. Vuodesta 2015 lähtien transsukupuoliset ovat voineet hakea henkilökortteja helpommin, kun ennen sukupuolen todistamiseen vaadittiin nöyryyttävinä ja tungettelevina pidettyjä kokeita.[62]

Samaa sukupuolta olevien avioliitot eivät ole sallittuja, mutta presidentti Juan Manuel Santos on ilmaissut tukevansa samaa sukupuolta olevien oikeutta avioliittoon.[63]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väestötiedot
vuonna 2010[1]
Väestönkasvu 1,184 %
Syntyvyys 17,76 / 1 000 henkilöä
Kuolleisuus 5,24 / 1 000 henkilöä
Elinajanodote 74,31
Lapsikuolleisuus 16,87 / 1 000 syntymää
Nettomaahanmuutto −0,68 / 1 000 henkilöä
HIV:n levinneisyys
aikuisväestössä		 0,6 (2007) %
Lukutaitoisia 90,4 (2005) % väestöstä
Ikärakenne
Mediaani-ikä 27,6 vuotta
0–14-vuotiaat 27,7
15–64-vuotiaat 66,4
65 vuotta täyttäneet 5,8

Vuonna 2010 Kolumbian väkiluvuksi arvioitiin 44 205 293. Kolumbia on Latinalaisen Amerikan kolmanneksi väkirikkain valtio Meksikon ja Brasilian jälkeen, ja Brasilian jälkeen Etelä-Amerikan toiseksi väkirikkain valtio. Maalta on tapahtunut merkittävää kaupunkeihin kohdistuvaa muuttoliikettä. Vuoden 1951 noin 57 % kaupunkilaisväestön taso nousi noin 75 % vuoteen 2005 mennessä. Kolumbiassa on noin 30 yli 100 000 asukkaan kaupunkia. Yhdeksässä itäisimmässä departementissa, jotka kattavat yli puolet maasta, asuu ainoastaan 3 % väestöstä. Arviolta 1,2 miljoonaa kolumbialaista lähti maasta vuosien 2000–2005 välillä turvallisuusongelmien ja työttömyyden vuoksi, pääasiassa Ecuadoriin, Venezuelaan ja Yhdysvaltoihin. Arviolta 3,3 miljoonaa kolumbialaista eli ulkomailla vuoden 2005 väestönlaskun mukaan. Toisten arvioiden mukaan luku saattaa olla jopa yli neljä miljoonaa, eli noin 10 % maan väkiluvusta.[1][11]

Kolumbian etniset ryhmät ovat syntyneet intiaanien, espanjalaisten siirtolaisten ja afrikkalaisten orjien sekoittumisesta. Mestitsejä on 58 % väestöstä, valkoisia 20 %, mulatteja 14 %, mustia 4 % ja mustien ja intiaanien sekoituksia eli samboja 3 %. Nykyisin vain prosentti väestöstä voidaan määrittää suoraan intiaaneiksi kielen ja tapojen perusteella.

Kolumbian väestöstä 79 % on katolilaisia, 13 % protestantteja, 2 % kuuluu muihin uskontoihin ja 6 % on uskonnottomia.[64]

Espanja on virallinen kieli.[1] Ethnologue-kirja listaa Kolumbiassa puhuttavan kaikkiaan 80 kieltä. Monilla niistä on vain muutamia satoja puhujia. Suurimpia vähemmistökieliä ovat emberá, jonka eri murteita puhuu 76 000 henkeä, paez (77 000 puhujaa), vlaxinromani (79 000 puhujaa) sekä wayuu (135 000 puhujaa).[65]

