”Suomella on oma historiansa suuria teollisuuspoliittisia virheitä, jotka ovat käyneet poliittisesti ja taloudellisesti kalliiksi. Valco on tähänastinen pohjanoteeraus, ja Olkiluoto 3 on valitettavasti samalla tiellä. Merkit viittaavat nyt siihen, että tästä Rosatom-sopasta on kehkeytymässä uusi ja vakava energia- ja teollisuuspoliittinen pohjakosketus. Uuteen venäläiseen ydinvoimaan tehtävä, taloudellisesti epävarma ja poliittisesti rujo investointi tulee myös syrjäyttämään vuosikausiksi tarpeelliset investoinnit uusiutuvaan, vihreään energiaan. Tätä menoa Suomesta uhkaa tulla epäonnistuneiden ydinvoimahankkeiden ulkomuseo, joka samalla putoaa kelkasta vihreän talouden kehittämisen saralla.” (Olli Rehn, 28.9.2014)
Vuoden aikana näkemystään Fennovoiman projektista 180 astetta kääntäneen Rehnin blogitekstiä on käsitelty Fortumin ilmoituksen jäljiltä jo kommenttipuheenvuorossa poikineen. Syystä tai toisesta teksti on ainakin toistaiseksi poistettu Rehnin blogista, mutta onneksemme internet ei koskaan unohda.
Kommentteja Rehnin takinkääntösambasta sekä Suomen ja Venäjän poliittisen johdon saunaseuraleikistä on riittänyt Fortumin ilmoitettua mukaanlähdöstä Fennovoiman tragikomediaksi muuttuneeseen ydinvoimalahankkeeseen. ”En näe tässä mitään kaupallista logiikkaa, vaan ennemmin järkyttävän huonon neuvottelutaidon, joka sitten lopulta huipentuu tällaiseen täysin läpinäkyvään valtion suorittamaan painostusoperaatioon” lausui sijoituspankki Nordnetin osakestrategi ja analyytikko Jukka Oksaharju, tiivistäen monen ajatukset aina politiikan harrastelijoista talousalan ammattilaisiin.
Sillä totta vie: paitsi ministeri Rehn, näyttää myös energiayhtiö Fortum tehneen pienimuotoisen maailmanennätyksen takinkäännön yksilölajissa ja unohtaneen siinä sivussa olevansa voittoa tavoitteleva pörssiyhtiö.
Syksyllä 2014, saksalaisen E.Onin vetäydyttyä Fennovoiman huonoksi bisnekseksi osoittautuneesta ydinvoimalahankkeesta tuli ensimmäistä kertaa sen pelastajaksi valtioenemmistöinen Fortum. Fortumilla oli päätökselle yksinkertainen syy: mukaan lähtemällä se sai, pitkälti Venäjän jättiyhtiö Gazpromin sekä Rosatomin keskinäisen kilpailun ansiosta, lupauksen haluamastaan osuudesta Venäjän vesivoimapotista. Näin ollen Fortumin osallisuus hankkeessa näyttikin tuolloin loogiselta: vaikka etiikan kanssa ei samaa mieltä olisikaan, oli yhtälössä sentään bisnesjärkeä. Sittemmin kokonaisuus on muuttunut. Vesivoiman siirtoa Fortumille ei tapahtunut: ei silloin eikä nyt. Silti Fortum ilmoitti 5. elokuuta, vuorokausi ennen 6.elokuuta Fennovoiman projektille asetettua aikarajaa, lähtevänsä hankkeen pelastajaksi juuri ja juuri sen kokoisella osuudella, että hankkeen ehdoksi asetettu 60% kotimainen omistajuusehto täyttyy. Ilman minkään lajin havaittavaa taloudellista hyötyä.
Elinkeinoministeri Olli Rehn väitti Fortumin muodostaneen päätöksensä itsenäisesti. Ilman painostusta. Tämän tekstin laatijat sen sijaan väittävät Rehnin valehtelevan kirkkain silmin.
