Lähi-itä

Lähi-idän valtiot maailmankartalla yleisimmän näkemyksen mukaan.

Perinteinen maantieteellinen Lähi-itä sekä Turkki tummanvihreällä, G8-järjestön määritelmässä ns. laajaa Lähi-itää ovat myös vaaleanvihreät alueet.

Lähi-itä on lähimpänä Eurooppaa sijaitseva Aasian alue, johon lasketaan yleensä myös Egypti Pohjois-Afrikassa.

Lähi-itään kuuluvia maita ovat Turkki, Syyria, Jordania, Israel, Libanon, Afganistan, Iran, Irak, Saudi-Arabia, Jemen, Oman, Arabiemiirikuntien liitto, Qatar, Bahrain ja Kuwait. Poliittisena terminä käytettynä Lähi-itään luetaan myös Egypti ja Kypros.

Termin määrittely ei ole yksiselitteinen, mutta seuraavat maat katsotaan yleensä^lähde? osaksi Lähi-itää:

• Yhdistyneet arabiemiirikunnat
• Bahrain
• Egypti
• Iran
• Irak
• Israel
• Jemen
• Jordania
• Kuwait
• Kypros *
• Libanon
• Oman
• Palestiina
• Qatar
• Saudi-Arabia
• Syyria
• Turkki

Kypros kuuluu maantieteellisesti Lähi-itään, mutta historia ja kulttuuri ovat pääosin kreikkalais-turkkilaista, joten se lasketaan historiallisesti ja kulttuurillisesti Eurooppaan ja Aasiaan. Egypti kuuluu maantieteellisesti Afrikan mantereeseen, mutta historiallisesti ja kulttuurisesti se on pikemmin Lähi-idän kuin Afrikan osa.

Suurelta osin yhtenäisen kulttuurin takia Lähi-itä ulotetaan joskus kattamaan myös koko Pohjois-Afrikan eli Maghrebin maat.

Lähi-idän keskiosa Egyptin ja Iranin välissä jakautuu kolmeen erilaiseen alueeseen. Näistä Arabian niemimaalla ovat Saudi-Arabia, sen naapurimaat Jemen ja Oman sekä Persianlahden maat Arabiemiirikunnat, Qatar, Bahrain ja Kuwait. Mesopotamia vastaa lähinnä nykyistä Irakia, ja Levanttiin kuuluvat Välimeren itärannikon maat Syyria, Libanon, Israel ja Palestiina sekä Jordania.

Poliittisissa yhteyksissä Lähi-idällä tarkoitetaan usein erityisesti niitä valtioita, jotka ovat osallisina arabien–Israelin konfliktissa.^lähde?

Etymologia

Käsitteen Lähi-itä englanninkielistä vastinetta Middle East on käytetty ensimmäisen kerran brittiläisessä Intiassa vuonna 1850-luvulla. Virallisesti nimeä alettiin käyttää Yhdysvaltain hallituksen ulkoministeri John Foster Dullesin Eisenhowerin opin mukaan^selvennä Suezin kriisin yhteydessä vuonna 1957. Lähi-idän alueen katsottiin olevan Libyan ja Pakistanin, pohjoisen Syyrian ja Irakin ja etelän Sudanin ja Etiopian välissä.

Väestö

Etniset ryhmät

Lähi-idän suurimman etnisen ryhmän muodostavat arabit. Iranissa valtaväestönä ovat persialaiset, Israelissa juutalaiset. Kyproksessa asuu kreikkalaisia ja turkkilaisia. Lisäksi alueen eri maissa asuvia kansallisia vähemmistöjä ovat kurdit, assyrialaiset, syyrialaiset, armenialaiset, azerit, tšerkessit ja georgialaiset.

Kielet

Arabia on valtakielenä muissa Lähi-idän maissa paitsi Israelissa heprea ja Iranissa persia. Kyproksessa puhutaan kreikkaa ja turkkia. Myös kurdin kielellä on miljoonia puhujia. Osa Israeliin muuttaneista siirtolaisista puhuu englantia, romaniaa tai venäjää.

Uskonnot

Lähi-itä on monien uskontojen kuten kristinuskon, islamin, juutalaisuuden, jesidismin ja Iranin mithralaisuuden, zarathustralaisuuden, manikealaisuuden ja bahá'in syntypaikka ja hengellinen keskus. Keskiajalta lähtien islam on ollut valtauskontona melkein koko Lähi-idässä.

Talous

Monet Lähi-idän alueet, kuten Gaza ja Jemen, ovat erittäin köyhiä, toiset taas, kuten Qatar, Arabiemiraatit ja Saudi-Arabia, ovat viime vuosikymmeninä vaurastuneet alueen runsaiden maaöljyvarojen ansiosta.

Maailmanpankin World Development Indicators -tietokannan mukaan (julkaistu 1.6.2009) Lähi-idän kolme suurinta taloutta olivat vuonna 2008 Turkki, Saudi-Arabia ja Iran.

Historia

Pääartikkeli: Lähi-idän historia

Maanviljelys sai alkunsa ensimmäiseksi Lähi-idässä noin kymmenentuhatta vuotta sitten. Jo ennen vuotta 3000 eaa. kehittyivät sekä Mesopotamiassa että Egyptissä ensimmäiset varhaiset korkeakulttuurit ja varsinaiset valtiot, ja kummassakin maassa tunnettiin jo kirjoitustaito. Mesopotamiassa valtaväestönä olivat ensin sumerit, myöhemmin babylonialaiset ja assyrialaiset.

