Vetoomus susien puolesta

Susi on Suomessa erittäin uhanalainen laji, jonka kanta on viimeisimmän arvion mukaan vain hieman yli 200 yksilön suuruinen. Tästä huolimatta maa- ja metsätalousministeriö ja Suomen riistakeskus ovat myöntäneet lupia susien tappamiseen. Allekirjoita vetoomus susien puolesta!
 

Delfinaario-kuntalaisaloite luovutetaan lauantaina

17.09.2015

Oikeutta eläimille -yhdistyksen keräämä Ajoiko aika delfinaarion ohi? -kuntalaisaloite on saavuttanut yli 4000 nimeä. Kuntalaisaloite luovutetaan Tampereen kaupunginvaltuuston edustajille lauantaina 19.9. klo 14 Keskustorilla.

Aloitteen vastaanottaa valtuuston puheenjohtaja Sanna Marin. Torilla puhuvat aloitteen alullepanija Jere Nieminen, Kristo Muurimaa Oikeutta eläimille -yhdistyksestä sekä Viivi Senghore Valaiden puolesta ry:stä. Tapahtuman juontaa rap-artisti Sere.

Emme ole niin erityisiä kuin kuvittelemme

16.07.2015
 
Me ihmiset olemme pitkään pitäneet itseämme jotenkin erityisinä. Useita pelkästään inhimillisinä pitämistämme kyvyistä löytyy kuitenkin myös eläinkunnasta.


 
Kanzilla on hyvä maku. Hän pitää appelsiineista, kirsikoista ja viinirypäleistä.

 Hän osoittaa haluamaansa kosketusnäyttölaitteella, jonka jokainen symboli edustaa sanaa. Kanzi osaa käyttää 500 sanaa ja ymmärtää puhuttuna muutaman tuhatta.

 Hän pitää myös vaahtokarkeista. Hän osaa sytyttää nuotion ja lämmittää sillä vaahtokarkkeja tikussa.


 

Näyttävä performanssi eläintuotannon uhrien muistolle

07.07.2015

 
Oikeutta eläimille -yhdistys järjesti tiistaina 7.7. performanssin Helsingin Narinkkatorilla. Tapahtuma oli muistotilaisuus niille noin 70 miljoonalle eläimelle, jotka vuosittain syntyvät ja kuolevat suomalaisessa eläinteollisuudessa.

– Halusin olla mukana muistuttamassa ohikulkijoita siitä, että jokainen eläin on yksilö. Pitelemässäni kyltissä oli häkkikanalassa elävä kana. Tämä kana ei saanut koskaan elää sille lajityypillistä elämää tai tuntea
maata jalkojensa alla, kommentoi performanssiin osallistunut Selma Lähteenmäki.