Flada
Flada (ruots. flada, kaislikkoinen merenlahti < indoeurooppalainen juuri plat(h))[1][2] on maankohoamisen seurauksena lahdesta altaaksi muodostuva vesialue, joka on yhteydessä mereen yhden tai useamman vesiväylän tai salmen kautta.
Suomessa fladat ovat tyypillisiä Merenkurkun laakealla maankohoamisrannikolla, jossa Rogen- ja De Geer -moreenit luovat hyvät edellytykset niiden muodostumiselle. Ruotsissa fladat kehittyvät usein drumliiniselänteiden väliin.
Jatkuvan maankohoamisen ja vedenpinnan vaihteluiden takia fladojen eliöstö ovat jatkuvassa muutostilassa. Kasvillisuus ja muut ominaisuudet vaihtuvat usein vyöhykkeittäin suuosaa kohti. Sellaisissa fladoissa, jonne ei pääse maa-alueilta ravinteita, kasvillisuus ja eläimistö ovat hyvin rikasta. Näissä fladoissa putkilokasvi- ja näkinpartaisleväyhdyskunnat ovat monimuotoisimmillaan. Fladoissa kasvaa monia uhanalaisia näkinpartaisleviä. Runsaslukuinen uposvesikasvillisuus sitoo tehokkaasti ravinteita, estää pohjan sedimenttejä sekoittumasta, ja pehmeästä pohjasta huolimatta vesi on kirkasta.
Vesiväylä tai salmi, joka erottaa meren ja fladan toisistaan, on usein hieman korkeammalla, koska niissä on esimerkiksi moreeniselänne, hiekkasärkkä tai kasvillisuutta, jolloin ne rajoittavat veden vaihtumista, estävät sedimenttejä kulkeutumasta fladasta ulos ja myös veden suolapitoisuus voi olla alhaisempi kuin meressä.
Flada alkaa sieltä, missä tunnistettavissa olevat pohjamuodostumat tai salmet rajoittavat veden vaihtumista. Kun allas tai sen laskuaukko on 1,4 m merenpinnan yläpuolella, flada päättyy.
Hyvälaatuisen fladan tunnusmerkkeinä voidaan pitää hyvin kehittynyttä pohjakasvillisuutta, kutevien rannikkokalojen esiintymistä ja vaikuttumatonta valuma-aluetta. Fladat ovatkin usein tärkeitä kalojen kutu- ja poikasalueita.
Fladat ovat äärimmäisen suojaisia, joten niiden eliöstö on erityisen herkkä veden ja pohjasedimenttien sekoittamiselle. Moottoriveneiden potkurivirrat ja aallot ovat fladojen ekosysteemille tuhoisia.
Suomen vuoden 1961 vesilain 1 luvun 15 a §:n 1 momentissa kielletään toimenpiteet, jotka vaarantavat enintään kymmenen hehtaarin suuruisen fladan tai kluuvijärven säilymisen luonnontilaisena.
Vuosina 2005 ja 2006 Lounais-Suomen ympäristökeskus teki Selkämeren ja Saaristomeren alueella fladainventoinnin.
Alueita, joissa flada ei ole enää yhteydessä mereen ja vesi on makeaa, kutsutaan glo-järviksi, kluuveiksi tai kluuvifladoiksi. Korkean veden aikana merivesi voi kuitenkin vielä nousta kluuviin.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Länsi-Suomen Ympäristökeskus, Ympäristöseuranta Merenkurkussa, Fladat ja kluuvit
- Kalajoen kaupunki, Rahjan saariston LIFE -projekti, Fladoja ja kluuvijärviä
- www.aaltojenalla.fi, Fladat
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Göran Karlsson (toimittanut): Iso ruotsalais-suomalainen sanakirja, Suomalaisen kirjallisuuden seura 1982, ISBN 951-717-213-3.
- ↑ Ordbok över svenska språket, Svenska akademien 1926, osa 8.