Koulutus ja lukutaito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koulutukseen käytettiin Kolumbiassa vuonna 2008 yhteensä 3,9 % BKT:stä. Kouluvuosi kestää helmikuusta marraskuuhun. Peruskoulu on 6–12-vuotiaille ilmaista ja pakollista yhdeksän vuoden ajan, tosin monilla maalaisalueilla opettajat ovat huonosti koulutettuja ja opetusta tarjotaan ainoastaan viideksi vuodeksi. Toisen asteen koulutus kestää kuusi vuotta ilman mahdollisuutta ammattiharjoitteluun.[11] Alakoulua käy 80% ikäluokasta.[4] Vuonna 2004 yläkoulua kävi noin 55 % ikäluokasta, esikoulua 38 % lapsista ja reilu neljännes ikäluokasta jatkoi peruskoulun jälkeisiin oppilaitoksiin. 1990-luvun aikana lukutaitoisten aikuisten osuus nousi yli yhdeksänkymmenen prosentin.[66]

Vuoden 2005 väestönlaskun mukaan 90,4 % väestöstä oli lukutaitoisia,[1] kaupunkiväestöstä noin 93 %, mutta maalaisväestöstä ainoastaan 67 %.[11]

Kansanterveys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolumbian terveydenhoito on parantunut huomattavasti 1980-lukuun verrattuna.[67] Vuonna 1993 tehty terveydenhuoltouudistus muutti julkisen terveydenhuollon rahoituksen rakennetta, jonka seurauksena työntekijöiden täytyy maksaa sairausvakuutuksista. Vaikka uusi järjestelmä onkin nostanut sosiaali- ja terveysturvan piiriin kuuluvien määrää 21 prosentista ennen vuotta 1993, 56 prosenttiin vuonna 2004 ja 66 prosenttiin vuonna 2005, on eroja varsinkin köyhän väestön keskuudessa yhä olemassa.[11]

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan Kolumbian terveydenhuolto oli vuonna 2000 Latinalaisen Amerikan paras ja maailmanlaajuisesti sijalla 22. Lisäksi WHO:n vuoden 2000 tutkimuksen mukaan Kolumbian terveydenhuollon rahoitusjärjestelmä on maailman tasapuolisin.[68] Vuonna 2005 terveydenhuollon kulut muodostivat 5,6 % BKT:sta.[11]

Kolumbiassa tehtiin vuonna 2002 yhteensä lähes 29 000 murhaa, mutta vuoteen 2006 mennessä lukema oli pudonnut noin 17 000. Murhien jälkeen yleisimpiä ennenaikaisen kuoleman syitä ovat sydänongelmat, aivoinfarktit, hengityselinsairaudet, auto-onnettomuudet ja diabetes.[11]

Vuonna 2007 arvioitiin, että HIVin kantajia oli noin 0,6 % aikuisväestöstä, kaikkiaan noin 170 000 henkeä. ARVT-lääkitystä olisi tarvinnut noin 54 000 henkeä, ja sitä sai noin 38 % heistä, eli noin 21 000 henkeä.[69] HIV on yhteydessä miesten väliseen seksiin. Suuren osan naisten HIV-tartunnoista on arvioitu tulleen heidän aviomiestensä kautta toisilta miehiltä. Sairastuneita syrjitään ja monet heistä ovat lähteneet maanpakoon.[70]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolumbian arkkitehtuuri heijastuu 1600-luvun Espanjan siirtomaa-ajasta. Monilla alueilla on ollut vaikeaa ylläpitää vanhoja rakennuksia, ja alueen ilmasto onkin tuhonnut monia barokkityylisiä rakennuksia. Arkkitehtuurin helmiä ovat lukuisat maisemaa hallitsevat kirkot.[71]

Kolumbiassa alkoi kirjallisuuden kehitys vasta espanjalaisten saapumisen jälkeen, ja maan kirjallisuudessa näkyykin yhä vahva eurooppalainen vaikutus. Itsenäistymisen jälkeen kirjailijat alkoivat kehittää omia tyylejään ja kirjoittaa kotimaisista aihepiireistä. Varhaisimmat kolumbialaiset kirjailijat kuten Jorge Isaacs ja José Eustacio Rivera käsittelivät talonpoikien ongelmia.[71] Tunnetuin kolumbialainen kirjailija Gabriel García Márquez on kirjoittanut pääteoksensa Sadan vuoden yksinäisyys (Cien años de soledad) vuonna 1967. Kirjallisuuden Nobel-palkinnon García Márques sai vuonna 1982.[72][71]

