Explorer 1
| Explorer 1 | |
|---|---|
 |
|
| Organisaatio: | Yhdysvaltain maavoimat, Army Ballistic Missile Agency |
| Valmistaja: | Jet Propulsion Laboratory |
| Tehtävätyyppi: | teknologiakoe |
| Laukaisu: | 1. helmikuuta 1958 03:48 UTC (31. tammikuuta paikallista aikaa) |
| Laukaisualus: | Juno I |
| Kohteessa: | 111 vrk |
| Loppu: | 31. maaliskuuta 1970 |
| Massa: | 14 kg |
| Kiertorata | |
| Isoakselin puolikas: | 7 832 km |
| Eksentrisyys: | 0,14 |
| Inklinaatio: | 33.2° |
| Kiertoaika: | 115 minuuttia |
| Apoapsis: | 2 550 km |
| Periapsis: | 358 km |
| Aiheesta muualla | |
| ID: | 1958-001A |
Explorer 1 oli Yhdysvaltain ensimmäinen satelliitti[1]. Se sai YK:n rekisterissä nimen Satellite 1958 Alpha. Satelliitti laukaistiin osana Yhdysvaltain osuutta kansainväliseen geofysikaaliseen vuoteen (IGY, International Geophysical Year) vuosina 1957–1958.
Sisällysluettelo
Toteutus poliittisen paineen alla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Satelliitti oli myös osana presidentti Eisenhowerin sisäpoliittista kampanjaa opposition demokraattien väitteitä vastaan, että Neuvostoliitto on saanut yliotteen ydinaseita kuljettavissa ohjuksissa.
Explorer 1:n rakensi NASAan liitetty entinen US Armyn laboratorio, Jet Propulsion Laboratory (JPL). JPL:n johtaja William Pickering johti itse tätä projektia. Satelliitin tiedelaitteet – geigermittari kosmisten säteiden mittaukseen, lankaristikko ja mikrofoni mikrometeoriittien havainnointiin – suunnitteli James Van Allen Iowan yliopistossa. Satelliitti oli itse asiassa kantoraketin ylin Sergeant-rakettivaihe varustettuna tällä tiedeinstrumentaatiolla ja tietoliikenneyhteydellä. Satelliittin eli raketin asennonsäätö avaruudessa epäonnistui – se alkoi pyöriä päähitausakselinsa ympäri. Tällä ei kuitenkaan ollut vaikutusta mittauksiin tai radiolinkkiin maahan. Nikkelikadmium-akut toimivat 23. toukokuuta 1958 asti. Aurinkokennot eivät tuolloin olleet käytettävissä, joten akun kapasiteetti rajoitti toiminta-aikaa niin Neuvostoliiton kuin Yhdysvaltain satelliiteissa.
Satelliitti laukaistiin Wernher von Braunin kehittämän Yhdysvaltain maavoimien Redstonen varikolla kehittämän Jupiter-C-kantoraketin muunnoksen Juno I:n avulla. Se oli eräs versio Yhdysvaltain armeijan keskimatkan Redstone-ydinohjuksesta.
Armeija oli halunnut laukaista ensimmäisen satelliitin, jota kehitettiin vuonna 1954 Project Orbiter -projektissa. Projekti peruutettiin vuonna 1955, koska presidentti Eisenhower halusi, että Yhdysvaltain ensimmäinen satelliitti on siviilisatelliitti, jollaisena pidettiin Yhdysvaltain laivaston kehittämää Project Vanguard -satelliittia. Tämä päätös oli ulkopoliittinen ja liittyi avaruusjuridiikkaan – myös Yhdysvalloissa haluttiin saada lain tulkinta, että avaruudessa eri maiden ylilento on sallittua, myös vakoilusatelliiteilla.
Tieteellisesti merkittävä satelliitti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sputnik 1 -satelliitin laukaisun 4. lokakuuta 1957 jälkeen myös von Braunin tiimi sai rahoituksen Explorer 1 -satelliittiin, joka laukaistiin 1. helmikuuta 1958. Explorer 1 löysi nk. van Allenin säteilyvyöhykkeet.
Explorer 1:n luultiin kauan olevan niin korkealla radalla, että se kiertäisi Maapalloa ikuisesti; tulevaisuuteen sijoitetuissa nuortenkirjoissa se onkin bongauskohde. Tosiasiassa satelliitin rata aleni hitaasti, kunnes lopulta 31. maaliskuuta 1970 se paloi ilmakehässä.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- USA sai pitkään tyytyä avaruuskisan kakkossijaan YLE Elävä arkisto
