Kate Beckinsale
Kate Beckinsale | |
---|---|
![]() Kate Beckinsale San Diego Comic-Con Internationalissa vuonna 2011. |
|
Syntymäaika | 26. heinäkuuta 1973 (ikä 42) |
Syntymäpaikka | ![]() |
Aktiivisena | 1991– |
Oikea nimi | Kathrin Romery Beckinsale |
Ammatti | näyttelijä |
Puoliso | Michael Sheen (1995–2003) Len Wiseman (2004–) |
Aiheesta muualla | |
IMDb |
Kathrin Romery ”Kate” Beckinsale (s. 26. heinäkuuta 1973 Finsbury Park, Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta) on englantilainen näyttelijä.
Sisällysluettelo
Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Beckinsalen vanhemmat ovat näyttelijät Judy Loe ja Richard Beckinsale. Hän seurasi vanhempiensa jalanjälkiä näyttelijäksi ja teki ensimmäisen televisioesiintymisensä jo neljävuotiaana. Hänen elokuvadebyyttinsä tapahtui televisioelokuvassa Gestapo kannoilla (One Against the Wind). Ensimmäinen teatterielokuva, jossa Beckinsale esiintyy, on William Shakespearen näytelmän elokuvasovitus Paljon melua tyhjästä vuodelta 1993. Elokuva Pearl Harbor nosti Beckinsalen kuuluisuuteen vuonna 2001. Sen jälkeen hänellä on ollut useita rooleja draama-, komedia- ja toimintaelokuvissa.
Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Beckinsalen isä Richard kuoli vuonna 1979 vain 31-vuotiaana äkilliseen sydänkohtaukseen. Isän menetys oli vain viisivuotiaalle Katelle traumatisoiva. Hänen leskeksi jäänyt äitinsä meni uusiin naimisiin ohjaaja Roy Battersburyn kanssa, ja Beckinsalella on siitä saakka ollut läheinen suhde isäpuoleensa. Uuteen perheeseen kuuluivat myös Battersburyn lapset edellisestä avioliitosta. Beckinsalella on myös biologinen sisarpuoli, näyttelijä Samantha Beckinsale, mutta he eivät pidä säännöllistä yhteyttä toisiinsa.
Beckinsale kouluttautui Hammersmithissä, Lontoossa sijaitsevassa tyttökoulussa nimeltä Godolphin and Latymer School. Hän oli mukana myös paikallisessa nuorisoteatterissa. Nuorena Beckinsale harrasti myös kirjoittamista ja voitti kaksi runouden ja fiktion kirjoituspalkintoa. Hän opiskeli myöhemmin Oxfordin New Collegessa kieliä ja oli mukana myös yliopiston draamatuotannoissa. Murrosikä oli vaikeaa aikaa Beckinsalelle; hän kärsi hermoromahduksen ja sairastui anoreksiaan 15-vuotiaana. Hän kävi neljän vuoden ajan psykoanalyysissa.
Kate Beckinsalella on yksi tytär, vuonna 1999 syntynyt Lily Mo Sheen, jonka isä on Beckinsalen entinen kihlattu, näyttelijä Michael Sheen. Beckinsale avioitui ohjaaja Len Wisemanin kanssa vuonna 2004 Bel Airissa, Kaliforniassa.
Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Elokuvat | |||
---|---|---|---|
Vuosi | Suomenkielinen nimi | Alkuperäinen nimi | Rooli |
1993 | Paljon melua tyhjästä | Much Ado About Nothing | Hero |
1994 | Uncovered | Uncovered | Julia |
Valtikka veressä | Prince of Jutland | Ethel | |
1995 | Uusia tuulia kartanossa | Cold Comfort Farm | Flora Poste |
Edbrook Hallin salaisuus | Haunted | Christina Mariell | |
1997 | Shooting Fish – Huijareita kuten me | Shooting Fish | Georgie |
1998 | Last Days of Disco | The Last Days of Disco | Charlotte Pingress |
1999 | Särkynyt palatsi | Brokedown Palace | Darlene Davis |
2001 | Kultainen malja | The Golden Bowl | Maggie Verver |
Pearl Harbor | Pearl Harbor | hoitaja Evelyn Johnson | |
Sattumalta | Serendipity | Sara Thomas | |
2002 | Laurel Canyon | Laurel Canyon | Alex Elliot |
2003 | Varjojen valtakunta | Underworld | Selene |
Varpaisillaan | Tiptoes | Carol | |
2004 | Lentäjä | The Aviator | Ava Gardner |
Van Helsing | Van Helsing | Anna Valerious | |
2006 | Underworld: Evolution | Underworld: Evolution | Selene |
Klik! | Click | Donna Newman | |
2007 | Vacancy | Vacancy | Amy Fox |
Snow Angels | Snow Angels | Annie Marchand | |
2008 | Nothing but the Truth | Nothing but the Truth | Rachel Armstrong |
Fragments | Fragments (tai Winged Creatures) | Carla Davenport | |
2009 | Whiteout – kuolema jäätiköllä | Whiteout | Carrie Stetko |
Underworld: Rise of the Lycans | Underworld: Rise of the Lycans | Selene (vain lopussa) | |
Kaikki hyvin | Everybody's Fine | Amy | |
2012 | Salakuljettaja | Contraband | Kate Farraday |
Underworld: Awakening | Underworld: Awakening | Selene | |
Total Recall | Total Recall | Lori | |
2013 | The Trials of Cate McCall | The Trials of Cate McCall | Cate McCall |
2014 | Stonehearst Asylum | Stonehearst Asylum | Eliza Graves |
2015 | The Face of an Angel | The Face of an Angel | Simone |
Absolutely Anything | Absolutely Anything | Catherine |
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kate Beckinsale Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)