Eurooppalaisten saapumisen jälkeen alueen alkuperäisistä taideperinteistä luovuttiin omaksuen eurooppalaisia tyylejä. Kolumbialainen kuvanveistäjä ja taidemaalari Fernando Botero on myös tunnettu ympäri maailmaa.[73] Pedro Nel Gómez otti seinämaalauksissaan kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Monet muutkin taiteilijat ovat käyttäneet kansallismielisiä ja alkuperäiskansojen teemoja töissään.[71] Bogotá on Kolumbian taidepääkaupunki.[74]

Musiikissa ja tanssissa näkyvät alueelliset erot. Vallenato on levinnyt Atlantin rannikolta koko maahan. Tyynenmeren rannalla kehittynyt Currulao kuvaa tuulen, sateen ja jokien olemusta ja siinä käytetään tyypillisesti puisia soittimia.[71] Merengue ja reggaeton ovat myös suosittuja tansseja.[74] Sisämaassa soitetaan Andeille tyypillistä musiikkia kuten bambucoa ja guabinaa. Ibaguéta pidetään Kolumbian musiikkipääkaupunkina.[71] Shakira ja Juanes ovat molemmat maailmalla tunnettuja laulajia ja lauluntekijöitä.[74]

Ruoka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suosittu bandeja paisa -ruokalaji, jossa painotetaan ruoan määrää

Kolumbialaisten ruokavaliossa panostetaan enemmän määrään kuin laatuun. Päivällinen koostuu yleensä tuoreista hedelmistä, kotitekoisesta keitosta sekä pääruoasta joka koostuu lihasta tai kalasta riisin tai perunoiden kanssa. Varsinkin köyhien ihmisten ateriat sisältävät paljon hiilihydraatteja. Ruoan jälkeen syödään yleensä jälkiruoka, joka on tehty useimmiten panelasta, joka on erääntyyppinen ruskea sokeri. Ruoka-aineissa on alueellisia eroja. Sisämaassa tukevaan aamuateriaan voi kuulua sianlihaa, riisiä, papuja, keittobanaaneita ja suuri pihvi paistettujen munien kera. Rannikolla syödään enemmän kalaa ja äyriäisiä. Vastaava cartagenalainen ateria olisi riisiä, kookosta, paistettuja banaaneita ja katkarapuja. Kolumbiassa kulutetaan paljon olutta ja kahvia, mutta suhteellisen vähän maitoa ja viiniä.[71]

Urheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolumbian jalkapallomaajoukkue ystävyysottelussa Englannin jalkapallomaajoukkuetta vastaan

Kolumbia on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1932. Se on saanut 27 mitalia, joista kultamitaleita on viisi. Olympiavoittajia ovat Mariana Pajón, Óscar Figueroa, Caterine Ibargüen ja María Isabel Urrutia.[75][76]

Kolumbian jalkapallomaajoukkue oli FIFAn rankingissa heinäkuussa 2016 sijalla kolme. Se on päässyt maailmanmestaruuskilpailujen lopputurnaukseen 1962, 1990, 1994, 1998 ja 2014; vuonna 1990 se pääsi toiselle kierrokselle ja vuonna 2014 puolivälieriin mutta hävisi ottelun Brasilialle. Etelä-Amerikan mestaruuden Kolumbia voitti kotikisoissaan 2001. Maassa on 2 773 jalkapalloseuraa, joissa 291 229 rekisteröityä pelaajaa. Kaikkiaan jalkapallon harrastajia arvioidaan olevan yli kolme miljoonaa.[77]

Jalkapallon jälkeen maan toiseksi suosituin urheilulaji on varsinkin Karibianmeren rannikolla suosittu baseball. Härkätaistelu on Kolumbiassa maailman kolmanneksi suosituinta heti Espanjan ja Meksikon jälkeen. Sesonkiaika on lomakaudella joulu-tammikuun aikana.[78] Kilpapyöräilystä tuli suosittua Martín Emilio Rodríguezin menestyksen myötä.[79] Juan Pablo Montoya on tuonut katsojia moottoriurheilulle.[80]