Assyria yritti 700- ja 600-luvuilla eaa. valloittaa koko Lähi-idän, mutta tuli lopulta voitetuksi ja tuhoutui kokonaan. Tämän jälkeen Babylonia tuli varsinkin Nebukadressarin aikana vielä joksikin ajaksi suurvallaksi. Mutta 500-luvulla eaa. Persian kuningas Kyyros II Suuri perusti valloituksillaan laajan, koko Lähi-idän käsittäneen valtakunnan, joka ulottui Aigeianmereltä Intian rajoille saakka ja johon kuului myös Mesopotamia. Hänen seuraajansa Kambyses II valloitti sittemmin Egyptinkin.

Persian suurvalta kesti noin kaksisataa vuotta, kunnes sen kukisti Makedonian hallitsija Aleksanteri Suuri. Hänen jälkeensä kreikkalainen kulttuuri levittäytyi laajalle Lähi-itään, ja monia alueen valtioita hallitsivat kreikkalaisperäiset hallitsijasuvut. Tämänaikaista kulttuurimuotoa sanotaan hellenismiksi. Viimeisellä vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua Rooman valtakunta valloitti koko Välimeren rannikon, ja muuta osaa Lähi-idästä hallitsi Parthia.

Kun Rooman valtakunta vuonna 395 jakautui kahtia, Välimeren itärannikko tuli kuulumaan Bysanttiin. Kristinusko tuli alueella valtauskonnoksi. Mutta 600-luvulla arabit valloittivat ensimmäisten kalifien, varsinkin Omarin johdolla koko Lähi-idän. Niistä ajoista nykyaikaan saakka islam on ollut alueella valtauskontona ja arabia ylivoimaisesti laajimmalle levinneenä kielenä.

Eurooppalaiset tekivät vuodesta 1095 lähtien joukon ristiretkiä varsinkin Palestiinan valloittamiseksi kristityille, mikä joksikin ajaksi onnistuikin, mutta sittemmin arabit saivat vallatuksi alueen takaisin. Alueelle tekivät hävitysretkiä myös Keski-Aasiasta tulleet mongolit Tsingis-kaanin ja hänen seuraajiensa aikana. Seuraavien vuosisatojen kuluessa osmannien valtakunta valloitti vähitellen melkein koko Lähi-idän ja piti sitä hallinnassaan ensimmäiseen maailmansotaan (1914–1918) saakka.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen monet Osmannien valtakunnalle kuuluneet alueet jaettiin Britannian ja Ranskan kesken Kansainliiton mandaattialueina. Britannian hallintaan joutuivat täten Palestiina ja Irak, Ranskan hallintaan taas Syyria. Sitä vastoin Egypti ja Saudi-Arabia itsenäistyivät muutaman vuoden kuluttua ensimmäisen maailmansodan jälkeen, samoin kuin myöhemmin mandaattialueetkin, ensimmäisenä Irak vuonna 1932.

Palestiinaan muutti 1800-luvun lopulta lähtien sionistisen liikkeen vaikutuksesta suuri joukko juutalaisia, jotka vaativat oman valtionsa perustamista alueelle. Tämä toteutuikin vuonna 1948, jolloin YK päätti jakaa Palestiinan juutalais- ja arabivaltioon, minkä jälkeen Israel itsenäistyi. Samalla sai kuitenkin alkunsa myös nykyaikaan saakka jatkunut arabien-Israelin konflikti, joka on useita kertoja johtanut sotiinkin. Näistä sodista huomattavimpia ovat olleet Israelin itsenäisyyssota 1948-1949, Suezin kriisi 1956, kuuden päivän sota 1967, Jom kippur -sota 1973 ja Libanonin sota 1982 sekä palestiinalaisten intifadat 1987–1993 ja uudestaan vuodesta 2000. Israel soti Gazassa vuosina 2008-2009, 2012 ja 2014 vastauksena sieltä ammuttuihin raketteihin. Vuonna 1979 tapahtio Iranissa islamilainen vallankumous. Irak ja Iran sotivat keskenään 1981-1988. Vuosina 1990-1991 ja 2003-2008 oli Irakin sota, joka sai alkunsa siitä, kun Yhdysvallat epäili Irakin kehittelevän joukkotuhoaseita. Monissa Lähi-idän valtioissa on ollut melko itsevaltainen hallinto, ja talousvaikeudet kasvaneet väestönkasvun myötä. Vuosina 2010-2011 tapahtui Lähi-idässä kansannousujen sarja, Arabikevät. Se johti monissa maissa vallan vaihdoksiin. Eräs Arabikevään seuraus oli Syyrian sisällissota, joka aiheutti valtavan humanitaarisen katastrofin ja pakolaiskriisin. Irakin ja syyrian sisällissodat mahdollistivat maailmanlaajuiseen kalifaattiin pyrkivän Isis-järjestön luoda oma valtionsa.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lähi-itä Wikimedia Commonsissa

• 40 karttaa Lähi-idästä