Ennen Fortumin mukaantuloa Fennovoima yritti pelastaa hankkeensa venäläisen postilaatikkofirma Migrit Solarna Energijan kautta. Rohkenemme olettaa Fennovoiman tienneen tarkkaan Migritin luonteen. Bulvaanipetostelun yrityksestä huolimatta Rehn katsoo Fennovoiman yhä olevan kelvollinen jatkamaan Rosatomin kanssa nikkaroimaansa voimalahanketta. Rehn ei torunut, ei hutkinut, hyvä jos tutkikaan: sen sijaan hän matkusti Moskovaan keskustelemaan Fennovoiman hankkeesta. Ministerin neuvottelutahto vaikuttaa valikoivalta: kun valtionyhtiö irtisanoo työntekijöitä tai sulkee tehtaita, “ei valtio voi puuttua pörssiyhtiön toimintaan”. Mutta ulkopoliittisesti tärkeään ja taloudellisesti epäonnistuneeseen hankkeeseen niitä voi pakottaa mukaan?
Fortumin ohella Fennovoiman hankkeeseen lähdöstä ilmoitti 5.elokuuta myös rakennusyhtiö SRV. Kokonaisyhtälön kautta näyttääkin entistä lujemmin siltä, että kaksi valtio-omisteista yhtiötä on konstilla tai toisella pakotettu osallistumaan hankkeeseen. Onhan SRV:llä erityisesti keulahahmo Ilpo Kokkilan kautta pitkä taustahistoria Venäjän kanssa: ja niinpä se nyt turvanneekin suostumuksellaan nykyisiä Venäjän liiketoimiaan. Outokummun ja Fortumin osuus valtionyhtiöinä on toimia lähinnä hankkeen maksumiehinä. Tämä eroaa vain hieman siitä vaihtoehdosta, että hanke olisi 6.elokuuta jälkeen kaadettu Solidiumin tai vastaavan järjestelyn kautta Talvivaaran tapaan yksityisen sijoittarahan sijaan yhteiskunnan maksettavaksi.
Fortumia puolestaan ei tämän yhtälön jälkeen usko itsenäiseksi pörssiyhtiöksi enää kukaan. Itsenäisenä pörssiyhtiönä sen tulisi pyrkiä ainoastaan tuottamaan osakkeenomistajilleen taloudellista lisäarvoa. Siihen se olisi kyennyt saadessaan itselleen havittelemansa enemmistöomistuksen venäläisestä TGC-1-energia- ja vesivoimayhtiöstä, jota Fortum alunperin piti ehtona Fennovoiman hankkeeseen lähtemiselle. Tarkkailla sopii, mitä Fortumille tämän päätöksen myötä tapahtuu keskipitkällä aikavälillä: paljonko vaikkapa ulkomaiset sijoittajat ovat valmiita maksamaan sellaisen yhtiön tuloksesta, jotka käskyn käydessä noudattaakin poliittista eikä taloudellista logiikkaa? Mikäli hanke jatkaa rullaamistaan jää nähtäväksi, millaisiin vaikeuksiin Venäjän rooli sen ajaa: liusuuko se kestämättömiin taloudellisiin tai toiminnallisiin vaikeuksiin yhä kasvavien talouspakotekierrosten tai Venäjän syvenevän talouskriisin myötä?
Spekulaatioita siitä, kuka oikeastaan nykyään on Fennovoiman projektina alkaneen voimalahankkeen puikoissa voidaan esittää. Se voidaan sanoa varmaksi, että energiaomavaraisen tulevaisuuden sijaan se on hyvää vauhtia viemässä Suomea takaisin idänkaupan ja saunasuhmuroinnin 60-luvulle.
Jätämme ilmaan retorisen kysymyksen: mistä löytyisikään nyt se puolueeton ja luotettava taho, joka tutkisi oitis mikä onkaan Rehnin tai hänen edustamansa puolueen Fennovoimayhtälöstä saama poliittinen tai taloudellinen hyöty: vai palataanko aiheeseen vasta, kun kuluva vuosikymmen on yhtä turvallisen kaukainen kuin edellinen YYA-hengen kultakausi?