Tejo on perinteinen kolumbialainen peli, joka on peräisin Boyacán alueelta. Pelin tarkoituksena on heittää painavaa metallikiekkoa yrittäen osua maalin keskellä sijaitseviin ruutipusseihin. Pisteitä saa kun ruuti räjähtää kiekon osuessa siihen.[78]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jens Porup, Kevin Raub, Robert Reid: Lonely Planet Colombia. Lonely Planet, 2009. ISBN 1741048273.
  • Valtonen, Pekka: Latinalaisen Amerikan historia, Helsinki: Gaudeamus, 2001 ISBN 951-662-843-5.
  • Dennis M. Hanratty ja Sandra W. Meditz (toim.): A Country Study: Colombia. historiaosan toimittaja Karen M. Sturges-Vera. Federal Research Division, Library of Congress , USA, 1988. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Colombia (Tiscali) (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n The World Factbook: Colombia CIA. (englanniksi)
  2. ↑ Human Development Report 2015. Work for Human Development Maiden HDI-sijaluvut ja indeksiarvot englanninkielisen pdf-julkaisun sivuilla 208–211 (arvot sivustolla myös Excel-taulukkona), 14.12.2015, YK:n kehitysjärjestö (undp.org) (arabiaksi, englanniksi, espanjaksi, kiinaksi, ranskaksi)
  3. ↑ The Pre-Columbian Era A Country Study: Colombia. 1988. Viitattu 6.3.2011. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d e f g h i j k Background note:Colombia (Previous Editions) US Department of State. Viitattu 13.12.2014. (englanniksi)
  5. ↑ Exploration and Conquest A Country Study: Colombia. 1988. Viitattu 6.3.2011. (englanniksi)
  6. ↑ a b c d e f g h i j k l BBC News - Colombia Timeline BBC News. Viitattu 26.2.2011. (englanniksi)
  7. ↑ a b Colombia - The Reformist Period, 1930-1945 A Country Study: Colombia. 1988. Viitattu 26.2.2011. (englanniksi)
  8. ↑ Colombia - Collapse of the Democratic system, 1946-1958 A Country Study: Colombia. 1988. Viitattu 26.2.2011. (englanniksi)
  9. ↑ a b c d Colombia - La Violencia Viitattu 26.2.2011. (englanniksi)
  10. ↑ a b c d Colombia - The Rojas Pinilla Dictatorship A Country Study: Colombia. 1988. Viitattu 27.2.2011. (englanniksi)
  11. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y Country Profile: Colombia Viitattu 21.2.2011. (englanniksi)
  12. ↑ Dismantling the Coalition Apparatus A Country Study: Colombia. Viitattu 3.3.2011. (englanniksi)
  13. ↑ a b 30 years of drug wars PBS. Viitattu 21.2.2011. (englanniksi)
  14. ↑ a b Lonely Planet, s. 32.
  15. ↑ Kolumbian sissit hyökkäysvaiheessa YLE. Viitattu 4.3.2011. (englanniksi)
  16. ↑ Walser, Rey: The Crisis in the Andes: Ecuador, Colombia, and Venezuela heritage.org. 2.5.2008. Viitattu 28.11.2014.
  17. ↑ a b Ex-Minister Wins Election in Colombia 30.6.2010. NY Times. (englanniksi)
  18. ↑ Juan Manuel Santos: Con paz haremos más El Nacional. 15.6.2014. Viitattu 28.11.2014.
  19. ↑ Si gano, suspendo provisionalmente los diálogos de La Habana: Zuluaga ElTiempo. 26.5.2014. Viitattu 28.11.2014.
  20. ↑ Zuluaga descarta reconocer conflicto armado e insiste en terrorismo de las Farc LaVanguardia. 6.6.2014. Viitattu 28.11.2014.
  21. ↑ Santos y Zuluaga debaten con aspereza sobre las Farc, Uribe y Venezuela RFI. 23.5.2014. Viitattu 28.11.2014.
  22. ↑ Romo, Rafael: Alleged hacker video roils last days of Colombian presidential campaign CNN. 20.5.2014. Viitattu 28.11.2014.
  23. ↑ Alsema Adriaan: Alvaro Uribe elected greatest Colombian in history ColombiaReports. 24.6.2013. Viitattu 28.11.2014.
  24. ↑ Alsema Adriaan: Zuluaga takes lead, Santos closes gap: Polls divided over Colombia election outcome 6.6.2014. Viitattu 28.11.2014.
  25. ↑ Nates, Felipe Solarte: Votar por el menos peor El Nuevo Liberal. 4.6.2014. Viitattu 28.11.2014.
  26. ↑ León, Oscar: Colombian Farmers Defeat Monsanto: Win Back Control of Seeds After Prolonged Strike Food Freedom Group. 17.9.2013. Viitattu 28.11.2014.
  27. ↑ Que es La Ley de Victimas y Restitución de Tierras? PersoneriaBogota.com. Viitattu 28.11.2014.
  28. ↑ Kolumbia keskeytti rauhanneuvottelut sissiliikkeen kanssa Yle.fi. 17.11.2014. Viitattu 28.11.2014.
  29. ↑ Colombian General Alzate resigns over Farc abduction BBC. 2.12.2014. Viitattu 16.2.2015.
  30. ↑ Histórica presencia de comunidad LGBTI en un proceso de paz El Espectador. 11.2.2015. Viitattu 16.2.2015.
  31. ↑ Kolumbian hallitus ja Farc-sissit läpimurtoon rauhanneuvotteluissa Viitattu 26.9.2015.
  32. ↑ Muñoz, Sara Schaefer: Biden Says U.S. Supports Peace Effort in Colombia The Wall Street Journal. 18.6.2014. Viitattu 26.9.2015.
  33. ↑ China donará ocho millones de dólares para el posconflicto El Espectador. 21.5.2015. Viitattu 26.9.2015.
  34. ↑ Skara, Marija: Kolumbian rauhansopimus on kaatumassa kansanäänestykseen Yle. 3.10.2016. Viitattu 3.10.2016.
  35. ↑ Colombia dijo “No” al acuerdo de paz con las Farc El Espectador. 2.10.2016. Viitattu 3.10.2016.
  36. ↑ Colombua press outrage at paramilitary links BBC News. Viitattu 4.3.2011. (englanniksi)
  37. ↑ Kolumbian poliisijohdolle potkut salakuuntelun vuoksi YLE. Viitattu 4.3.2011. (englanniksi)
  38. ↑ Departments of Colombia statoids.com. Viitattu 21.2.2011. (englanniksi)
  39. ↑ a b Lonely Planet, s.51
  40. ↑ a b Colombia Environment turiscolombia.com. Viitattu 21.2.2011. (englanniksi)
  41. ↑ Colombia World Concervation Society. Viitattu 22.2.2011. (englanniksi)
  42. ↑ Properties inscribed on the World Heritage List Unesco. Viitattu 20.2.2011. (englanniksi)
  43. ↑ National Natural Parks of Colombia Official Tourist Guide. (englanniksi)
  44. ↑ Lonely Planet s.20
  45. ↑ Lonely Planet, s. 53"
  46. ↑ a b c d Country Guide Colombia BBC Weather. Viitattu 22.2.2011. (englanniksi)
  47. ↑ Colombia: largest cities and towns and statistics of their population World Gazetteer. Viitattu 4.3.2011. (englanniksi)
  48. ↑ Colombia citypopulation.de. Viitattu 21.2.2011. (englanniksi)
  49. ↑ Eje Cafetero Colombia Contact. Viitattu 25.2.2011. (englanniksi)
  50. ↑ Europe rivals US as largest market for Colombian cocaine Times Online. Viitattu 28.3.2009.
  51. ↑ An Honest Citizen: Colombia, Cocaine and Cash PBS. Viitattu 1.6.2008.
  52. ↑ Erasing the Lines - Trends in U.S. military programs with Latin America (englanniksi)
  53. ↑ Aeródromos internacionales Viitattu 21.2.2011. (espanjaksi)
  54. ↑ a b c Freedom of the Press 2010 - Colombia UNHCR. Viitattu 5.3.2011. (englanniksi)
  55. ↑ a b BBC News - Colombia country profile BBC News. Viitattu 5.3.2011. (englanniksi)
  56. ↑ Carey L. Biron: Assault on Colombian trade unions continues Al Jazeera. 5.8.2012. Viitattu 16.2.2015.
  57. ↑ “Ser gay no es fácil” El Espectador. 15.2.2015. Viitattu 16.2.2015.
  58. ↑ Siguen los crímenes de odio en Bogotá El Espectador. 19.11.2014. Viitattu 16.2.2015.
  59. ↑ Adopción de parejas gay podría ir referendo popular EL COLOMBIANO. 13.12.2015. Viitattu 16.12.2015.
  60. ↑ Corte Constitucional niega adopción gay en Colombia Noticias Caracol. 19.2.2015. Viitattu 19.2.2015.
  61. ↑ Colombia court keeps limits on same-sex adoption BBC News. 19.2.2015. Viitattu 19.2.2015.
  62. ↑ Franco, Daniela: Colombia, the Surprising Global Leader in Transgender Rights Yahoo News. 10.6.2015. Viitattu 26.9.2015.
  63. ↑ Santos manifiesta estar a favor del matrimonio gay y del aborto en los casos despenalizados RCN Radio. 20.5.2014. Viitattu 26.9.2015.
  64. ↑ Religion in Latin America 13.11.2014 Pew Research Center
  65. ↑ Languages of Colombia Ethnologue: Languages of the World, Sixteenth edition. Dallas, Tex.: SIL International. 2009
  66. ↑ Education in Colombia 2006. Unesco. Viitattu 22.2.2011. (englanniksi)
  67. ↑ Look Closer At The Colombian Health System Health Affairs. Viitattu 5.3.2011. (englanniksi)
  68. ↑ World Health Organization Assesses the World's Health Systems WHO. Viitattu 5.3.2011. (englanniksi)
  69. ↑ Characterization of treatment failure in HIV positive patients in the Colombian Caribbean region Universidad del Valle. Viitattu 18.2.2015. (englanniksi)
  70. ↑ Aids in Latin America Viitattu 22.2.2011. (englanniksi)
  71. ↑ a b c d e f g Colombia Countries and their cultures. Viitattu 6.3.2011. (englanniksi)
  72. ↑ Gabriel García Márquez (1928-) Petri Liukkonen (author) & Ari Pesonen. Kuusankosken kaupunginkirjasto 2008
  73. ↑ Fernando Botero Visual Art Work.
  74. ↑ a b c Lonely Planet, s. 38.
  75. ↑ Colombia in olympics Sport Reference LLC. Viitattu 11.9.2016. (englanniksi)
  76. ↑ Team COL at the Rio 2016 Olympics rio2016.com. Viitattu 11.9.2016. (englanniksi)
  77. ↑ Associations: Colombia FIFA. Viitattu 5.3.2011. (englanniksi)
  78. ↑ a b Lonely Planet, s. 37.
  79. ↑ Sports in Colombia We Love Bogota. (englanniksi)
  80. ↑ Colombia Sports Turism Colombia. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Etelä-Amerikan valtiot

Argentiinan lippu Argentiina | Bolivian lippu Bolivia | Brasilian lippu Brasilia | Chilen lippu Chile | Ecuadorin lippu Ecuador | Guyanan lippu Guyana | Kolumbian lippu Kolumbia | Paraguayn lippu Paraguay | Perun lippu Peru | Surinamen lippu Suriname | Uruguayn lippu Uruguay | Venezuelan lippu Venezuela

Epäitsenäiset alueet: Etelä-Georgia ja Eteläiset Sandwichsaaret | Falklandinsaaret | Ranskan Guayana

Väli-Amerikka | Pohjois-Amerikka | Latinalainen Amerikka

Noudettu kohteesta https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kolumbia&oldid=15983561